Joulukuulumiset

Meidän joulumme sujui oikein mukavasti ja rauhallisesti. Aatonaattona koristelin hakemamme pienen joulukuusen, josta Milo ei oikeastaan välittänyt ollenkaan, toisin kuin viime jouluna. Pari kertaa se yritti käydä juomassa kuusen jalasta vettä, mutta ei muuta. Jouluaattona Milo näki paljon sille tärkeitä ihmisiä, sillä aamupäivällä söimme joulupuuroa Ossin perheen luona ja illan vietimme minun perheeni kanssa. Lahjaksi Milo sai kolme uutta lelua, herkkuja ja tossut. Kaksi lelua se on jo saanut rikki, ja herkkujakin se on päässyt maistamaan. Fleecetossuja on toistaiseksi kokeiltu ainoastaan sisällä, enkä tiedä suostuuko se ulos niillä mennäkään, sen verran paljon se niitä näytti vihaavan.

Tiistaina ajelimme pienellä porukalla Iso-Syötteelle, josta meillä on mökki varattuna viikoksi. Täällä on onneksi paljon lunta ja pakkasta, joten ehkä Milon tossuille on täällä käyttöä. Uuden vuoden jälkeen pakkasen pitäisi ennusteen mukaan kiristyä jopa 20 asteeseen. :)

Itsenäisyyspäivän treenit

Itsenäisyyspäivä kului melko suurelta osin agilityn parissa, kun päivällä olin Milon kanssa katselemassa Tamskin kolmosluokan kisoja, ja illalla oli vielä omat treenit. Milo käyttäytyi kisoissa yllättävän kivasti siihen nähden, millaista sen meno aikaisemmilla kerroilla on ollut. Tosin se osasi olla nätisti vain silloin kun pidin sitä sylissä, sillä hermostunut pyöriminen, kuopiminen ja haukkuminen alkoi heti laskettuani sen alas. Pieni heeleri muuten painaa yllättävän paljon, kun sitä joutuu kanniskelemaan yhtään pidempään! Pienissä pätkissä tein Milon kanssa muutamia harjoituksia, joihin se keskittyi yllättävän hyvin, vaikka ympärillä pyöri koiria ja meteli hallissa oli melkoinen. Ainoastaan tuomarin pillin vihellykseen se havahtui joka kerta. Sitten pentuaikojen Milo ei ole tuollaisessa hälinässä ollut kiinnostunut edes sen omista lempileluista, mutta tällä kertaa se yllätti minut innostuessaan leikkimään vetoleikkiä kanssani pitkän aikaa. Alkaisiko vaikeahko murkkuikä kenties vähitellen jäädä taakse..?

Omatkin treenit illalla menivät mielestäni aika hyvin. Meillä oli tällä kertaa aika vaikea rata, jossa piti muistaa miljoona eri asiaa. Aluksi vähän sekoilin, mutta treenien loppua kohden radan alkoi muistaa paremmin. Pussi sujuu Milolta koko ajan paremmin ja paremmin, mutta vieläkin se jää jotakin pussin suulle kyttäämään ennen kuin uskaltaa juosta sen läpi. Eilisissä treeneissä onnistui ensimmäistä kertaa putkeen ohjaaminen "väärältä" puolelta, joskin vähän kömpelösti. Palkkaamisen suhteen täytyy toimia Milon päivän fiiliksen mukaan. Eilen treenit esimerkiksi alkoivat siten, että Milo kävi pissimässä putkeen ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään. Teimme siksi ensimmäisen kierroksen niin, että palkkasin sen joka esteen jälkeen, jotta fokus pysyisi paremmin siinä mitä ollaan tekemässä. Joka kierroksella vähensin palkkaamista tuntemusten mukaan siten, että viimeisellä kierroksella palkkasin enää puomilla ja pussilla. Hyvin se tekee kun se vaan keskittyy! Alla yksi eilisistä loppupään radoistamme. :)

Uusi takki

Taas tuli lunta ainakin vähäksi aikaa, Milo tykkää! Eilen aamulla oli pakkasta jopa 7 astetta, ja pääsin testaamaan Milolla sen uutta toppatakkia. Eihän se oikeasti takkia tarvitsisi alle 10 asteen pakkasilla, mutta tulipahan testattua. Takki on muuten aika sopiva, mutta takaa sitä ei saa oikein mitenkään kiinni, jolloin se jää kankkujen kohdalta lepattamaan. Täytyy keksiä siihen jokin systeemi, että takapääkin pysyy paremmin lämpimänä. Lähdemme nimittäin joulun jälkeen Isosyötteelle viikoksi mökkeilemään, ja siellä toivottavasti on enemmän lunta ja pakkasta kuin täällä!

Agilityssä käymme edelleen viikottain, yritän saada tänne piakkoin jotain videotakin. Yksittäisten esteiden kanssa Milolla ei enää juurikaan ole ongelmia, sillä kepit ovat alkaneet sujua varsin mallikkaasti, pussin kanssa ei tarvita enää avustajia, ja rengaskin on jo pitkään mennyt ilman kieltoja. Meidän suurimmat ongelmamme liittyvät lähinnä liialliseen kiihtymiseen ja keskittymiskyvyn rajallisuuteen. Meillä on joulukuun ajan vielä maksettuja treenejä, sitten täytyy miettiä pidämmekö taukoa vai käymmekö kenties vain joka toinen viikko, sekin kun on tuolla mahdollista. Edelleen olen aina innoissani treeneihin lähdössä, Milosta puhumattakaan, joten varmasti jollakin tapaa jatkamme agilityä edelleen. :)

Lumet tuli, lumet suli

Noin viikon verran ehdimme täällä Tampereella nauttia lumesta ja talvisista maisemista, kunnes tämän viikon aikana lähes kaikki lumi on sulanut pois. Varsinkin tänään on tuntunut siltä, ettei vesisateesta tule loppua ollenkaan. Onneksi olin juuri viime viikon Milon kanssa kotosalla, ja saimme nauttia valoisista, lumisista ja rapsakoista metsälenkeistä lähes kymmenen asteen pakkasessa. Milo pitää lumesta kovasti eikä varsinkaan liikkuessaan palele vielä noin pienillä pakkasilla ollenkaan. Täksi talveksi olemme ostaneet sille kovempia pakkasia varten toppatakin, ja lisäksi olen neulonut sille villapaidan, pian valmistuu toinenkin. Viime talvena niille olisi ollut käyttöä, toivottavasti tänäkin talvena tulee kunnon pakkaset! Milo oudoksuu välillä hyvin omituisia asioita, sillä yhtenä päivänä se katseli naapurin lasten tekemää pientä lumiukkoa hyvin epäluuloisesti. Varovaisesti se kävi sitä lähempänä tutkimassa, jonka jälkeen se totesi lumiukon sittenkin olevan täysin vaaraton. :)

Ihana syksy

Kyllä tällaisilla syyskeleillä kelpaa lenkkeillä koiran kanssa! Ei ole montaa sadepäivää tähän syksyyn toistaiseksi mahtunut.

