tiistai 12. joulukuuta 2017
Lumesta nauttimassa
Tulin juuri Milon kanssa pitkältä ja lumiselta metsälenkiltä. Ihanaa että tänne Tampereellekin saatiin ainakin hetkeksi kunnolla lunta! Milo on aina aivan innoissaan lumesta, ja parasta sen mielestä on lumipallojen heittely. Vaikka on lumessa tarpominen sille aika rankkaakin, nytkin se on lenkiltä tultuamme vain nukkunut. Tänään lunta satoi lenkille lähtiessämme niin paljon, etten viitsinyt ottaa kameraa lainkaan mukaan, joten suurin osa kuvista on viimeviikkoiselta lenkiltämme. Silloin lunta tosin oli aika paljon vähemmän kuin tänään. Alin kuva on tänään puhelimella otettu :)
perjantai 20. lokakuuta 2017
OnniDog 2017
OnniDog -tapahtuma järjestettiin 7.-10.9.2017 Himoksella, ja me osallistuimme tapahtumaan perjantaista sunnuntaihin. Matkaseuraksemme lähtivät ystäväni ja hänen Nana -schipperkensä, joiden kanssa jaoimme mökin aivan tapahtumapaikan läheltä. Säät eivät todellakaan suosineet, sillä joka päivä satoi vettä, mutta kehnosta säästä huolimatta saimme kuitenkin paljon uusia kokemuksia uusista lajeista. Yhtäkään kuvaa en tapahtuman aikana vesisateesta johtuen ottanut, joten tekstin kuvat ovat myöhemmin syksyllä otettuja.
Perjantaina lajeina olivat Nose Work, flyball ja leikitystunti. Nose Workia olimme Milon kanssa kokeilleet kerran aikaisemminkin heeler -leirillä, joten lajin perusidea oli tuttu. Vaikka Milo tykkää käyttää nenäänsä ja pitää kaikenlaisista piilotusleikeistä, Nose Work ei tällä toisellakaan yrityksellä kauheasti jaksanut sitä kiinnostaa. Sitä täytyisi varmaan harrastaa enemmän, jotta Milo saisi ajatuksesta kunnolla kiinni ja sitä kautta innostuisi.
Flyballia emme olleet aikaisemmin kokeilleet, joten sitä odotin innolla. Jotenkin etukäteen olin ajatellut, että Milo voisi pitää siitä, koska siihen liittyy tennispalloja ja esteiden yli hyppäämistä. Jostain syystä Milo ei kuitenkaan siitä niin kauheasti edes innostunut. Ehkä sitä turhautti, kun se ei tuon yhden tunnin aikana ehtinyt kunnolla tajuta, kuinka sen pallon saa sieltä telineestä. Ehkä lajia pitää kokeilla joskus uudemman kerran.
Leikitystuntia odotin sen takia, että ajattelin saavani sieltä hyviä vinkkejä Milon motivoimiseen leikityksen avulla. Jostakin syystä tunnin kouluttaja ei kuitenkaan koskaan saapunut paikalle, vaan tunnin meille piti yksi infopisteellä olleista henkilöistä. Joka tapauksessa sain pari ihan hyvää vinkkiä, joita voi leikityksessä kokeilla. Pitkän päivän jälkeen sekä koira että omistaja olivat aivan loppu, ja uni maistui molemmille seuraavana yönä.
Lauantaina lajeina olivat agility, dobo, pallopaimennus ja makkararuutu. Agilityä jännitin etukäteen, koska treenit pidettiin aitaamattomalla ulkokentällä. Kenttä tosin oli hieman syrjässä kauempana muista koulutuksista, ja lisäksi tunnin kouluttaja pyysi muita koirakoita odottamaan omaa vuoroaan vähän kauempana, jotta vuorossa oleva saa harjoittelurauhan. Meidän ensimmäiset ulkokenttätreenit menivät ihan älyttömän hyvin, eikä Milo kertaakaan yrittänyt lähteä omille teilleen tai merkata esteitä. Agilitykouluttaja oli mielestäni tapahtuman kouluttajista paras, ja saimme tosi hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen.
