Lomailua

Joulun jälkeen olemme vain lomailleet ilman minkäänlaista kiirettä, stressiä tai hössötystä, mikä on tehnyt hyvää itse kullekin. Pari päivää vietimme Ossin vanhempien luona maalla, jossa Milolla oli monta tuttua leikittäjää. Veto-, haku- ja piilotusleikkien lisäksi ulkoilimme pitkiä aikoja kauniissa pakkaskelissä Milon kulkiessa vapaana pitkin metsiä ja peltoja. Paikka ja ihmiset siellä alkavat olla Milolle jo sen verran tuttuja, että se onneksi malttaa välillä nukkuakin, jopa muiden kuin minun tai Ossin sylissä tai vieressä. Yhtäkään vahinkoa ei enää tällä reissulla sattunut, ja varpaiden sekä sormien pureminen on vähentynyt entisestään. Aikuinen siitä on kovaa vauhtia kasvamassa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Se painaakin jo yli 7 kg. :)

Ensimmäinen joulu

Milon ensimmäinen joulu on sujunut oikein hyvin. Aatonaattona toimme olohuoneeseen joulukuusen, josta Milo ei yllätyksekseni ollut mitenkään erityisen kiinnostunut. Odotin, että se olisi käynyt merkkaamassa kuusen juurelle tai pureskellut oksia tai muuta vastaavaa, mutta se kävikin vain juomassa kuusen jalasta vettä. :D Myöhemmin samana iltana koristelimme kuusen, mutta ei Milo koristeisiinkaan ole koskenut koko aikana. Edelleen se käy mielummin juomassa vettä kuusen alta kuin omasta vesikiposta.

Jouluaattona meille tuli kummankin perheet joulupuurolle, ja Milo oli aivan haltioissaan, kuten aina. Se tietää, että vieraat leikkivät sen kanssa mielellään, ja se ottaa tilanteesta kyllä kaiken irti. Jonkin verran Milo käy edelleen vieraiden varpaisiin kiinni, kuten meidän omistajienkin, mutta vähemmän kuin aikaisemmin. Sormia se ei enää juurikaan näyki, ja se on viimeinkin tajunnut rapsutuksen olevan ihan kivaa.

Iltapäivällä lähdimme vanhempieni luokse jouluaterialle ja joulusaunaan. Milolle ja Nicille oli varattu omat herkut, jotta sopu säilyisi niiden välillä. Milolle oli ostettu pienempi luu, Nicille isompi. Koirat eivät kuitenkaan osanneet päättää kumpi luu on kumman, vaan välillä Milo söi isompaa ja Nici pienempää, ja välillä ne ahersivat molemmat isomman luun kimpussa. Murahtelua ja ärähtelyä kuului kummankin suusta, kun ne puolustivat "omaa" herkkuaan. Eristimme ne lopulta eri huoneisiin, jotta saimme syödä rauhassa.

Lahjaksi Milo sai uuden pedin rikki menneen tilalle, ihanan uuden sammakkolelun, paljon herkkuja, alustan ruoka- ja vesikipon alle, kätevän matkavesikipon ja LED-valon. Lisäksi saimme lahjaksi Mustin ja Mirrin lahjakortin, jolla ajattelimme ostaa Milolle uusia lenkkelytarvikkeita. Ostin Milolle myös oman tonttulakin, jonka pitämistä se kyllä vastusteli melkoisesti. Lopulta se suostui pitämään sitä hyvin loukkaantuneen näköisenä sen aikaa, että sain pari valokuvaa napattua todistusaineistoksi. :D

Tapahtumarikkaan jouluaaton vuoksi Milo on vielä tänäänkin ollut melko väsynyt. Sää ei ole joulupäivää suosinut, vaan lenkki tehtiin kaatosateessa ja järkyttävän kovassa vastatuulessa. Onneksi ostimme Milolle syksyllä sadetta ja tuulta pitävän takin, joka myös tänään otettiin käyttöön. Aluksi Milo ei olisi millään antanut takkia pukea päälle, mutta nykyään se sujauttaa itse päänsä takin kauluksesta läpi. :)

Joululoma

Vihdoinkin opiskelu loppui syksyn osalta, ja pääsin ansaitulle joululomalle. Nyt on paremmin aikaa touhuta Milon kanssa, ja lenkillekin ehtii valosalla. Tänään käytimmekin heti tilaisuuden hyväksemme ja menimme Milon kanssa pitkästä aikaa metsään, jossa se sai juosta vapaana. Milo on aivan hulluna lumeen, ja se jaksaisikin olla ulkona ihan loputtoman kauan loikkien joka suuntaan ja haistellen toisten jättämiä jälkiä. Lisäksi pakkassäässä on se hyvä puoli, että joka kerta ulkoa tullessa ei tarvitse olla tassuja ja mahanalusta pyyhkimässä. Kunpa se lumi nyt vain ei sulaisi pois...