Viime viikonloppuna Milo pääsi kahtena päivänä peräkkäin Pyynikille lenkkeilemään, sillä lauantaina Ossi osallistui sen kanssa heelereiden yhteislenkille, ja sunnuntaina minä lähdin sen kanssa äitini ja siskoni mukaan ihailemaan syksyisiä maisemia. Heelertreffeille osallistui tällä kertaa viisi heeleriä, joista yksi oli vielä pentu. Pentu oli Milon mielestä tietenkin aivan ihana! Muutenkin kaikki meni kuulemma hyvin, vaikka paikalla oli muitakin uroksia. Sunnuntaina kävellessämme Pyynikillä ja Pispalan harjulla oli ihan täydellinen ilma. Kävelemästämme kilometrimäärästä ei ole hajuakaan, mutta kyllä siinä taisi pari tuntia vierähtää kaikkine pysähdyksineen. Lenkin jälkeen Milo pääsi autoon nukkumaan siksi aikaa, kun me ihmiset kävimme vielä munkkikahvilla sekä ylhäällä näkötornissa.

Ehkä Milon jumit aukesivat hieronnassa, tai ehkä Milolla oli tiistaina vain tosi hyvä päivä, mutta joka tapauksessa treenit menivät paremmin kuin koskaan! Milo oli alusta loppuun asti todella hyvin kuulolla ja teki mitä pyydettiin. Pitkästä aikaa pääsimme etenemään rataa oikein vauhdin kanssa ja vähemmällä palkkauksella. Innostuin onnistumisesta niin paljon, että varasin lauantaille puolen tunnin omatoimitreenivuoron. Tuolloin harjoittelimme keinua ja pussia, jotka ovat tuottaneet Milolle eniten hankaluuksia. Varsinkin keinutreenit menivät hyvin, ja pussistakin sain Milon menemään kerran pitämättä pussin päätä yhtään koholla. Puolen tunnin tehotreenit ovat aika pitkät mille tahansa koiralle, ja vaikka pidimme taukojakin, alkoi Milon keskittyminen herpaantua loppua kohden. Täytyy ensi kerralla malttaa lopettaa siinä vaiheessa, kun vielä menee hyvin. Itse sitä vain innostuu helposti liikaa. :)

Ensimmäinen hieronta

Milo pääsi viime torstaina ensimmäistä kertaa hierontaan. Se on ollut pari viime kertaa agilitytreeneissä jotenkin kummallinen, ja mietin johtuisiko se lihasjumeista. Taidoggaassa oli juuri sopivasti viiden kerran hietontakortit tarjouksessa, joten ostin sellaisen ja varasin heti Heidille ajan. Torstaina satoi kaatamalla, ja ajokeli oli todella huono. Pääsimme paikan päälle aika viime tipassa, eikä ulkoilutuksesta muutenkaan meinannut tulla mitään, koska Milo ei itsekään tykkää sateesta yhtään. Läpimärkinä pääsimme kuitenkin lopulta hierontatilaan sisälle, ja Heidi kyseli aluksi kaikenlaista Milon arjesta, liikunnan määrästä, mahdollisista loukkaantumisista yms. Sitten nostin Milon pöydälle, jossa Heidi aluksi lämmitti Milon lihaksia laserilla. Milolla tuntui varsinkin alussa olevan aika ristiriitaiset fiilikset laserista ja hieronnasta yleensäkin. Tavallaan se tykkäsi siitä, mutta ei se olisi pahakseen pistänyt pois lähtemistäkään. Mitä pidemmälle hieronta eteni, sitä rauhallisemmaksi Milo kuitenkin tuli, ja lopuksi se meinasi nukahtaakin pöydälle. Mitään hälyttävää ei Milon lihaksistosta löytynyt, ja Heidi kehui kovasti sen kehittyneitä lihaksia. Takapäässä sekä selän keskivaiheilla Milolla oli lihaskireyksiä, mutta koska Milo on vielä nuori koira, sai Heidi aukaistua jumit jo tällä ensimmäisellä kerralla. Kuulemma riittää, että menemme noin kuukauden päästä uudestaan katsastamaan tilanne. Milon ensimmäinen hieronta meni paremmin kuin odotin, sillä Milo käyttäytyi todella hienosti hieronnan alusta lähtien ja pystyi myös rauhoittumaan hieronnan aikana. Hieronnassa ei Milon oudolle käytökselle treeneissä löytynyt syytä, eli jos omituinen käytös jatkuu pidempään, täytyy syytä etsiä jostakin muualta.

Sunnuntairetki

Viikko sitten sunnuntaina nappasimme Milon matkaan mukaan ja lähdimme ystäväpariskuntamme kanssa päiväretkelle Helvetinjärven kansallispuistoon. Kävimme viime syksynä samassa paikassa äitini ja siskoni kanssa Milon ollessa puolivuotias, ja se jaksoi jo sillon todella hyvin kävellä vaikeahkossa maastossa. Tänä vuonna kulkemamme reitti oli sama, ja puolessa välissä pysähdyimme syömään eväitä ja paistamaan makkaraa. Nuotiopaikalta lähtiessämme kiersimme vielä ylimääräisen kahden kilometrin pituisen luontopolun ennen kuin palasimme samaa reittiä takaisin autolle. Yhteensä kävelimme suunnilleen 13 km, ja siinä vaiheessa alkoi kyllä ihmistenkin jalat olla aika turvonneet ja väsyneet. Milo jaksoi odotusten mukaan hyvin loppuun asti, mutta autossa se nukahti heti, ja kotonakin se oli ihanan rauhallinen loppupäivän.

Vauhdikas viikko

Tällä viikolla Milo on saanut tehdä kaikkea kivaa. Tiistaina oli vuorossa ensimmäiset agilitytreenit uudessa ryhmässä, ja olin varautunut siihen, että uusien ryhmäläisten hajut kentällä kiinnostaisivat Miloa enemmän kuin treenaaminen. Toisin kuitenkin kävi, sillä treenit menivät tosi kivasti, vaikka Milo ehkä vähän ylikierroksilla kävikin. Ainoastaan yhden kerran treenien aikana se lähti kesken radan portille ärisemään ryhmän toiselle nuorelle urokselle. Tästäkin Milo kuitenkin palautui melko nopeasti, ja pystyimme jatkamaan treenejä normaaliin tapaan.