Doboa Milo oli kokeillut kerran aikaisemmin noin puolivuotiaana, ja silloinkin se tykkäsi siitä. Dobo meni myös OnniDogissa tosi hyvin, eikä Milo yhtään epäröinyt kiipeillä tyynyn tai pallon päällä. Olen jo useamman kerran miettinyt, että pitäisi ostaa dobotyyny kotiinkin, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi. Harjoittelu dobotyynyllä loisi hyvän pohjan mille tahansa harrastukselle, ja lisäksi se on koiran mielestä hauskaa.
Myös pallopaimennusta Milo oli kokeillut kerran aikaisemminkin ollessaan puolivuotias. Silloin ensimmäisellä kerralla Milo tuntui tykkäävän jumppapallon tönimisestä, mutta nyt se oli jo niin väsynyt, että keskittyminen meni johonkin aivan muuhun. Edellisenä päivänä olleet kolme lajia ja aamupäivän agility ja dobo tuntuivat varmasti, eikä Milo oikein mökissä saanut nukuttua harjoitusten välillä. Sen kynnys rähistä ohi kulkeville koirille oli niin matala väsymyksestä johtuen, että lähdin koulutuksesta kesken kaiken pois.
Ennen päivän viimeistä lajia, makkararuutua, vein Milon autoon nukkumaan pariksi tunniksi. Autossa se on aina osannut rauhoittua, ja niin se osasi nytkin. Makkararuututreeneihin lähtiessämme se oli aivan eri koira. Emme olleet kokeilleet makkararuutua tai mitään muutakaan jälkeä aikaisemmin, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Yllätyksekseni Milo piti harjoituksesta tosi paljon, eikä se mihinkään muuhun lajiin tapahtuman aikana jaksanut keskittyäkään yhtä hyvin. Makkararuutua täytyy joskus kokeilla uudestaankin.
Sunnuntaina meillä oli vielä uudestaan agilityä ja doboa, ja päivän viimeisenä piti vielä olla frisbeetä. Frisbee kuitenkin jouduttiin perumaan, koska nurmikko oli tosi märkää ja liukasta sateisen sään vuoksi. Agility meni lähes yhtä hyvin sunnutaina kuin lauantainakin, vaikka sekä koirassa että omistajassa alkoi näkyä jo pientä väsymistä. Dobo ei mennyt ihan niin hyvin kuin lauantaina. Ehkä Milo oli vain väsynyt eikä siksi jaksanut keskittyä, tai sitten sillä oli jo lihakset niin jumissa kaikesta harjoittelusta, että doboilu tuntui siitä epämukavalta.
Kolmen päivän aikana meillä oli siis yhdeksät treenit seitsemästä eri lajista. Kaiken kaikkiaan tapahtuma meni Milon osalta paljon paremmin kuin olin ajatellut. Pelkäsin etukäteen kaikkia niitä rähinöitä, jotka ajattelin Milon saavan siellä aikaiseksi muiden koirien kanssa, mutta tässä suhteessa Milo kyllä yllätti minut. Ainoastaan lauantaina illalla se oli selvästikin väsymyksestä johtuen todella rähinäherkkä, mutta muuten se kulki siellä siinä missä muutkin koirat. Milo ja Nana tulivat myös keskenään todella hyvin juttuun koko tapahtuman ajan, ja ne olisivat vain riehuneet yhdessä koko ajan, jos emme olisi välillä erottaneet niitä eri huoneisiin.