Vahtihaukkumisesta on tullut Milolle syksyn aikana pieni ongelma. Ulkona se haukkuu vain parille tietylle koiralle, mutta kotona ollessan se haukkuu oikeastaan ihan jokaiselle koiralle, jotka se näkee ikkunan ohi vilahtavan. Ja niitä koiriahan kulkee ikkunamme ohi paljon. Lisäksi rappukäytävän äänet saavat aikaan hurjan haukkumisen. Tämäkin tosin vaihtelee päivittäin, välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. Haukkuminen jää Milolle helposti päälle, eikä se aina tunnu kuulevan, kun sille sanoo että riittää. Milolla on noin pieneksi koiraksi todella kova ääni, ja jokin aika sitten naapurimmekin ystävällisesti huomautti asiasta. Nyt olemme pienen tauon jälkeen ottanut suihkepullon uudelleen käyttöön, ja sillä suoraa naamaan sohottaminen onkin aika tehokkaasti hiljentänyt nuoren uhmaikäisen koiramme. Suihkepulloepisodin jälkeen se yleensä menee pöydän alle mököttämään.

Ilmoitin Milon tammikuun alussa alkavalle kuuden kerran agilityn jatkokurssille, kun sellainen oli sopivasti tarjolla. Onpahan alkeiskurssilla opitut asiat vielä tuoreessa muistissa sekä minulla että Milolla, kun kurssien välillä ei ole niin pitkää taukoa. Mutta siitä lisää sitten tammikuussa, sitä ennen vietämme Milon kanssa joulua ja ihmettelemme uuden vuoden raketteja. :)

Agilitykurssin päätös

Eilen oli agilityn pentukurssin viimeinen kerta, ja treenit menivät ilokseni todella hyvin omaa vuoroa odotellessa tapahtuvaa riehumista lukuun ottamatta. Milo pääsi kertaamaan edellisiltä kerroilta tuttuja putkea ja hyppyestettä, ja uusina juttuina viimeisellä kerralla tulivat kepit ja rengaseste. Milolla tuntui jälleen olevan todella hauskaa, ja treenien loppupuolella se yritti kaivaa itsensä kentän reunojen läpi takaisin kentälle. Olen tähän asti kuvitellut, että Milo haukkuu ja vinkuu halukkuudesta päästä tutustumaan muihin hallissa pyöriviin koiriin, mutta ilmeisesti se haluaakin vain kovaan ääneen kertoa, että se pitää agilitystä!

Olen kyllä hyvin tyytyväinen juuri päättyneeseen kurssiin, jonka piti Liisa Nevalainen. Pidin erittäin paljon kouluttajan tyylistä opettaa, ja hän osasi antaa vinkkejä myös siihen, miten agilityn alkeita voi harjoitella kotona. Hän myös vähän vihjasi, että voisi jossakin kohtaa järjestää jatkokurssin, mikäli kiinnostuneita löytyy. Täytyypä pistää kyselyä vuodenvaihteen jälkeen josko sellainen järjestyisi. Loppuun vielä talvisia kuvia viime lauantain metsälenkiltä. :)

Ensilumi

Tänään satoi ensilumi, ja tietysti vein Milon heti töistä päästyäni sitä ihmettelemään. Nähdessään lumen Milo oli aluksi vähän hämmentynyt, mutta aika pian riemuissaan. :) Se juoksi ja loikki innoissaan, haukkasi vähän väliä lunta suuhunsa ja nuuski lumessa näkyviä ihmisten ja toisten koirien jättämiä jalanjälkiä. Se ei olisi malttanut tulla sisälle ollenkaan, ja sisälläkin se meni heti sohvan selkänojalle lumisadetta ihailemaan, vähän haukahtelikin taivaalta tippuville lumihiutaleille.