Keskiviikkona Milo pääsi kokeilemaan ihan uutta juttua, kun lähdimme koulukaverini ja hänen koiransa kanssa Teivon raviradalle testaamaan viehejuoksua. Vieheen perässä juostava rata oli melko pitkä, lähes 500 metriä, ja viehe kulki moottoriohjauksella. Aloittelijoille suositellaan käsin veivattavaa viehettä ja lyhyempää matkaa, mutta kun ajankohta kerran sattui sopimaan aikatauluun, päätimme sijoittaa kahdeksan euroa uuden lajin kokeiluun. Vaikka Milo vaikutti lähdössä vähän hämmentyneeltä, lähti se kuitenkin innoissaan jahtaamaan viehettä. Puolessa välissä se kuitenkin kyllästyi, kun ei saanut viehettä kiinni, ja jäi ihmettelemään minne minä jäin. Nähtyään minut siellä mistä se oli vieheen perään alunperin lähtenyt juoksi se suoraa radan poikki takaisin luokseni. Ehkä viehejuoksu ei ihan meidän lajimme ole, mutta oli hauskaa käydä kokeilemassa!

Perjantaina oli viimeinen kerta arkitottelevaisuuskurssilla, ja harjoitukset pidettiin tällä kertaa hallin pihassa ulkona. Teimme häiriöharjoituksia ja treenasimme toisten koirien ohittamista aina vain lähempää ja lähempää. Koska kurssin koirat olivat Milolle ennestään tuttuja, harjoitukset sujuivat tietenkin paremmin kuin kotona lenkillä täysin tuntemattomia koiria ohitettaessa, mutta hyödyllisiä harjoitukset olivat joka tapauksessa. Lopuksi saimme vielä harjoitella ohittamista kouluttajan oman koiran kanssa, joka oli kurssin koirille ennestään tuntematon. Tämä teki harjoituksesta jo aika haastavan, mutta Milo pärjäsi mielestäni ihan hienosti. Koska meiltä jäi yksi treenikerta kurssilta väliin, meille tarjottiin mahdollisuutta mennä korvaamaan väliin jäänyt kerta ensi viikon perjantaina. Ehkä menemmekin, jos vain saan tilaa omaan kalenteriini!

Tänään sunnuntaina Milo pääsi vielä kyläilemään tuttujen ihmisten luokse Vesilahteen. Milo sai juosta vapaana pihassa ja lenkilläkin suurimmaksi osaksi. Yhden rantapallonkin se taisi innoissaan puhkaista. Se oli niin tohkeissaan saamastaan vapaudesta, ettei se olisi millään lähtenyt meidän mukaamme takaisin kotiin. Se vain istua kökötti kukkapenkin vieressä, kun yritimme houkutella sitä autoon. Vinkulelu onneksi pelasti tässäkin tilanteessa, ja lopulta saimme kuin saimmekin Milon takapenkille sen omaan koppaan. Milo oli reissusta sen verran väsynyt, että se nukkui sikeästi koko automatkan ja hyvän aikaa vielä kotiin päästyämmekin. Ensi viikolla ei Milolla sitten vielä olekaan tiedossa mitään suunniteltua agilityn lisäksi, ehkä välillä hyvä näin.

Tilannekatsaus

Syksy on tuonut tullessaan koulukiireet, joiden takia blogin päivittäminen on jäänyt harmillisen vähäiseksi, vaikka kirjoitettavaakin olisi ollut. Milon arki ei sinänsä ole miksikään muuttunut, edelleen käyn sen kanssa Kangasalla tiistaisin agilitytreeneissä ja perjantaisin arkitottelevaisuuskurssilla. Agilityä on luvassa ainakin koko loppuvuosi, mutta arkitottelevaisuuskurssista onkin jäljellä enää kaksi kertaa.

Agility sujuu meiltä jo aika hyvin, ja Milo selvästi nauttii siitä. Enää ei tarvitse palkita sitä namilla tai lelulla muutakun vaikeimpien esteiden jälkeen sekä radan lopussa, sillä itse agilitystä ja seuraavalle esteelle pääsemisestä on tullut Milolle palkinto, niinkuin sen tietenkin kuuluukin mennä. Keinu ja pussi ovat Milolle vielä haastavia, ja ajattelinkin mennä arkitottelevaisuuskurssin päätyttyä sen kanssa kaksin niitä treenaamaan. Omassa ohjaamisessani on vielä paljon parantamisen varaa, sillä ihan liian usein menen esteissä sekaisin ja sanon esimerkiksi "hyppy" kun koiran pitäisi mennä putkeen. Jään myös auttamattomasti nopean koirani jälkeen, kun en vielä oikein ymmärräkään kuinka nopea se on ja jään mukamas odottelemaan sitä vaikkei tarvitsisi. Toisaalta jos vauhti on liian kova, Milo juoksee renkaan ali sen sijaan, että hyppäisi sen läpi. Argh. Lisäksi olen kaksissa viime treeneissä tehnyt persjätön sijasta valssin ja vieläpä luullut sen menevän ihan oikein. Yleensä Milo onneksi paikkaa aika hyvin ohjaajan tekemät virheet ja juoksee iloisesti sinne putkeen vaikka ohjaaja sanoisi jotakin muuta. :)

Kolmas kerta arkitottelevaisuuskurssilta jäi meidän osaltamme väliin pieleen menneen happihyppelyn takia. Lähdin päivällä käymään Milon kanssa tuossa meidän lähimetsässä, ja heittelin sille tavalliseen tapaan keppiä. Hypättyään erääseen ryteikköön heittämäni kepin perässä se alkoi yhtäkkiä hyppiä, vinkua, pyöriä ja ravistella. Luulin aluksi, että se satutti toisen silmänsä johonkin, kun se näytti siristelevän ja raapivan sitä. Lähemmäs mentyäni huomasin, että kierivän koirani kimpussa oli kymmenkunta vihaista ampiaista. Niitä pyöri sen ympärillä ja oli kiinni sen turkissa, ja yritin epätoivoisesti huitoa niitä pois Milon ympäriltä. Seuraavaksi Milo otti jalat alleen ja lähti juoksemaan kohti kotia, välillä pysähtyen odottamaan minua. Onneksi sain sen kiinni ennen autotietä, ja silloin saimme viimeisenkin ampiaisen pois sen turkista. Kannoin Milon kotiin ja soitin eläinlääkärille, joka neuvoi antamaan Milolle kyypakkauksen ja suihkuttelemaan siitä mahdolliset piikit pois. Kyypakkauksen jouduin tunkemaan väkisin sen kurkusta alas, edes juusto ei kiinnostanut järkyttynyttä koiraa. Suihkuttelun jälkeen nypin vielä itse kolme piikkiä Milon ihosta irti, ja yhteensä löysin siitä viisi ampiaisen pistoa, kolme pään alueelta, yhden niskasta ja yhden hännäntyvestä. Itse selvisin ihme kyllä ilman pistoja. Aluksi pistoskohdat turposivat, ja ensimmäiset pari tuntia Milo tärisi sängyn tai pöydän alla, mutta vähitellen turvotus alkoi laskea ja Milo toipua omaksi itsekseen. Illalla se jo leikki normaalisti meidän kanssamme, ja ruokakin maistui tavalliseen tapaan. Jokin sen elimistössä meni sekaisin, sillä se pissasi illan ja yön aikana kolme kertaa sisälle. Seuraavana päivänä sen elimistökin toimi jo normaalisti, eikä sitä edes yhtään jännittänyt käydä siinä metsässä, jossa ampiaiset olivat sen kimppuun hyökänneet. Loppu hyvin, kaikki hyvin. :)

