Lomakuulumisia

Tällä viikolla vietämme jonkinlaista hiihtolomaa, ja menoa on tässä muutamana päivänä riittänyt. Lauantaina Ossi oli Milon kanssa tapaamassa muita pirkanmaalaisia heelereitä ja niiden omistajia Hatanpään Arboretumissa. Siellä he olivat lenkkeilleet porukalla suurimmaksi osaksi hyvässä sovussa, välillä oli kuulemma syntynyt pientä isottelua nuorten urosten kesken. Pääasiassa Milo oli kuitenkin käyttäytynyt ihan asiallisesti ja ollut oma innokas itsensä. Myös pienimuotoinen pöytätreeni oli kuulunut tapaamisen ohjelmaan, mikä kyllä tuli enemmän kuin tarpeeseen Milon kohdalla, koska olemme harjoitelleet pöydällä oloa niin vähän. Pöydällä Milo oli ollut vähän rauhaton, mutta antanut katsoa erityisesti hampaat hyvin. Seisomista Milo ei vieläkään ymmärrä, vaan se olisi pöydälläkin mieluummin istunut. Myös Milon kasvattaja oli ollut tapaamisessa mukana, ja hänen mukaansa Milo alkaa näyttää jo koiralta. :) Sehän täyttää ensi kuussa jo vuoden, huhhuh!

Sunnuntaina olimme Ossin kanssa kahdestaan katsomassa agilitykisoja Tamskin uudella hallilla. Jätimme Milon tarkoituksella kotiin, koska emme olleet itsekään koskaan aikaisemmin käyneet kisoja katsomassa emmekä oikein tienneet mitä odottaa ja miten toimia. Kisat olivat ainakin näin ensikertalaisen silmiin oikein mukavasti järjestetty, ja hallissa oli hyvin tilaa katsojillekin. Mini3 -luokalle oli kisoissa tarjolla kaksi perusrataa ja yksi hyppyrata. Oli todella hyödyllistä nähdä kolme ihan erilaista rataa ja seurata kilpailijoiden toimintaa kisapaikalla. Kisoissa mukana oli myös kaksi heeleriä, joiden tekemistä seurasin tottakai ihan erityisellä mielenkiinnolla. Kummatkin heelerit ohjaajineen selviytyivät urakastaan kunnialla, ja kyllä sisäinen kilpailuviettini vähän jo heräsi, vaikka minulla ja Milolla onkin vielä valtavasti matkaa kisakentille. Ensi kerralla täytyy ehdottomasti ottaa Milo mukaan totuttautumaan kuulutuksiin, koirien haukkumiseen, yleiseen hälinään, aplodeihin ja ylipäätään kisojen ilmapiiriin. Nämä kisat olivat minulle itselleni oppimistilanne, keskitytään seuraavissa kisoissa sitten taas Milon oppimiseen!

Tänään vietimme päivän Ossin vanhempien luona, jossa Milo sai taas leikkiä ja ulkoilla vapaana sydämensä kyllyydestä. Lauantain virikkeiden, eilisen pitkän metsälenkin ja tämänpäiväisen vierailun vuoksi Milo on nyt muutaman päivän ollut todella väsynyt ja erikoisen rauhallinen. Eiköhän se tuttu superhyperenerginen Milo sieltä tule taas esiin, kun otamme pari seuraavaa päivää vähän rauhallisemmin. :)

Aamureippailu

Tänään aamulla oli niin kaunis ja aurinkoinen sää, että oli pakko ottaa Milo toiseen kainaloon ja kamera toiseen ja lähteä pihalle pitkästä aikaa ihan vain valokuvaamaan. Onneksi lähdimme jo aamulla, sillä iltapäivällä sää muuttui jälleen pilviseksi ja alkoi pyryttää lunta. Kuvat otin läheisessä metsässä, jossa Miloa voi pitää vapaana. Milon mielestä parasta lumessa on se, kun se saa juosta lentävien lumipallojen perässä tai napata lunta suoraa ilmasta kiinni. Meillä oli niin hauskaa lumella leikkiessä ja kuvia napsiessa, että reissuun taisi mennä yhteensä tunnin verran. Lumessa peuhaaminen oli sen verran rankkaa, että kotiin päästyämme Milo nukkui vieressäni sohvalla ainakin pari tuntia. :)

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Kuuden kerran agilityn jatkokurssi Nekalassa päättyi viime viikolla. Kurssi oli aivan mahtava, ja pääsimme Milon kanssa todella paljon eteenpäin tässä erittäin hauskaksi ja vauhdikkaaksi osoittautuneessa lajissa. Toiseksi viimeisellä kerralla harjoittelimme jo aika haastavaa rataa, jota me Milon kanssa treenasimme pienissä pätkissä. Rata sisälsi tavallisia hyppyesteitä, rengasesteen, putkia, keppejä ja puomin. Kaksi estettä peräkkäin menee meiltä vielä ihan hyvin, varsinkin jos toinen niistä on putki, mutta kolmas este peräkkäin vaatii jo niin paljon osaamista ohjaajalta ja keskittymiskykyä Milolta, että siinä kohtaa menee usein pieleen. Lisäksi minun pitää vielä mennä niin lähelle estettä ohjaamaan, etten millään meinaa keretä seuraavalle esteelle ennen Miloa. Yksittäisistä esteistä puomin kanssa oli jonkin verran hankaluuksia, mutta loppua kohden Milo rohkaistui sen verran, että uskalsi puomille kiivetä. Rengaseste menikin sitten taas odottamattoman hyvin, ja pystyimme menemään sitä myös osana rataa. Keppejä Milo jaksoi pujotella joka kerta puoleen väliin asti, sitten alkoi kyllästyttää. :D Uutena asiana ohjaukseen tuli tällä kertaa takaaleikkaus, jota ehdimme kuitenkin kokeilla vain pari kertaa.