Agilitykurssilla on mennyt välillä hyvin, välillä vähän huonommin. Edelleen Milo on todella levoton sisällä hallissa, pyörii ympyrää, haukkuu ja vinkuu. Itse agility kuitenkin on meistä kummastakin hauskaa, ja Milo on treeneissä päässyt tutustumaan jo puomiin, hyppyesteeseen ja putkeen. Erityisen ylpeä olin Milosta viime kerralla, kun se meni putkesta ihan tuosta noin vain pari kertaa jopa silloinkin kun sinne ei ollut tarkoitus mennä. Ensi maanantaina on kurssin viimeinen kerta, toivottavasti silloin menee hyvin niin voimme hyvillä mielin jäädä odottelemaan seuraavaa kurssia. Milolla on koko syksyn ajan ollut jatkuvasti joku kurssi menossa, joten tämän kurssin jälkeen pidämme varmaankin ansaitun joululoman ja katselemme uusia kuvioita sitten vuodenvaihteen jälkeen. :)

Pakkasaamu

Aamuisin viedessäni Miloa ulos lämpötila on usein pakkasen puolella. Tänäänkin oli niin kaunis ja rapsakka aamu, että se oli pakko ikuistaa muutamalla kuvalla. Toivottavasti ensilumi sataisi pian, niin Milokin pääsisi ensimmäisetä kertaa lunta ihmettelemään. :)

Agility osa 2

Eilen oli toiset agilitytreenimme. Vaikka emme viikon aikana kauheasti ehtineet rauhoittumista harjoitella (mistä saisi aikaa lisää?), meni toiset treenit jo paljon rauhallisemmissa merkeissä kuin ensimmäiset, ihan kuten ajattelinkin. Milo ei haukkunut/piipittänyt/vaikeroinut enää yhtä paljon, ja muutenkin se malttoi hetkittäin pysyä ihan paikallaankin omaa vuoroa odotellessa. Eipä tule itsellekään tylsää, kun koko ajan pitää keskittyä siihen, että kehuu ja palkkaa Miloa aina sen ollessa rauhallinen. Ajattelimme hankkia Milolle jonkinlaisen näppärästi bussissakin mukana kulkevan kevythäkin, jossa opetamme sen rauhoittumaan. Saa nähdä onnistuuko. Kentällä Milo oli jälleen ihanan energinen ja leikkisä ja teki kaiken juuri niin kuin pitikin. :)

Agilityn alkeita

Maanantaina pääsimme Milon kanssa kummankin elämän ensimmäisiin agilitytreeneihin! Tampereen pikkukoirien järjestämä kurssi on tarkoitettu pennuille ja muille lajia aloitteleville koirille, ja se sisältää viisi tunnin mittaista treenikertaa. Treenit toteutetaan kurssilla niin, että yksi koirakko on kerrallaan kentällä ja muut odottavat vuoroaan kentän ulkopuolella. Milo on kurssilla ainoa varsinainen pentu, muut ryhmän koirat ovat jo aikuisia ja kadehdittavan rauhallisia. :D Milo oli energinen, riehakas ja hyvin äänekäs myös silloin, kun oli tarkoitus rauhallisesti odottaa omaa vuoroa. Saimmekin ryhmän vetäjältä tehtäväksi harjoitella rauhoittumista, ja saimme tähän hyviä vinkkejäkin. Olemmehan me sitä kotona harjoitelleet, mutta nyt täytyisi ehdottomasti alkaa harjoitella sitä mahdollisimman monessa erilaisessa paikassa. Positiivista oli se, että kentällä ollessamme Milo keskittyi minuun ja yhdessä tekemiseen ja sillä oli selvästi yhtä hauskaa kuin minulla. Vaikka ensimmäisillä treeneillä ei vielä ollut kauheasti tekemistä varsinaisen agilityn kanssa, minusta tuntuu jo nyt että se on ihan meidän laji. Siinä saa juosta KOVAA!