Arkitottelevaisuuskurssilta olemme saaneet vinkkejä rauhoittumisen, kontaktin, luopumisen sekä ohittamisen harjoitteluun. Ensimmäistä kertaa lukuun ottamatta harjoitukset on toteutettu siten, että yksi koira on hallissa kerrallaan muiden koirien odottaessa autossa. Kun häiriöitä, eli toisia koiria, ei ole hallissa samaan aikaan, Milo suorastaan loistaa taidoillaan! Se on saanut kouluttajalta kehuja erityisesti kontaktista. Ensi kerralla teemme onneksi niin, että kaksi koiraa on hallissa samaan aikaan, koska me Milon kanssa tarvitsemme nimenomaan häiriöharjoittelua, koska ilman häiriöitähän Milo jo toimii hyvin. Kun paikalle tuodaan muita koiria, kontakti häviää todella helposti, eikä sitä hevillä saa takaisin. Toivottavasti kahdella viimeisellä kerralla saan vinkkejä nimenomaan tällaisten tilanteiden harjoitteluun. Jos ja kun saan Milon kanssa kontaktin toimimaan missä tilanteessa tahansa, kaikki on tuon koiran kanssa mahdollista. :) Toivottavasti vain saan sen toimimaan ennen Milon eläkeikää...

Aksaa ja arkitottelevaisuutta

Ilmoitin Milon Koirapalvelu Taidoggaan kuuden kerran arkitottelevaisuuskurssille, josta oli ensimmäinen kerta viime perjantaina samassa hallissa kuin meidän agilitytreenimmekin. Kouluttajana kurssilla toimii Annaliina Tolppa, joka aloitti treenit kyselemällä meiltä koiriemme omistajilta, millaisia asioita haluaisimme kurssilla harjoitella. Vastaukset kaikilta neljältä osallistujalta minut mukaan lukien olivat hyvin samankaltaisia; kaikilla koirilla on ongelmia rauhoittumisen, keskittymisen ja toisten koirien tai ihmisten ohittamisen kanssa. Aloitimme treenit kontaktiharjoituksilla, jotka menivät Milon osalta välillä hyvin, välillä huonosti. Milon keskittymiskyky on niin kovin rajallinen vielä. Silloin kun se keskittyy, se keskittyy hyvin, mutta sitten kun sen keskittyminen katkeaa, sitä on enää hyvin vaikea saada takaisin. Seuraavaksi teimme rauhottumisharjoituksen, jossa koira oli tarkoitus saada rauhoittumaan sen kanssa lattialla istuen ja samalla silitellen. Tähän asti olemme rauhoittaneet Milon sylissä, joten tämä oli ihan uudenlainen harjoitus sille, eikä se vielä oikein tajunnut mitä halusin sen tekevän. Kotona olen saanut sen pari kertaa onnistumaan ihan hyvin, ja aion kyllä ehdottomasti jatkaa harjoittelua.

Rauhoittumisharjoituksen jälkeen kävimme hyvin nopeasti läpi erilaisia tapoja harjoitella toisten koirien ohittamista, ja tarkoituksena olisi löytää omalle koiralle se motivoivin tapa harjoitella. Päätin kokeilla ensin lelun avulla, ja Ossi löysikin Mustista ja Mirristä ihan superäänekkäästi vinkuvan pienen lelun, joka mahtuu näppärästi taskuun lenkille mukaan. Tarkoituksena on siis houkutella koira lelun avulla toisen koiran ohi. Muutaman kokemuksen perusteella harjoitus onnistuu, jos ohitettava koira on tarpeeksi kaukana, mutta lähietäisyydellä olevaa rähisevää koiraa ohitettaessa lelulla ei kyllä ole mitään virkaa, vaikka kuinka vinguttaisi ja houkuttelisi. Päätimme arkitottelevaisuustreenin aiemmin oppimaamme rauhoittumisharjoitukseen, mutta siinä vaiheessa Milo ei enää jaksanut keskittyä sitäkään vähää mitä aikaisemmin. Varmaan se oli myös vähän ihmeissään ja kävi kierroksilla siitä, ettei tultukaan treenaamaan agilityä.

Viime viikon agilitytreenit menivät vähän niin ja näin, kun ukkonen jylisi melkein päällä. Olen tottunut kävelyttämään Milon kunnolla ennen treenejä, mutta tällä kertaa jäi kävelyt vähän lyhyiksi kaatosateen takia. Olimme bussipysäkilläkin saarroksissa vaikka kuinka kauan, kun kunnon ukkoskuuro osui kohdalle. Siksi myöhästyimme vähän, enkä ehtinyt tutustumaan rataan ollenkaan. Onneksi rata oli tosi simppeli, ja opin sen muiden treenejä katsellessa. Milo oli aika hermona ukkosen tai oman hermostuneisuuteni takia, ja jouduin palkkaamaan sitä joka esteen jälkeen. Se myös teki hermostuksissaan ihan yllättäen kyykkypissat keskelle nurmea. Treenit kuitenkin paranivat loppua kohden, ja niiden loputtua aurinkokin jo vähän pilkisti pilvien raosta.

Tällä viikolla oli meidän tähänastisista treeneistä ehdottomasti parhaat treenit. Jännä miten Milo on agilitytreeneissä oppinut suuntaamaan sen kaiken valtavan määrän energiaa radan suorittamiseen, vaikka kaikkialla muualla se energia kuluu johonkin ihan muuhun. Nytkin se haukkui ja hyppi ja riehui aluksi, mutta kun lähdettiin tekemään rataa niin sitten kanssa tehtiin eikä meinattu! Ja vaikka se haukkuu samalla ja meno vaikuttaa ihan päättömältä, niin silti se useimmiten oikeasti seuraa antamiani ohjeita. Ei nyt joka treeneissä, mutta useimmissa kuitenkin. Niin tyytyväinen olen meidän kehitykseemme ja kouluttaja Heidiin, että varmistin paikkani hänen ryhmässään koko loppuvuodeksi. Alla vielä video yhdestä tämän viikon radoistamme. :)