Eilen illalla perheeni ensimmäinen koira, 13,5 -vuotias Nici, lopetettiin pitkän harkinnan jälkeen. Sillä oli jo pitkään ollut takajalat huonossa kunnossa, eikä se olisi enää selvinnyt talven liukkaista keleistä. Milo pääsi viime viikolla vielä kerran tapaamaan Niciä, eikä niistä kyllä viimeiselläkään tapaamisella tullut sydänystäviä. Vaikka tuskinpa ne tajusivat, että tapaaminen oli niiden viimeinen. Alla olevassa kuvassa on yksi niistä harvoista hetkistä, kun ne yrittivät tehdä tuttavuutta noin nätisti. :)
Perjantaina lajeina olivat Nose Work, flyball ja leikitystunti. Nose Workia olimme Milon kanssa kokeilleet kerran aikaisemminkin heeler -leirillä, joten lajin perusidea oli tuttu. Vaikka Milo tykkää käyttää nenäänsä ja pitää kaikenlaisista piilotusleikeistä, Nose Work ei tällä toisellakaan yrityksellä kauheasti jaksanut sitä kiinnostaa. Sitä täytyisi varmaan harrastaa enemmän, jotta Milo saisi ajatuksesta kunnolla kiinni ja sitä kautta innostuisi.
Flyballia emme olleet aikaisemmin kokeilleet, joten sitä odotin innolla. Jotenkin etukäteen olin ajatellut, että Milo voisi pitää siitä, koska siihen liittyy tennispalloja ja esteiden yli hyppäämistä. Jostain syystä Milo ei kuitenkaan siitä niin kauheasti edes innostunut. Ehkä sitä turhautti, kun se ei tuon yhden tunnin aikana ehtinyt kunnolla tajuta, kuinka sen pallon saa sieltä telineestä. Ehkä lajia pitää kokeilla joskus uudemman kerran.
Leikitystuntia odotin sen takia, että ajattelin saavani sieltä hyviä vinkkejä Milon motivoimiseen leikityksen avulla. Jostakin syystä tunnin kouluttaja ei kuitenkaan koskaan saapunut paikalle, vaan tunnin meille piti yksi infopisteellä olleista henkilöistä. Joka tapauksessa sain pari ihan hyvää vinkkiä, joita voi leikityksessä kokeilla. Pitkän päivän jälkeen sekä koira että omistaja olivat aivan loppu, ja uni maistui molemmille seuraavana yönä.
Lauantaina lajeina olivat agility, dobo, pallopaimennus ja makkararuutu. Agilityä jännitin etukäteen, koska treenit pidettiin aitaamattomalla ulkokentällä. Kenttä tosin oli hieman syrjässä kauempana muista koulutuksista, ja lisäksi tunnin kouluttaja pyysi muita koirakoita odottamaan omaa vuoroaan vähän kauempana, jotta vuorossa oleva saa harjoittelurauhan. Meidän ensimmäiset ulkokenttätreenit menivät ihan älyttömän hyvin, eikä Milo kertaakaan yrittänyt lähteä omille teilleen tai merkata esteitä. Agilitykouluttaja oli mielestäni tapahtuman kouluttajista paras, ja saimme tosi hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen.
Doboa Milo oli kokeillut kerran aikaisemmin noin puolivuotiaana, ja silloinkin se tykkäsi siitä. Dobo meni myös OnniDogissa tosi hyvin, eikä Milo yhtään epäröinyt kiipeillä tyynyn tai pallon päällä. Olen jo useamman kerran miettinyt, että pitäisi ostaa dobotyyny kotiinkin, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi. Harjoittelu dobotyynyllä loisi hyvän pohjan mille tahansa harrastukselle, ja lisäksi se on koiran mielestä hauskaa.
Myös pallopaimennusta Milo oli kokeillut kerran aikaisemminkin ollessaan puolivuotias. Silloin ensimmäisellä kerralla Milo tuntui tykkäävän jumppapallon tönimisestä, mutta nyt se oli jo niin väsynyt, että keskittyminen meni johonkin aivan muuhun. Edellisenä päivänä olleet kolme lajia ja aamupäivän agility ja dobo tuntuivat varmasti, eikä Milo oikein mökissä saanut nukuttua harjoitusten välillä. Sen kynnys rähistä ohi kulkeville koirille oli niin matala väsymyksestä johtuen, että lähdin koulutuksesta kesken kaiken pois.