Vesipeto

Viime viikolla oli Tampereen koirauinnin järjestämän uintikurssin viimeinen kerta, joka sujui jälleen paremmin kuin edellisellä kerralla. Miloa ei enää juuri tarvinnut houkutella veteen, vaan välillä se lähti uimaan ihan itsekseen ilman mitään houkuttimia. Se myös vihdoin uskalsi napata vedestä lelun mukaansa, kun tähän asti se oli vain uinut lelunsa ohi. Kun Milo nyt kerran pääsi uimisen makuun, varasimme heti tälle viikolle uuden ajan yhdessä Milon äidin ja sen omistajan kanssa. Mukaamme samalle uintivuorolle tuli myös työkaverini uroskoira, josta Milo ei osannut päättää oliko se sen mielestä kiva vai ei. Uimista se ei kuitenkaan haitannut, sillä varsinkin heelerit uivat lähes koko puolituntisen. Milon uiminen oli parantunut entisestään, eikä se enää vetänyt vettä henkeensä koko aikaa. Leluakin se haki vedestä innokkaasti, sekä omaa että muiden. Kotimatka oli hyvin erilainen kuin menomatka; mennessä se huusi, vinkui ja haukkui koko matkan niin että korviin sattui, mutta ahkerasta uinnista väsähtäneenä kotimatka meni nukkuessa. :)

Oli ihanaa nähdä Milon äitiä pitkästä aikaa, eikä Milokaan ollut sitä unohtanut. Kenenkään muun koiran edessä Milo ei matele ja mielistele samalla tavalla kuin äitinsä. En ollut tajunnutkaan miten paljon Milo on kasvanut, se on nimittäin jo äitiään isompi. :)

P.S. Pääsimme pentuagilitykurssille, joka alkaa ensi maanantaina, huippua!

Syyskuulumisia

Eilen oli niin paljon kaikkea ohjelmaa, että Milon lenkittäminen jäi vähemmälle kuin yleensä. Tämä kostautui sitten yöllä, kun Miloa ei väsyttänyt ollenkaan, vaan se teki niitä samoja juttuja mitä ihan pienenäkin saadakseen huomiota keskellä yötä: nakersi sängyn runkoa, yritti kaivautua yöpöydän taakse, kaivoi ja repi peittoa ja muuten vaan vaelsi ympäri makuuhuonetta. No, tulipahan ainakin testattua ettei Milo ole enää mikään pikkupentu, vaan se tarvitsee jo runsaasti liikuntaa ja ulkoilua sisällä tapahtuvaa leikkiä ja aivojumppaa silti unohtamatta. Punnitsimme Milon tällä viikolla eläinkaupassa käydessämme, ja lukemaksi saatiin hurjat 6,8 kg!

Tänään korvasimme Milolle eilisen laiminlyönnin tekemällä sen kanssa pitkän metsälenkin, joka osoittautuikin hieman erilaiseksi kuin yleensä. Yleensä metsässä ei tule vastaan ketään, mutta tänään eteemme ilmestyi keskellä metsää pyöräilijä. Pääsimme ensimmäistä kertaa testaamaan luoksetulokäskyä tuollaisessa yllättävässä tilanteessa, ja Milo kipitti kuin kipittikin luokseni sitä kutsuessani. Olin positiivisesti erittäin yllättynyt, Milo kun on viime aikoina ruvennut vähän jääräpäiseksi. Tämän jälkeen lenkki sujui melko normaaliin tapaan Milon hölkötellessä vapaana lähettyvillämme, kunnes lenkkimme metsäosuuden lopussa Milo sai hepulin, jonka päätteeksi se lähti painelemaan kohti autotietä (kotia) ja pois näköpiiristämme. Korvat se unohti jonnekin matkan varrelle, sillä huuteluillamme emme saaneet aikaan minkäänlaista reaktiota. Jokin lamppu sillä onneksi syttyi pään päälle, eikä se juossut autotielle vaan palasi takaisin meidän luoksemme. Vaikka Milo todellisuudessa oli poissa näköpiiristämme vain muutaman sekunnin ja vaikka autotie jota kohti se lähti juoksemaan on todella vähäliikenteinen, ehti mielessäni silti välkähtää monenlaisia kauhukuvia. Täytyy nyt vain toivoa, ettei tuollainen ala toistumaan kovin usein, olisi niin ihanaa pitää Miloa jatkossakin vapaana metsässä!

P.S. Milo alkaa vihdoinkin tajuta, mitä "seiso"-käsky tarkoittaa. Johan sitä on opeteltu muutama kuukausi!