Leirillä

Perinteinen kolmen päivän pituinen heeler-leiri järjestettiin tänä vuonna Tammelassa menneenä viikonloppuna. Viime vuonna olimme leirillä neljä kuukautta vanhan Milon kanssa ainoastaan päiväkäynnillä, mutta tänä vuonna päätimme jäädä yhdeksi yöksi ja viettää leirillä sekä lauantain että sunnuntain. Lauantaiaamuna herätyskello soi viideltä, ja vähän ennen puolta yhdeksää olimme perillä Eräkeskus Metsäkouluntiellä, jossa leiri tänä vuonna järjestettiin. Majoittuminen tapahtui neljän huoneen huoneistoissa, joissa majoittujien käytössä oli yhteiset vessat ja pieni oleskelutila. Leirille ilmoittautumisen yhteydessä piti myös ilmoittaa, mihin aktiviteetteihin haluaa koiransa kanssa lauantaina osallistua. Ilmoitimme Milon sekä rally-tokoon että Nose Workiin, joista rally-toko oli meille viiden kerran alkeiskurssin verran tuttu ja Nose Work ennestään täysin tuntematon laji. Kymmeneltä oli meidän vuoromme osallistua tunnin pituiseen rally-tokotreeniin, joka ei meillä kyllä näyttänyt rally-tokolta kuin pieniä pätkiä siellä täällä. Milo ei pystynyt lainkaan keskittymään uudessa paikassa neljän vieraan koiran treenatessa samaan aikaan, eikä sitä kiinnostanut mikään mitä sille tarjosin palkaksi. Se sylki antamani namit maahan ja oli selvästi sitä mieltä, että "syö ite makupalas". Lelulla se malttoi välillä mun kanssa leikkiä, mutta ei sekään niin kivaa sen mielestä ollut, että se olisi vaivautunut mitään sen eteen tekemään. Se istui koko ajan selkä muhun päin, ja olisin voinut tehdä vaikka kärrynpyöriä eikä se olisi edes huomannut. Onneksi treeni sisälsi myös ilman koiraa tehtäviä harjoituksia, joten ei se nyt ihan hukkaan onneksi mennyt. Leiri ei siis meidän osaltamme alkanut kovin ihanteellisesti, eikä oloani helpottanut se, että itse olin kovin flunssainen ja väsynyt.

Päivä onneksi parani sitä mukaa mitä pidemmälle ohjelmassa päästiin. Lounaan jälkeen vuorossa oli Nose Workiä, joka oli meille molemmille ihan uusi laji, eikä minulla siksi ollut mitään odotuksia sen sujumisen suhteen. Nose Workissa koira opetetaan etsimään eukalyptuksen, laakerinlehden ja laventelin tuoksu erilaisista paikoista sekä sisällä että ulkona. Saman tyyppistä menetelmää käytetään muun muassa huume- ja pommikoirien koulutuksessa, mutta hajutyöskentely missä tahansa muodossa on erinomainen tapa aktivoida myös tavallista, luonteeltaan vilkasta kotikoiraa. Iltapäivän Nose Work -treeni sisälsi koiran ehdollistamista eukalyptuksen hajuun kukkaruukkujen ja pahvilaatikoiden sekä naksuttimen avulla. Meidän ryhmässämme kaikilla koirilla oli yhtä paljon ongelmia keskittymisen suhteen, ja kouluttaja sanoikin, että alkeisharjoitukset tulisi tehdä kotona tai jossakin muussa häiriöttömässä paikassa, jossa koira pystyy kunnolla keskittymään. Oli kuitenkin hauskaa päästä tutustumaan uuteen lajiin, ja voisin hyvin kuvitella kokeilevani sitä Milon kanssa uudemman kerran joskus myöhemmin.

Iltapäiväkahvien jälkeen alkoi leirikisa, jota varten leiriläiset jaettiin kuuteen joukkueeseen. Kisa koostui kolmesta rastista, joista kaksi suoritettiin koiran kanssa yhdessä ja yksi kokonaan ilman koiraa. Meidän joukkueemme aloitti rastilta, jonka nimi oli "Houkutusten Highway". Siinä koiran piti juosta kapean väylän läpi omistajan luokse jäämättä tutkimaan erilaisia houkutuksia, joita oli aseteltu väylän reunoille. Reunalla oli erilaisia leluja sekä nakkeja ja lihapullia, jotka ovat Milonkin herkkuja. Ihme kyllä Milo juoksi suoraa luokseni sitä kutsuessani, mutta maalissa se tajusi mitä oli menettänyt ja teki täyskäännöksen. Sain sen onneksi kiinni ennen kuin se ehti syödä kaikki houkuttimet. Seuraavalla rastilla koiran piti myös juosta omistajan luokse, mutta ilman ylimääräisiä houkuttimia ja paljon pidempi matka. Jäin puoleen väliin Miloa vastaan, jolloin se sai juosta perässäni maaliin. Tämä taktiikka toimi, eikä se tällä kertaa keksinyt lähteä omille teilleen. Kolmas rasti suoritettiin ilman koiraa, sillä kysessä oli ihmisten Nose Work. Tehtävässä joukkueen piti yhdessä tunnistaa erilaisia tuoksuja, mikä olikin yllättävän vaikeaa. Onnistuimme kuitenkin tunnistamaan kaksi tuoksua viidestä. Joukkueemme suoritti kaikki rastit ilmeisesti melko hyvin, sillä iltapalalla joukkueemme julistettiin leirikisan voittajaksi! Kaikki osallistujat saivat palkinnoksi koiralle frisbeen, ja meidän joukkueemme sai frisbeen lisäksi heijastimen.

Iltapalan jälkeen heeleristit kokoontuivat rantaan, sillä vuorossa oli heelereiden uintikisa. Rannassa oli järkyttävä meteli, kun koirat olisivat halunneet HETI uimaan. Milo ei oikein tajunnut mitä muut meuhkaavat, mutta osallistui meteliin aina silloin tällöin. Milo oli kahdeksalta illalla jo aivan poikki, eikä ollut kovin kaukana, että se olisi siinä metelissäkin nukahtanut syliin uintiliivit päällään. Uintikisa järjestettiin niin, että aina kaksi heeleriä nostettiin kerrallaan laiturilta soutuveneeseen, vene soudettiin noin 20 metrin päähän rannasta, siellä koirat laskettiin yksi kerrallaan veteen, jolloin omistajat olivat rannalla houkuttelemassa omia koiriaan uimaan oikeaan suuntaan. Miloa veneeseen toisen ihmisen syliin laskiessani sanoin vain, että "se ei ole koskaan ollut veneessä, pidä lujaa kiinni", ja sitten minun pitikin jo kiiruhtaa rantaan odottamaan Milon vuoroa uida. Milon vuoro uida oli viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, sillä sehän yllätti ja ui koko kisan voittoon! Milo itse tuskin tajusi mistään mitään, mutta hienot ja ennen kaikkea herkulliset palkinnot se sai. Meidän ensimmäinen voitto tuli uintikisasta, mikäs sen hauskempaa! :) Lyhyen jäähdyttely- ja kuivattelulenkin jälkeen Milo pääsi huoneeseemme nukkumaan.

