Sunnuntairetki

Viikko sitten sunnuntaina nappasimme Milon matkaan mukaan ja lähdimme ystäväpariskuntamme kanssa päiväretkelle Helvetinjärven kansallispuistoon. Kävimme viime syksynä samassa paikassa äitini ja siskoni kanssa Milon ollessa puolivuotias, ja se jaksoi jo sillon todella hyvin kävellä vaikeahkossa maastossa. Tänä vuonna kulkemamme reitti oli sama, ja puolessa välissä pysähdyimme syömään eväitä ja paistamaan makkaraa. Nuotiopaikalta lähtiessämme kiersimme vielä ylimääräisen kahden kilometrin pituisen luontopolun ennen kuin palasimme samaa reittiä takaisin autolle. Yhteensä kävelimme suunnilleen 13 km, ja siinä vaiheessa alkoi kyllä ihmistenkin jalat olla aika turvonneet ja väsyneet. Milo jaksoi odotusten mukaan hyvin loppuun asti, mutta autossa se nukahti heti, ja kotonakin se oli ihanan rauhallinen loppupäivän.

Vauhdikas viikko

Tällä viikolla Milo on saanut tehdä kaikkea kivaa. Tiistaina oli vuorossa ensimmäiset agilitytreenit uudessa ryhmässä, ja olin varautunut siihen, että uusien ryhmäläisten hajut kentällä kiinnostaisivat Miloa enemmän kuin treenaaminen. Toisin kuitenkin kävi, sillä treenit menivät tosi kivasti, vaikka Milo ehkä vähän ylikierroksilla kävikin. Ainoastaan yhden kerran treenien aikana se lähti kesken radan portille ärisemään ryhmän toiselle nuorelle urokselle. Tästäkin Milo kuitenkin palautui melko nopeasti, ja pystyimme jatkamaan treenejä normaaliin tapaan.

Keskiviikkona Milo pääsi kokeilemaan ihan uutta juttua, kun lähdimme koulukaverini ja hänen koiransa kanssa Teivon raviradalle testaamaan viehejuoksua. Vieheen perässä juostava rata oli melko pitkä, lähes 500 metriä, ja viehe kulki moottoriohjauksella. Aloittelijoille suositellaan käsin veivattavaa viehettä ja lyhyempää matkaa, mutta kun ajankohta kerran sattui sopimaan aikatauluun, päätimme sijoittaa kahdeksan euroa uuden lajin kokeiluun. Vaikka Milo vaikutti lähdössä vähän hämmentyneeltä, lähti se kuitenkin innoissaan jahtaamaan viehettä. Puolessa välissä se kuitenkin kyllästyi, kun ei saanut viehettä kiinni, ja jäi ihmettelemään minne minä jäin. Nähtyään minut siellä mistä se oli vieheen perään alunperin lähtenyt juoksi se suoraa radan poikki takaisin luokseni. Ehkä viehejuoksu ei ihan meidän lajimme ole, mutta oli hauskaa käydä kokeilemassa!

Perjantaina oli viimeinen kerta arkitottelevaisuuskurssilla, ja harjoitukset pidettiin tällä kertaa hallin pihassa ulkona. Teimme häiriöharjoituksia ja treenasimme toisten koirien ohittamista aina vain lähempää ja lähempää. Koska kurssin koirat olivat Milolle ennestään tuttuja, harjoitukset sujuivat tietenkin paremmin kuin kotona lenkillä täysin tuntemattomia koiria ohitettaessa, mutta hyödyllisiä harjoitukset olivat joka tapauksessa. Lopuksi saimme vielä harjoitella ohittamista kouluttajan oman koiran kanssa, joka oli kurssin koirille ennestään tuntematon. Tämä teki harjoituksesta jo aika haastavan, mutta Milo pärjäsi mielestäni ihan hienosti. Koska meiltä jäi yksi treenikerta kurssilta väliin, meille tarjottiin mahdollisuutta mennä korvaamaan väliin jäänyt kerta ensi viikon perjantaina. Ehkä menemmekin, jos vain saan tilaa omaan kalenteriini!

Tänään sunnuntaina Milo pääsi vielä kyläilemään tuttujen ihmisten luokse Vesilahteen. Milo sai juosta vapaana pihassa ja lenkilläkin suurimmaksi osaksi. Yhden rantapallonkin se taisi innoissaan puhkaista. Se oli niin tohkeissaan saamastaan vapaudesta, ettei se olisi millään lähtenyt meidän mukaamme takaisin kotiin. Se vain istua kökötti kukkapenkin vieressä, kun yritimme houkutella sitä autoon. Vinkulelu onneksi pelasti tässäkin tilanteessa, ja lopulta saimme kuin saimmekin Milon takapenkille sen omaan koppaan. Milo oli reissusta sen verran väsynyt, että se nukkui sikeästi koko automatkan ja hyvän aikaa vielä kotiin päästyämmekin. Ensi viikolla ei Milolla sitten vielä olekaan tiedossa mitään suunniteltua agilityn lisäksi, ehkä välillä hyvä näin.