Retkellä

Sunnuntaina minä, Milo, äitini ja siskoni pakkasimme eväät mukaan ja lähdimme päiväksi patikoimaan Helvetinjärven kansallispuistoon. Monen mutkan kautta pääsimme lähtemään reisuun hieman myöhemmin kuin olimme suunnitelleet, ja lisäksi onnistuimme eksymään matkalla ja ajamaan monta kilometriä väärään suuntaan. Näistä viivästyksistä ja kehnosta suuntavaistosta huolimatta löysimme lopulta perille, ja pääsimme jatkamaan matkaamme kävellen kansallispuiston kauniissa maisemissa. Olimme alunperin suunnitelleet kävelevämme 7,4 km pituisen reitin, koska sen verran Milokin varmasti jaksaisi kävellä, varsinkin kun ajattelimme pitää evästauon puolessa välissä. Kävi kuitenkin ilmi, ettei reittejä oltukaan merkitty niin kovin selkeästi, ja todellisuudessa reittimme pituudeksi taisi tulla lähemmäs 12 km. :D Hyvin Milo jaksoi siihen nähden, että meillä ihmisilläkin rupesi loppumatkasta jaloissa painaa. Varsinkin minulla, kun jouduin yhdessä vaiheessa palaamaan hyvän matkaa takaisin päin unohdettuani kameralaukkuni eräälle kuvauspaikalle. Kaikista kommelluksista huolimatta meillä oli oikein onnistunut reissu, ja kaikki pääsivät saman vuorokauden aikana turvallisesti kotiin. Milo oli TODELLA väsynyt vielä seuraavankin päivän, mutta ihanaa oli huomata, että se selvästi nauttii reissaamisesta. :)

Molskis!

Keskiviikkona oli jälleen uintikurssin vuoro, ja kaikki meni alusta lähtien vielä paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Ajomatka sujui melko rauhallisesti, ja vaikka Milo selvästi tunnisti paikan, se meni uimalan ovesta sisään ihan vapaaehtoisesti ja mielellään. Ilmeisesti Milo siis piti viime viikon uintireissua jokseenkin positiivisena kokemuksena, vaikka sitä selvästi jännittikin ja vaikka sitä jouduttiin vähän pakottamaankin veteen. Tassujen ja mahan suihkuttelu ennen altaalle menoa oli Milosta viimeksi erityisen inhottavaa, mutta nyt toisella kerralla se ei juurikaan pistänyt pahakseen. Pelastusliivien pukeminen sen sijaan oli vielä vähän niin ja näin, mutta toisaalta meillä on välillä kotonakin vaikeuksia valjaiden ja heijastinliivin pukemisen kanssa. Lopulta liivit kuitenkin saatiin asianmukaisesti puettua, ja altaaseen vievälle rampille Milo ryntäsi samantien ihan itsekseen. Veden rajalla iski ramppikuume, mutta pienellä avustuksella ja Milon oman uuden vesilelun rohkaisemana se lopulta lähti uimaan. Avustajan ei tällä kertaa tarvinnut mennä Milon mukaan altaaseen ollenkaan, vaan se sai polskia siellä ihan omin nokkinensa aina kierroksen tai pari kerrallaan. Alussa se yritti nousta altaasta pois reunojen yli, mutta lopetti sen sitten onneksi. Me omistajat kiersimme taas allasta ja kannustimme Miloa uimaan meitä kohti. Tällä kertaa Milo ui paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, ja se kyllä näkyi vielä seuraavanakin päivänä. Jännä nähdä miten uiminen ensi viikolla sujuu, sillä nyt Milolla tuntui olevan aika ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta se oli aina altaasta noustessa pyrkimässä sinne heti takaisin eli uiminen kyllä selvästi kiinnosti sitä, mutta toisaalta se piti koko ajan hermostunutta piipitystä ja lähti kyllä loppusuihkuttelun ja kuivaamisen jälkeen erittäin mielellään kotiin.

Eilen lähdimme kaikki kolme metsälenkille, joka venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus kauniin syyskelin ja kameran mukana olon vuoksi. Kuljimme vähän eri polkua kuin yleensä, ja Milo nautti taas kun sai juosta vapaana.

