Onnistumisen riemua

Viime perjantain agilitytreenit menivät ihan superhyvin! Olin ihan fiiliksissä vaikka kuinka kauan treenien jälkeen, harmi että ehdin kirjoittaa niistä vasta nyt. Harjoittelimme tällä kertaa keppejä, takaakiertoja sekä putkea. Lisäksi sai itsenäisesti harjoitella kontakteja puomin alastulossa ja keinua, jotka olivat edellisen viikon treeneistä tuttuja. Kontakteja olemme Milon kanssa treenanneet kotonakin saamiemme ohjeiden mukaan, ja edistystä oli selvästi jonkin verran tapahtunut. Milolle vain on kovin hankalaa pysyä paikallaan, joten uskoisin niiden kohdalla meidän tarvitsevan vielä paaaaaljon lisää treeniä. Kepit sujuivat oikein hyvin, vaikka harjoittelutekniikka oli eri kuin alkeiskurssilla. Alkeiskurssilla keppien ympärillä mutkitteli matala verkkoaita, joka muodosti selvän reitin, jota pitkin koiran piti kepit pujotella. Nekalan hallissa tällaista mahdollisuutta ei ole, joten keppitreeni tehdään käsillä koiraa ohjaten. Kyllä Milo ainakin namin perässä kepit pujotteli ihan mallikkaasti. :D Hihna tosin roikkui häiritsevästi perässä, koska en siinä vaiheessa viitsinyt päästää sitä kokonaan irti, kun näytti siltä että se paljon mieluummin menisi tapaamaan toisia koiria kuin pujottelisi keppejä.

Putkea ja hyppyjä harjoittelimme ihan kentän toisessa päädyssä, ja siellä päästin Milon hihnasta irti, ja yllätyin erittäin positiivisesti! Se ei yrittänyt kertaakaan lähteä toisten koirien luokse tai merkkailla tai muuta vastaavaa. Putki oli jo ennestään aika tuttu alkeiskurssilta ja jatkokurssin ensimmäiseltä treenikerralta, mutta aikaisemmat ongelmat vaihtuivat nyt erilaisiin ongelmiin. Pari viikkoa sitten putkea harjoitellessamme Milo jäi putken keskiosaan jotakin haistelemaan, mitä se ei enää onneksi tehnyt. Tällä kertaa se kyllä juoksi putkesta kerralla läpi, jos se sinne ylipäätään meni, mutta todella usein se juuri ennen putkeen juoksemista teki täyskäännöksen ja lähtikin seuraamaan minua putken vierellä. Ohjaajan mukaan se on todella yleinen ongelma, joten en olisi siitä kovin huolissani. Seuraavaksi harjoittelimme takaakiertoja. Milo oppi niiden idean todella nopeasti, ja se ihan oikeasti seurasi antamiani ohjeita eikä vain kärkkynyt selkäni takana olevaa lelua. Kotiharjoittelusta on selvästi ollut hyötyä. :) Kun putki ja takaakierrot onnistuivat yksinään, kokeilimme yhdistää ne menemällä ne peräkkäin. Kun sekin sujui, saimme vielä kokeilla valssia ja siitä suoraa putkeen, mikä meni kerrasta oikein! Kuunnellessani ohjaajan antamia ohjeita Milo vain istui kiltisti vieressäni valmiina jatkamaan, kun annan merkin. Olin todella ylpeä Milosta erityisesti viimeisen 10-15 minuutin osalta. Ensimmäistä kertaa se keskittyi tekemiseen täysillä, vaikkakin vain pienen hetken, ja ensimmäistä kertaa tunsin, millaista harrastaminen yhdessä koiran kanssa parhaimmillaan voi olla. Tällaisista pienistä onnistumisista se lähtee, ja tällä pienellä onnistumisella jaksaa taas pitkälle eteenpäin!