Sunnuntaina oli vuorossa epävirallinen leirinäyttely, jonka tuomarina toimi pentu- ja kotikoiraluokkia lukuun ottamatta ruotsalainen Lena Eliasson-Siversson. Milo osallistui tässä elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä junioriluokkaan, joka oli näyttelyssä heti ensimmäisenä kymmeneltä. Omankin kokemattomuuteni vuoksi olisi ollut kiva nähdä edes yksi luokka ennen meidän luokkaamme, mutta toisaalta silloin olisin ehtinyt jännittää vielä enemmän kuin mitä nyt jännitin. Juuri ennen junioriluokan alkua alkoi sataa kaatamalla ja ukkostaa, mikä ei yhtään helpottanut jännitystäni. Läpimärkinä astelimme kehään kolmen muun koirakon kanssa, ja yritin vain tehdä perässä mitä muutkin, ja kyllähän me siitä hengissä selvisimme. Välillä olin ihan pihalla, mutta onneksi paikalla oli ihmisiä kertomassa missä meidän piti milloinkin olla. Ensimmäistä kertaa kehässä ollessamme Milo käyttäytyi aika fiksusti, mutta oli vähän laiskan oloinen. Pöydällä tutkiminen ja yksin kehässä pyöriminen menivät myös mielestäni ihan hyvin siihen nähden, että kyseessä oli meidän ensimmäinen näyttelymme. Laatuarvostelussa Milo sai tulokseksi ERI:n (=erinomainen), ja ruotsinkielinen arvostelu suomennettuna kuuluu jokseenkin näin:

"Hyvä pää, oikeanlainen purenta. Hyvin kulmautunut sekä takaa että edestä. Hyvä ylälinja. Aavistuksen kippura häntä. Vähän ahdas edestä. Nostaa takaosaansa liikkeen aikana."

Koska kaikki neljä junioriluokan koiraa saivat laatuarvostelussa ERI:n, käytiin vielä sijoitusten ratkaisemiseksi kilpailuluokka, eli kaikkien piti vielä mennä kehään. Siinä vaiheessa Milolla meni hermo, ja se alkoi ärisemään muille uroksille. Jotenkuten siitä kuitenkin selvisimme, ja sijoituksemme oli lopulta neljäs eli viimeinen, mutta koska neljä parasta palkitaan, saimme mekin ruusukkeen muistoksi. Kokemusta lähdimme näyttelystä hakemaan ja sitä myös saimme, joten siinä mielessä olen tyytyväinen. Ensi näyttelyssä (sitten joskus...) tiedän mitä menen sinne tekemään, ja nyt tiedän mihin pitää harjoittelussa kiinnittää eniten huomiota. Kiva leiri jälleen takana, toivottavasti ensi vuonna uudelleen! :)

Huh, hellettä!

Tämä viikko alkoi helteisissä merkeissä, eikä loppuviikostakaan taida kovin viileä tulla. Tämähän ei meitä haittaa, ja tällä viikolla onkin kaikkea kivaa tiedossa. Huomenna on jälleen luvassa agilityä, ja viikonlopun vietämme Tammelassa heelerleirillä. Lauantaina leirillä on tiedossa mukavaa harrastamista koirien kanssa, ja sunnuntaina puolestaan on leirinäyttely, johon Milonkin tänä vuonna ilmoitimme. Näyttelyyn menemme melko kylmiltämme ja rennoin mielin, katsotaan mihin se riittää. Näyttelyhihnan kävin Milolle ostamassa viime viikolla ja lyhyen testauksen jälkeen totesin, että sen kanssa kulkeminen vaatisi vielä vähän harjoittelua. Mutta katsotaan nyt mitä ehtii, mitään stressiä en ajatellut asiasta ottaa. Kiva viikonloppu varmasti tiedossa! :)

Omatoimitreenit

Koska meillä on Milon kanssa ollut treeneissä vähän ongelmia rengasesteen kanssa, päätin tänään lähteä vapaapäivän kunniaksi kyseistä estettä Kangasalle treenaamaan. Varasin hallin vaivaisella viidellätoista eurolla puoleksi tunniksi pelkästään meidän käyttöömme, ja tässä ajassa ehdimme treenata sekä rengasestettä että keppejä. Milolle on ohjatuissa ratatreeneissä tullut melkein tavaksi kieltää rengasesteelle joka kierroksella vähintään kerran, se siis juoksee mielummin esteen ohi kuin hyppää sen yli. Tänään otin varman päälle ja tein rengasesteen harjoittelusta niin helppoa, ettei Milolle tullut mieleenkään juosta esteen ohi. Aluksi Milo sai hyppiä pelkän renkaan läpi kummaltakin puolelta, ja kun tämä sujui varmasti, lisäsin suoritukseen vähän vauhtia laittamalla renkaan eteen tavallisen hyppyesteen. Tämäkin sujui loistavasti, eikä Milo kieltänyt esteelle kertaakaan. Toivottavasti ensi tiistain treeneissä rata sisältäisi rengasesteen, jotta näen jäikö tämän päivän tehotreenistä mitään Milon pieneen mieleen. Lopuksi menimme vielä kepit muutaman kerran kumpaankin suuntaan. Milo on vihdoin tajunnut, että keppejä pitää pujotella järjestyksessä eikä vain randomisti säntäillä siitä välistä mistä huvittaa, mutta edelleen virheitä sattuu ja vauhti kepeillä vaihtelee hyvin hitaasta sekopäiseen ryntäilyyn. Kaiken kaikkiaan meidän ensimmäiset omatoimitreenit sujuivat oikein hyvin, eli voisin harkita meneväni toistekin. :)

Me ollaan liekeissä!