Kurssin viimeisellä kerralla harjoittelimme aika vaikeita kuvioita, kuten persjättöä putken jälkeen. Milo juoksee putkista niin valtavalla vauhdilla, että oli kyllä vaikeaa ehtiä putken suulle ennen sitä. Pikajuoksutaustasta oli tässä kohtaa kuitenkin hyötyä, ja toisella yrittämällä persjättö meni ihan nappiin. Harjoittelimme myös putkeen lähettämistä putken takaa, minkä Milo oppi ihan älyttömän nopeasti. Yksittäisistä esteistä puomille kiipeäminen ei enää tuottanut ongelmia, mutta sen sijaan edellisellä kerralla hyvin mennyt rengaseste ei enää mennytkään niin hyvin. Milon mielestä tällä kertaa oli paljon kivempi hypätä renkaan ja tolpan välistä kuin renkaan läpi. Viimeisellä kerralla Milolla oli muutenkin keskittymiskyky aika hukassa, ja hajut ja muut koirat olisivat olleet kovin mielenkiintoisia ja puoleensa vetäviä. Tästä on joka tapauksessa erittäin hyvä jatkaa oppimista ja kehittymistä jollakin toisella kurssilla sitten, kun sellainen mahdollisuus tulee. :) Tein kurssin kahdesta viimeisestä kerrasta videokoosteen, jossa näkyy niin niitä onnistumisia kuin niitä vähän vähemmän onnistuneitakin suorituksia. Videon laatu tosin ei ole kovin hyvä, mutta kyllä siitä jotakin näkee!

P.S. Kuulimme äskettäin surullisia uutisia, sillä Milon lähes 13-vuotias isä on nukkunut pois. Emme ehtineet Onnia koskaan tavata, mutta kuulemieni tarinoiden ja näkemieni kuvien perusteella uskon, että Milossa on paljon samoja piirteitä kuin isässään. Voimia Onnin omille ihmisille ♥

Leikkiä ja treeniä

Tällä viikolla Milo sai uuden leikkikaverin, isokokoisen sekarotuisen puolivuotiaan nartun, joka antoi Milon tehdä sille ihan mitä vain. Vaikka toinen oli vasta puolivuotias, se osasi todella hyvin varoa tallomasta pienen Milon päälle, vaikka vauhti oli välillä aika hurja. Ne juoksivat vapaina lumihangessa ja painivat vaikka kuinka kauan, eivätkä olisi millään malttaneet jatkaa lenkkiä eri suuntiin. Välillä Milo kiipeili uuden kaverinsa pään päällä ilman, että toinen sanoi mitään. Välillä se myös yritti merkkailla nuorempansa päälle, mitä en enää katsonut niin kovin hyvällä... Kyllä Milo antoi silti tilaa toisellekin, ja mielestäni ne olivat kaikesta huolimatta tasapuolinen leikkipari. :) Harmi kun ei ollut kameraa mukana, olisi ollut kiva saada kuvamateriaalia koirien leikkihetkestä. Ehkä törmäämme heihin toistekin, he kuulemma asuvat tässä ihan lähellä.

Tänään on agilityn jatkokurssin toiseksi viimeiset treenit, kääk! Mitäköhän me sitten teemme, kun tuo kurssi loppuu... Se on ollut niin hauskaa meistä molemmista. :) Viime viikolla harjoittelimme aika vaikeita ohjauskuvioita, jotka kyllä menivät meidän osaltamme oikein hyvin! Harjoittelimme ensin valssia parin hypyn ja putken välillä, sitten valssia takaakierron ja putken välillä. Milolla on treeneissä niin kauhea vauhti päällä, että kyllä meinaa ohjaajalla mennä jalat solmuun, kun yrittää pysyä sen mukana. Kurssin vetäjän mielestä me kummatkin pärjäsimme kuitenkin erittäin hyvin, ja saimme kiitosta siitä, että olemme treenanneet asioita myös kotona. Tällä kertaa putketkin menivät paljon paremmin kuin edellisellä kerralla, sillä pääsääntöisesti se juoksi niistä läpi eikä tehnyt enää äkkikäännöstä putken suulla. Tälläkään kertaa Milo ei lähtenyt toisten koirien luokse, vaikka osa hypyistä suoritettiin suoraa niitä kohti. Nyt minun tehtäväni olisi alkaa vähitellen luottaa siihen, että Milo todella pysyy treeneissä luonani ja että se oikeasti osaa jo vaikka mitä. Viimekin kerralla meinasin välillä unohtaa jatkaa ohjaamistani sen vuoksi, että olin niin ymmälläni Milon osaamisesta ja siitä, että se todella teki jotain mitä halusin. En vain osannut odottaa näin nopeaa oppimista meiltä kummaltakaan, minkä vuoksi aliarvioin meitä molempia ja varaudun aina pahimpaan. Vaikka paljonhan tässä on vielä opittavaa, ja aloittelijoitahan me vielä olemme, mutta jos kehittyminen tätä tahtia jatkuu niin tästähän voi vielä tulla jotain! :D

Loppuun vielä video, jossa Milo sai pitkästä aikaa joululahjaksi saamansa sammakkolelun riepoteltavaksi. Sain vihdoin aikaiseksi parsia takaisin ne 1,5 raajaa, jotka Milo sai revittyä sammakkoparalta irti alta aikayksikön.

P.S. Milo siirtyi pari viikkoa sitten AIKUISTEN KOIRIEN ruokaan.