Talviviikonloppu

Milon viikonloppuun kuului mm. agilityä, kovia pakkasia, paljon lunta sekä pitkiä ulkoilutuokioita metsässä ja järvenjäällä. Kuten jo aikaisemminkin olen kirjoittanut, Milo suorastaan rakastaa lunta. Se menee lenkillä sieltä missä lunta on kaikkein eniten, huolimatta siitä että lunta saattaa olla mahaan asti. - 20 asteen pakkaset eivät vielä Milon menohaluihin vaikuta ollenkaan, eikä sen tunnu olevan kylmäkään niin kauan kuin pysytään liikkeessä. Lähestyttäessä - 30 astetta alkoi Milokin jo palella ulkona, ja jouduimme tyytymään vain lyhyisiin lenkkeihin. Kovat pakkaset pääsivät vähän yllättämään, ja Milolle on nyt vasta postissa tulossa kunnon toppatakki. Toivottavasti kovat pakkaset jatkuvat vielä sen verran, että ehdimme takkia testata käytännössä. :)

Agilityn jatkokurssi

Perjantaina alkoi kuuden kerran agilityn jatkokurssi, joka pidetään wuf.fi -lemmikkiliikkeen yhteydessä olevassa lämmitetyssä hallissa Nekalassa. Halli oli todellakin lupausten mukaisesti lämmin, siellä olisi varmaankin pärjännyt shortseissa ja t-paidassa. Täytyy ensi viikolla varata itselle vähän kevyemmät vaatteet paksujen talvivaatteiden alle. Tykästyin muutenkin halliin heti, sillä siellä on vain yksi kenttä, jolloin vain yksi ryhmä mahtuu treenaamaan kerrallaan. Milokin oli Nekalan pienessä hallissa paljon rauhallisempi kuin Lempäälän isossa hallissa, kun ympärillä ei ollut niin paljon melua ja muuta härdelliä. Toki Milon täytyy pystyä isossakin hallissa keskittymään, varsinkin jos meinaamme jossakin kohtaa pyrkiä kisakentille, mutta tässä vaiheessa tuo pienempi halli on meille ehdottomasti parempi. Rauhallisessa hallissa pystymme oikeasti keskittymään itse asiaan eli agilityn opetteluun. Rauhallisen treeneistä teki myös se, että ryhmässämme on yhteensä vain kolme koiraa. Kurssille olisi mahtunut viisi koiraa, mutta jostakin syystä ilmoittautuneita oli vain kolme. Tämähän ei meitä tietenkään haittaa, sillä treeniaikaa jokaiselle koiralle on sitä enemmän, mitä vähemmän kurssilla on koiria.

Ensimmäisissä tunnin mittaisissa treeneissä harjoittelimme putkea ja hyppyä erikseen sekä hieman myös peräkkäin "ratana". Putkeen menemisessä ei sinänsä ollut ongelmia, mutta lähes aina Milo pysähtyi putken keskiosaan jotakin haistelemaan. En tiedä oliko joku heitellyt sinne nameja vai oliko jonkun koira sinne merkkaillut vai mitä, mutta jotakin kiinnostavaa siellä oli. Hypyt menivät myös ihan hyvin, rima tosin oli niin matalalla kuin sen sai eli lähes maassa. Putken ja hypyn yhdistelmä meni mielestäni niin hyvin kuin se nyt tässä vaiheessa voikin mennä. Pääsin itse ensimmäistä kertaa harjoittelemaan ohjaamista, mikä onkin yllättävän vaikeaa. Luulin, että ihmisen pitää vain pysyä koiran perässä, mutta täytyyhän siellä osata jotain oikeasti ohjatakin. Minun pitäisi oppia ohjaamaan Miloa johdonmukaisesti, ja Milon pitäisi oppia seuraamaan käsiäni eikä vain kädessäni olevaa lelua. Siinäkin on meille jo ihan tarpeeksi tavoitetta tälle kurssille!