Ennen päivän viimeistä lajia, makkararuutua, vein Milon autoon nukkumaan pariksi tunniksi. Autossa se on aina osannut rauhoittua, ja niin se osasi nytkin. Makkararuututreeneihin lähtiessämme se oli aivan eri koira. Emme olleet kokeilleet makkararuutua tai mitään muutakaan jälkeä aikaisemmin, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Yllätyksekseni Milo piti harjoituksesta tosi paljon, eikä se mihinkään muuhun lajiin tapahtuman aikana jaksanut keskittyäkään yhtä hyvin. Makkararuutua täytyy joskus kokeilla uudestaankin.
Sunnuntaina meillä oli vielä uudestaan agilityä ja doboa, ja päivän viimeisenä piti vielä olla frisbeetä. Frisbee kuitenkin jouduttiin perumaan, koska nurmikko oli tosi märkää ja liukasta sateisen sään vuoksi. Agility meni lähes yhtä hyvin sunnutaina kuin lauantainakin, vaikka sekä koirassa että omistajassa alkoi näkyä jo pientä väsymistä. Dobo ei mennyt ihan niin hyvin kuin lauantaina. Ehkä Milo oli vain väsynyt eikä siksi jaksanut keskittyä, tai sitten sillä oli jo lihakset niin jumissa kaikesta harjoittelusta, että doboilu tuntui siitä epämukavalta.
Kolmen päivän aikana meillä oli siis yhdeksät treenit seitsemästä eri lajista. Kaiken kaikkiaan tapahtuma meni Milon osalta paljon paremmin kuin olin ajatellut. Pelkäsin etukäteen kaikkia niitä rähinöitä, jotka ajattelin Milon saavan siellä aikaiseksi muiden koirien kanssa, mutta tässä suhteessa Milo kyllä yllätti minut. Ainoastaan lauantaina illalla se oli selvästikin väsymyksestä johtuen todella rähinäherkkä, mutta muuten se kulki siellä siinä missä muutkin koirat. Milo ja Nana tulivat myös keskenään todella hyvin juttuun koko tapahtuman ajan, ja ne olisivat vain riehuneet yhdessä koko ajan, jos emme olisi välillä erottaneet niitä eri huoneisiin.
Eilen illalla perheeni ensimmäinen koira, 13,5 -vuotias Nici, lopetettiin pitkän harkinnan jälkeen. Sillä oli jo pitkään ollut takajalat huonossa kunnossa, eikä se olisi enää selvinnyt talven liukkaista keleistä. Milo pääsi viime viikolla vielä kerran tapaamaan Niciä, eikä niistä kyllä viimeiselläkään tapaamisella tullut sydänystäviä. Vaikka tuskinpa ne tajusivat, että tapaaminen oli niiden viimeinen. Alla olevassa kuvassa on yksi niistä harvoista hetkistä, kun ne yrittivät tehdä tuttavuutta noin nätisti. :)
maanantai 14. elokuuta 2017
Milo ja Nana
Kävimme viime perjantaina ystäväni ja hänen koiransa Nanan kanssa yhdessä lenkillä. Nana on vähän alle vuoden ikäinen schipperke, ja Milo tulee sen kanssa onneksi hyvin juttuun. Yhdessä vaiheessa ne pistivät kunnon leikitkin pystyyn, vaikka Milo enää hyvin harvoin sellaisesta innostuu kenenkään kanssa. Oli vähän haastavaa saada tästä vauhtikaksikosta onnistuneita kuvia, kun paikallaan oli tuntui varsinkin Milolle olevan tällä kertaa kovin vaikeaa. Juostessaan vauhti taas oli varsinkin Nanalla niin hurja, ettei mun ikivanha kamera sellaiseen meinaa ehtiä mukaan. Heidän kanssaan lähdemmekin OnniDogiin muutaman viikon päästä, eli senkin kannalta hyvä että koirat viihtyvät yhdessä. Milo ei ole parhaimmillaan tuollaisissa isoissa tapahtumissa hälinän keskellä, mutta täytyy vain ottaa se harjoituksen kannalta eikä vaatia siltä sellaista mihin se ei pysty. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)