Koirakavereita

Milo on tänä viikonloppuna päässyt leikkimään hurjan monen koiran kanssa. Eilen kävimme Ossin työkaverin ja tämän spanielin kanssa metsälenkillä, jossa koirat saivat vapaasti leikkiä ja tutustua toisiinsa. Koirat tulivatkin ihan mukavasti juttuun, vaikka Milosta onkin tullut vähän yli-innokas tyttökoirien lähettyvillä.

Tänään aamulenkillä tuli vastaan 4-vuotias akita ja 2-vuotias mäyräkoira. Mäyräkoiralla ja Milolla synkkasi heti tosi hyvin, ja päästimmekin ne joksikin aikaa vapaiksi kunnon painileikkiä varten. Isohkoa akitaa Milo aluksi vähän arasteli, mutta hetken päästä se keksi tavan kommunikoida senkin kanssa, eikä se olisi millään lopettanut akitan naaman nuolemista. :)

Iltapäivällä lähdimme vielä koirapuistoon vanhan tutun Femman kanssa. Milo ja Femma tulevat kokoerosta huolimatta hyvin juttuun, mutta ainakin tänään niiden oli vaikea löytää yhteistä tapaa leikkiä. Femma haluaisi juosta kilpaa, kun taas Milo haluaisi ennemmin painia. Onneksi puistossa oli paljon muitakin koiria, ja kummallekin löytyi omat leikkikaverit.

Koiria tuntui tulevan koko ajan lisää, ja kooltaan pienimmästä päästä olevalla Milolla alkoi olla vähän tukalatkin oltavat jossakin vaiheessa niin vauhdikkaassa seurassa. Loppupäivän Milo sitten näyttikin tältä:

Uintikurssi

Itseäni jäi vähän harmittamaan, kun Milo ei tänä kesänä uskaltautunut järveen nilkkojen korkeutta syvemmälle, uiminen kun olisi niin hyvää liikuntaa ja toisi myös mukavaa viilennystä kesän kuumina päivinä. Ihan huvikseni kävin joku päivä Tampereen koirauinnin sivuilla, ja kuin vastauksena mietiskelyihini huomasin, että siellä oli ilmoittautuminen auki pentujen uintikurssille. Pari päivää asiaa Ossin kanssa pohdittuani ilmoitin Milon viimeisenä ilmoittautumispäivänä kyseiselle kurssille. Kurssi on tarkoitettu alle 9 kk ikäisille pennuille ja sisältää kolme puolen tunnin mittaista uintiopetuskertaa.

Keskiviikkona kurssi sitten alkoi, ja lähdimme ajamaan kohti uimalaa tietämättä yhtään mitä odottaa. Emme olleet ennen käyneet minkäänlaisessa koirille tarkoitetussa uimalassa, mutta moni tuttu oli kyllä meille tätä Tampereen pari vuotta sitten avattua paikkaa kehuneet. Emme myöskään yhtään tienneet, mitä Milo olisi kaikesta mieltä, saisiko sitä esimerkiksi altaaseen ollenkaan.

Jännittäminen osoittautui aivan turhaksi, sillä kaikki meni paljon paremmin mitä olin etukäteen ajatellut. Paikka oli todella kiva ja henkilökunta asiansa osaava. Milo tuskin olisi vapaaehtoisesti altaaseen mennyt, mutta ei sen mielipiteellä oikeastaan ollut juurikaan merkitystä, koska kurssin ohjaaja tiesi niin hyvin mitä pitää tehdä. Kurssilla on yhteensä kolme pentua, joista jokainen pääsi altaaseen yhdessä kurssin vetäjän kanssa 4-5 kertaa. Meidän omistajien tehtävänä oli kiertää allasta hieman uivan pentumme edellä ja kannustaa sitä uimaan meitä kohti. Oli liikuttavaa nähdä miten Milo ei uidessaan hetkeksikään irrottanut katsettaan meistä ja pyrki kaikilla voimillaan meitä kohti, ihan kuten se teki ihan pienenä aina ollessaan peloissaan tai kokiessaan jotakin uutta ja ihmeellistä. Uimalassa ei kyllä ollut alkavasta murrosiästä tai jääräpäisyydestä tietoakaan. Ensimmäinen kerta meni siis erittäin hyvin, ja ohjaaja oli sitä mieltä, että Milosta tulee hyvä uimari kunhan se pääsee eroon alkujännityksestä. Ensi keskiviikkoa odotellessa!

Puolivuotias

Milo tänään puoli vuotta ♥