Vaikka treenit itse agilityn osalta menivätkin ihan hyvin, muuten ne eivät sitten menneetkään ihan niin hyvin. Ensinnäkin Milo päätti alkaa merkkailemaan kentällä. Nekalan hallissa ei ole käytössä sakkoa vahinkojen varalle, kuten monessa muussa hallissa, mutta onhan se inhottavaa keskeyttää treeni sen vuoksi, että täytyy putsata toisen merkkailuja. Ensi viikolla varmaankin laitamme sille poikapöksyt jalkaan, siinähän merkkailee sitten. Toisekseen kurssillamme oleva iso uroskoira päätti vähän innostua treenaamisesta ja juoksi innoissaan, varmasti ihan hyväntahtoisesti, suoraa Miloa kohti ihan valtavalla vauhdilla. Milo pelästyi toisen ryntäämistä pahasti ja puolustautui rähisemällä. Siitä meinasi syntyä tappelu, mutta onneksi mitään pahempaa ei käynyt. Milo pelästyi kyllä ihan tosissaan, ja kesti kauan ennen kuin saimme sen rauhoittumaan. Kaikki kävi niin nopeasti, ettei siinä kyllä itse ehtinyt tehdä yhtään mitään. Ensi viikolla osaamme varmasti reagoida paremmin ja nopeammin, mikäli vastaavaa tapahtuu. Kentän päädyssä on onneksi sellainen väliseinä, jonka taakse pääsee piiloon siksi aikaa, kun joku toinen treenaa. Näin koiriemme viilenneet välit eivät häirinneet kummankaan koiran treenaamista kentällä. Kentän laidalla olisi itsenäisesti saanut harjoitella pöydällä olemista ja rengasestettä omaa vuoroa odotellessa, mutta ne nyt jäivät ainakin ensimmäisellä kerralla meidän osalta harjoittelematta koirien yhteenoton vuoksi. Sen sijaan harjoittelimme odottamista ja rauhoittumista kevythäkissä, mikä sujuikin paremmin kuin olin odottanut. Kevythäkillä on juuri se vaikutus Miloon kuin toivoinkin, sillä se on häkissä paljon rauhallisempi kuin häkin ulkopuolella. :) Nyt vain ahkerasti tekemään saamiamme kotiharjoitteita, jotta pääsisimme kurssilla mahdollisimman paljon eteenpäin. Loppuun vielä muutama kuva järvenjäältä, jossa kävimme nopeasti pyörähtämässä toissapäivänä.

Uusi vuosi

Uusi vuosi raketteineen sujui Milolta ihan kohtalaisen hyvin ilman suurempia säikkymisiä. Vietimme uutta vuotta kaveriporukalla yhden ystävämme kotona, jonne Milokin oli tervetullut. Sisällä ollessaan Milo ei välittänyt ulkona paukahtelevista raketeista mitään, eikä se ulkonakaan reagoinut kauempaa kuuluviin raketteihin. Luotimme tämän perusteella ehkä liikaakiin siihen, ettei Milo raketteja säiky, ja otimme sen mukaamme ulos keskiyöllä, kun kaverimme ampuivat omat rakettinsa. Katselimme Milon kanssa vähän kauempaa, mutta kyllähän se niitä säikkyi, kun se näki ja kuuli niiden suhahtavan ilmaan ja räjähtävän suoraan yläpuolella. Pelko ei kuitenkaan jäänyt millään tavalla päälle, vaan sisällä Milo oli taas oma leikkisä itsensä, joskin melko väsynyt. Jää nähtäväksi, onko seuraava uusi vuosi Milon kannalta helpompi vai vaikeampi!

Vuoden toisena päivänä kävimme Mustissa ja Mirrissä etsimässä Milolle uutta kaulapantaa, hihnaa ja valjaita, kun edelliset alkoivat tuntua kovin pentumaisilta ja pieniltä. Uusi leveä nahkapanta ja edellistä hihnaa pidempi nahkahihna löytyivät, mutta valjaita ei. Milolle on todella vaikeaa löytää sopivia valjaita, kun se on noin pitkulaisen mallinen. Joko valjaat nousevat edestä kaulalle, ovat kainaloissa kiinni tai eivät muuten vain istu hyvin. Lisäksi Milo on jotenkin hassun kokoinen, sillä pienempi koko on sille aivan liian pieni ja siitä yhtä suurempi koko aivan liian iso. Uudet valjaat aion sille joka tapauksessa jostakin metsästää, koska ovathan ne käytössä paljon mukavammat kuin panta. Milo ainakin tuntuu pitävän valjaista enemmän kuin pannasta, kun hihnakaan ei koko ajan sotkeudu matalan koiran jalkoihin. Lisäksi valjaat ovat mielestäni turvallisemmat kuin panta siinä mielessä, että kun Milo innostuksesta / uteliaisuudesta / pelästyksestä / mistä tahansa muusta syystä kiskaisee hihnassa, kiskaisu ei kohdistu pelkästään kaularankaan vaan jakautuu tasaisemmin koko rintakehän alueelle.

Ostimme Milolle jo ennen joulua kevythäkin, ja siellä olemista ja rauhoittumista olemme nyt lomalla harjoitelleet ahkerasti. Ajatuksena on ottaa häkki mukaan perjantaina alkavalle agilitykurssille ja laittaa se sinne odottamaan rauhassa omaa vuoroa. Saa nähdä miten käy. ;)