Viime viikon toiset agilitytreenit torstaina menivät todella hyvin, kuten viikon ensimmäisetkin treenit tiistaina. Kyseessä oli sama rata kuin tiistain treeneissä, mikä oli oikeastaan aika hyvä, koska radan muistelun sijaan pystyin täysillä keskittymään Miloon ja sen ohjaamiseen. Treeneissä oli meidän lisäksemme vain yksi toinen koirakko, joten aikaa oli tällä kertaa enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi sain hyvän tilaisuuden harjoitella Milon kanssa rauhoittumista sisällä hallissa toisen koirakon treenatessa, kun vuoroaan ei ollut odottamassa muita koiria. Rauhoittumisharjoittelu sujuikin yllättävän hyvin, ja välillä Milo makoili ihan rauhassa paikallaan, vaikka kentältä kuului välillä kovaakin kolinaa ja haukkumista. Tällaiset tilanteet ovat oikeasti olleet Milolle todella hankalia ja stressaavia, joten olin kyllä tyytyväinen, kun se malttoi edes hetken olla hiljaa paikallaan. Itse treenit menivät myös hyvin, Milo ei juurikaan lähtenyt omille teilleen kesken radan tai muuta vastaavaa. Tämä tosin saattoi johtua myös siitä, että Milo oli ensimmäistä kertaa ikinä melkein laiskan oloinen. Se muun muassa pysähtyi keskelle puomia ihailemaan maisemia. :D Se ei ole tottunut kaksiin treeneihin viikossa, ja lisäksi olin ehkä tehnyt sen kanssa muutamana päivänä normaalia pidempiä lenkkejä. Tälläkin kertaa hankalimpia esteitä radalla olivat okseri ja pussi. Koska aikaa oli niin paljon, käytimme lopputreeneistä aikaa pelkästään keppien harjoitteluun. Siinä vaiheessa Milo oli jo niin poikki, ettei se olisi millään jaksanut keskittyä keppien pujotteluun, joten tyydyimme menemään kepit muutaman kerran läpi ja lopetimme treenit jokseenkin onnistuneeseen suoritukseen.

Vastoin kaikkia odotuksiani tämän viikon treenit menivät vielä edellisiäkin paremmin! Milo seurasi ohjaustani paremmin kuin ikinä ennen, minä itse en unohtanut rataa kertaakaan ja kaikki vain yksinkertaisesti sujui. A-esteelle Milo kielsi ensimmäisellä kierroksella, kun se tuli eteen vähän yllättäen. Kolmella muulla kierroksella se sitten mentiinkin todella varman oloisesti. Rengasesteelle se kielsi kahdella ensimmäisellä kierroksella, kuten sille on melkein tavaksi tullut, mutta yllätyksekseni kahdella viimeisellä kierroksella se hyppäsi renkaan läpi ensimmäisellä yrityksellä ilman epäröinnin häivääkään. Muurin kanssa ei ollut mitään ongelmia, vaikka sitä vähän etukäteen jännitin. Radalla oli yksi tosi tiukka käännös hypyltä putkelle, mutta sekin meni oikein joka ikinen kerta. Kouluttajan mukaan Milolla on nyt selvästi jokin lamppu syttynyt agilityn suhteen, niin erilailla se nyt tekee kuin aikaisemmin. Nyt vaan täytyy toivoa, että Milon into ja keskittyminen pysyvät yllä, eikä enää tarvitse palata niihin toukokuun epätoivoisiin fiiliksiin... Treenien sujumisesta ja vauhdin lisääntymisestä kertoo myös se, että ensimmäistä kertaa agilitytreeneissä mulle tuli tunne, että oma kunto ei enää meinaa riittää tähän hommaan. Varsinkin neljännellä kierroksella huomasin alkavani oikomaan esteiden välillä että ei tarvitsisi juosta niin paljoa, minkä seurauksena meinasi tulla ihan tyhmiä virheitä. Täytyy siis ruveta omaakin kuntoa parantamaan, jos tässä lajissa haluaa kisakentille joskus edetä. :D

Viikon ensimmäiset treenit

Viime viikolla meillä jäi agilitytreenit väliin Yyterissä käynnin vuoksi, joten tällä viikolla meillä on sitten kahdet; eilen oli ensimmäiset ja huomenna toiset. Tauko teki selvästi Milolle hyvää, ja eilen kulki paremmin kuin pitkään aikaan. Taukoa edeltäneet parit treenit menivät todella huonosti Milon kummallisen käytöksen takia. Se oli säikky, haluton ja turhautunut. Jostakin syystä se ei enää halunnut hypätä renkaan läpi tai kiivetä keinulle, vaan se vain haukkui hermostuneesti esteiden edessä. Pelästyin jo että onko sillä kipuja jossakin, kun se oli jotenkin niin omituisen oloinen. Jos sillä jotakin vaivoja oli, niin eipä ollut ainakaan enää eilen, niin sutjakkaasti ja epäröimättä hypättiin renkaastakin läpi. Vähän vaikeuksia eilisissä treeneissä tuottivat okseri ja pussi, mutta vaikeudet eivät missään nimessä tällä kertaa johtuneet Milon pelkäämisestä tai haluttomuudesta, vaan eilen se oli vain oma hölmö itsensä. Pääsimme etenemään rataa oikeasti ratana ilman suurempia keskeytyksiä, toki pyrin palkkaamaan parin kolmen esteen välein, jotta mielenkiinto pysyisi yllä. Kouluttaja ja jopa treenitoverit kehuivat meidän tekemistä ja Milon kehittymistä. Tuli kyllä taas niin hyvä fiilis. :) Huomenna sitten uudestaan toivottavasti yhtä hyvällä menestyksellä! Alla vielä vähän videomateriaalia meidän eilisistä treeneistä.

Juhannus

Juhannusaaton vietimme kolmistaan kotona, kun olimme vasta edellisenä päivänä palanneet reissusta kotiin. Juhannuspäivänä sen sijaan lähdimme ystäviemme luokse viettämään iltaa, ja myös Milo pääsi onnekseen mukaan. Yksi kavereistamme toi mukanaan parivuotiaan colliensa, josta Milo sai oivan leikkikaverin. Meidän ihmisten ilta sisälsi muun muassa hyvää grilliruokaa, lautapelejä, saunomista ja uimista. Olimme ottaneet Milolle sen uudet uintiliivit mukaan, ja tällä kertaa se oikeasti ui järvessä! Se ui melko syvällekin monta kertaa lelun perässä ihan innoissaan. :) Muun ajan Milo oli suurimmaksi osaksi hihnastaan kiinni puussa, ja mitä pidemmälle ilta meni, sitä enemmän sitä otti päähän ettei se päässyt aina sinne missä me ihmisetkin olimme. Päivän päätteeksi se oli todella väsynyt ja nukkui yönsä sikeästi. Seuraavana päivänä kävimme vielä kyläilemässä vanhempieni luona, joten aika rankka viikonloppu on Milolla jälleen takana.

© Iida Lähdekorpi

Lomalla Yyterissä

Vietimme alkuviikon rennosti lomaillen ja akkuja ladaten Yyterin upeiden hiekkarantojen läheisyydessä. Vuokrasimme sieltä mökin neljäksi päiväksi ilman sen suurempia etukäteissuunnitelmia. Päivät kuluivat nopeasti kesästä ja ulkoilmasta nauttien, saunoen sekä makkaraa paistaen.

Päivä 1

Maanantaina puolen päivän jälkeen pakkasimme auton täyteen tavaraa ja lähdimme ajamaan kohti Yyteriä. Milon autossa matkustaminen on sujunut koko ajan paremmin ja paremmin, ja nytkin se vain nukkui lähes koko matkan. Mökkiin sisälle päästyään Milo oli vähän ihmeissään ja nuuski tohkeissaan mökin nurkkia aina vain uudestaan ja uudestaan. Aika pian auton purkamisen jälkeen lähdimme kävelemään kohti Yyterin koirauimarantaa, jonka oletimme olevan melko lähellä vuokraamaamme mökkiä. Loppujen lopuksi se olikin aika paljon kauempana kuin luulimme, mutta selvisimme kuitenkin lopulta perille. Rannalla ihan sattumalta törmäsimme pariskuntaan, jolla oli mukanaan kolme heeleriä. Yksi koirista osoittautuikin Milolle kivaksi painikaveriksi, ja annoimme niiden hetken juosta vapaana rannalla. Pariskunnan lähdettyä jatkamaan matkaansa menimme vielä Milon kanssa kahlaamaan meriveteen. Yllättävän hyvin Milo suhtautui mereen ja aaltoihin, mutta ei se uimaan silti uskaltanut mennä. Pitkän reissun jälkeen Milo oli selvästi väsynyt, mutta se ei selvästikään oikein tiennyt minne olisi vieraassa paikassa asettunut nukkumaan. Hetken katseltuamme Milon rauhatonta olemusta ja jatkuvaa paikan vaihtelua kaivoimme laukusta kotoa tuodut tutut petivaatteet, joiden päälle Milo lopulta nukahti pidemmäksi aikaa. Myös oma kotoa tuotu koppa oli Milolle mieluisa nukkumapaikka loman aikana.

Päivä 2

Milo herätti meidät aamuyöstä, kun sille iski kova koti-ikävä. Se istui surkean näköisenä ulko-oven edessä, haukkui ja vinkui. Tätä kesti ehkä tunnin tai kaksi, mutta onneksi Milo nukahti lopulta uudelleen sängyn jalkopäähän, ja nukuimme kaikki kolme pitkälle aamupäivään. Herättyämme kävimme tavallista pidemmällä aamulenkillä ympäristöön tutustuen, ja iltapäivällä lähdimme jälleen koirauimarannalle, tällä kertaa autolla. Pakkasimme vähän evästäkin mukaan sekä Milolle pelastusliivit. Hankimme Milolle äskettäin omat pelastusliivit, koska ilman liivejä se ei ole suostunut järvessä uimaan. Uimalassa se kuitenkin ui erittäin mielellään, kunhan sillä vain on uintiliivit päällä. Yyterissä pääsimme kokeilemaan uusia liivejä ensimmäistä kertaa, mutta eipä Milo nekään päällä uimaan asti mennyt. Uskalsi se kuitenkin aika syvälle matalassa rannassa kahlata meidän perässämme, ja myös sen oma vesilelu toimi hyvänä motivaattorina. Yyterin koirauimarannalle ei sääntöjen mukaan saisi viedä koirien omia leluja, mutta koska leveällä rannalla oli meidän lisäksemme vain pari muuta koiraa, ajattelimme ettei yksi lelu haittaa. Rannalla oli joku myös ajamassa hevosella, mitä Milo alkuun vähän ihmetteli. Hevonen oli ilmeisesti hyvin tottunut koiriin, kun se ei ollenkaan säikähtänyt Milon alkaessa haukkua hevosen tullessa Milon mielestä liian lähelle. Rannalta palatessamme loppuilta kuluikin saunoen, sohvalla loikoillen ja jalkapallon EM-kisoja katsellen. Kokeilimme myös olisiko Milosta ollut saunakoiraksi, mutta ei se ainakaan ensimmäisen saunakokemuksen perusteella oikein innostunut.

Päivä 3

Toisena yönä Milo ei enää potenut koti-ikävää, vaan nukkui yhtä sikeästi kuin me ihmisetkin. Tällä kertaa emme myöskään nukkuneet ihan niin myöhään kuin edellisenä aamuna, sillä olimme sopineet treffit puolilta päivin koirauimarannalle Milon emän ja tämän omistajan kanssa. Mielistelyn, edessä matelun ja suukkojen määrän perusteella Milo tunnisti äitinsä varsin hyvin, kuten edellisilläkin tapaamiskerroilla. Milon Indi-äiti on oikea vesipeto, ja yhteistä lelua vedestä hakiessa Milo jäi kerta toisensa jälkeen kakkoseksi. Vaikka Milon jalat vielä ylttivätkin koko ajan pohjaan, uskaltautui se äitinsä perässä entistä syvemmälle meriveteen. Ehkä sekin vielä joku päivä rakastaa uintia yli kaiken! Kun koirat olivat saaneet tarpeekseen vedessä roiskimisesta, kuivattelimme niitä vielä rannalla ennen lähtöä ja yritimme saada niistä rantakuvia. Kesken kuvaussession Milon näkökenttään osui kuitenkin aivan ihana westie, jonka perään se lähti niin että hiekka pöllysi. Ei auttanut muu kuin lähteä karkulaisen perään ja pyydellä anteeksi westien omistajilta. Onneksi toinen koira ja sen omistajat olivat ystävällisiä eikä mitään sattunut. Loppuajan pidinkin sitten Milon hihnassa. :D Rannalta mökille palattuamme otimme kaikki kolme pienet päikkärit, ja vähän illemmalla menimme vielä leirintäalueen nuotiopaikalle paistamaan makkaraa. Hyttyset kiusasivat Miloa varsinkin aluksi inhottavan paljon, mutta kyllä senkin ilta näytti pelastuvan, kun se tajusi saavansa osansa makkarasta.

Päivä 4

Kolmas yö meni samaan tapaan kuin toinenkin, ilman ongelmia. Mökki piti luovuttaa kahdeltatoista, joten emme me ennen kotiin lähtöä juuri muuta ehtineet tehdä kuin syödä aamupalan, pakata ja siivota mökin. Sääkin vaihtui aurinkoisesta harmaaksi ja sateiseksi onneksemme vasta lähtöpäivänä. Milo oli vähän kipeän oloinen aamulla, se oksensi eikä syönyt aamuruokaansa ollenkaan. Muuten se vaikutti normaalilta, joten lähdimme ajamaan kotiin päin. Puoleen väliin matkaa Milo nukkui, mutta sitten se heräsi jälleen oksentamaan. Kotona se oksensi vielä kolmannen kerran, mutta sen jälkeen se oli loppupäivän aivan normaali ja söi ruokansa. Ehkä makkara ei sopinut sille, tai sitten se nieli liian paljon merivettä tai hiekkaa. Milo oli kyllä erittäin onnellinen päästessään takaisin kotiin, vaikka kyllä se lopulta tykkäsi reissussakin olla. Väsynyt se oli kaikesta tekemisestä ja uusista kokemuksista, ja se nukkuikin enemmän tai vähemmän koko loppupäivän. :) Alla vielä muutama Indin omistajan Iidan ottama kuva keskiviikon uintireissulta: