Lumesta nauttimassa

Tulin juuri Milon kanssa pitkältä ja lumiselta metsälenkiltä. Ihanaa että tänne Tampereellekin saatiin ainakin hetkeksi kunnolla lunta! Milo on aina aivan innoissaan lumesta, ja parasta sen mielestä on lumipallojen heittely. Vaikka on lumessa tarpominen sille aika rankkaakin, nytkin se on lenkiltä tultuamme vain nukkunut. Tänään lunta satoi lenkille lähtiessämme niin paljon, etten viitsinyt ottaa kameraa lainkaan mukaan, joten suurin osa kuvista on viimeviikkoiselta lenkiltämme. Silloin lunta tosin oli aika paljon vähemmän kuin tänään. Alin kuva on tänään puhelimella otettu :)

OnniDog 2017

OnniDog -tapahtuma järjestettiin 7.-10.9.2017 Himoksella, ja me osallistuimme tapahtumaan perjantaista sunnuntaihin. Matkaseuraksemme lähtivät ystäväni ja hänen Nana -schipperkensä, joiden kanssa jaoimme mökin aivan tapahtumapaikan läheltä. Säät eivät todellakaan suosineet, sillä joka päivä satoi vettä, mutta kehnosta säästä huolimatta saimme kuitenkin paljon uusia kokemuksia uusista lajeista. Yhtäkään kuvaa en tapahtuman aikana vesisateesta johtuen ottanut, joten tekstin kuvat ovat myöhemmin syksyllä otettuja.

Perjantaina lajeina olivat Nose Work, flyball ja leikitystunti. Nose Workia olimme Milon kanssa kokeilleet kerran aikaisemminkin heeler -leirillä, joten lajin perusidea oli tuttu. Vaikka Milo tykkää käyttää nenäänsä ja pitää kaikenlaisista piilotusleikeistä, Nose Work ei tällä toisellakaan yrityksellä kauheasti jaksanut sitä kiinnostaa. Sitä täytyisi varmaan harrastaa enemmän, jotta Milo saisi ajatuksesta kunnolla kiinni ja sitä kautta innostuisi.

Flyballia emme olleet aikaisemmin kokeilleet, joten sitä odotin innolla. Jotenkin etukäteen olin ajatellut, että Milo voisi pitää siitä, koska siihen liittyy tennispalloja ja esteiden yli hyppäämistä. Jostain syystä Milo ei kuitenkaan siitä niin kauheasti edes innostunut. Ehkä sitä turhautti, kun se ei tuon yhden tunnin aikana ehtinyt kunnolla tajuta, kuinka sen pallon saa sieltä telineestä. Ehkä lajia pitää kokeilla joskus uudemman kerran.

Leikitystuntia odotin sen takia, että ajattelin saavani sieltä hyviä vinkkejä Milon motivoimiseen leikityksen avulla. Jostakin syystä tunnin kouluttaja ei kuitenkaan koskaan saapunut paikalle, vaan tunnin meille piti yksi infopisteellä olleista henkilöistä. Joka tapauksessa sain pari ihan hyvää vinkkiä, joita voi leikityksessä kokeilla. Pitkän päivän jälkeen sekä koira että omistaja olivat aivan loppu, ja uni maistui molemmille seuraavana yönä.

Lauantaina lajeina olivat agility, dobo, pallopaimennus ja makkararuutu. Agilityä jännitin etukäteen, koska treenit pidettiin aitaamattomalla ulkokentällä. Kenttä tosin oli hieman syrjässä kauempana muista koulutuksista, ja lisäksi tunnin kouluttaja pyysi muita koirakoita odottamaan omaa vuoroaan vähän kauempana, jotta vuorossa oleva saa harjoittelurauhan. Meidän ensimmäiset ulkokenttätreenit menivät ihan älyttömän hyvin, eikä Milo kertaakaan yrittänyt lähteä omille teilleen tai merkata esteitä. Agilitykouluttaja oli mielestäni tapahtuman kouluttajista paras, ja saimme tosi hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen.

Doboa Milo oli kokeillut kerran aikaisemmin noin puolivuotiaana, ja silloinkin se tykkäsi siitä. Dobo meni myös OnniDogissa tosi hyvin, eikä Milo yhtään epäröinyt kiipeillä tyynyn tai pallon päällä. Olen jo useamman kerran miettinyt, että pitäisi ostaa dobotyyny kotiinkin, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi. Harjoittelu dobotyynyllä loisi hyvän pohjan mille tahansa harrastukselle, ja lisäksi se on koiran mielestä hauskaa.

Myös pallopaimennusta Milo oli kokeillut kerran aikaisemminkin ollessaan puolivuotias. Silloin ensimmäisellä kerralla Milo tuntui tykkäävän jumppapallon tönimisestä, mutta nyt se oli jo niin väsynyt, että keskittyminen meni johonkin aivan muuhun. Edellisenä päivänä olleet kolme lajia ja aamupäivän agility ja dobo tuntuivat varmasti, eikä Milo oikein mökissä saanut nukuttua harjoitusten välillä. Sen kynnys rähistä ohi kulkeville koirille oli niin matala väsymyksestä johtuen, että lähdin koulutuksesta kesken kaiken pois.

Ennen päivän viimeistä lajia, makkararuutua, vein Milon autoon nukkumaan pariksi tunniksi. Autossa se on aina osannut rauhoittua, ja niin se osasi nytkin. Makkararuututreeneihin lähtiessämme se oli aivan eri koira. Emme olleet kokeilleet makkararuutua tai mitään muutakaan jälkeä aikaisemmin, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Yllätyksekseni Milo piti harjoituksesta tosi paljon, eikä se mihinkään muuhun lajiin tapahtuman aikana jaksanut keskittyäkään yhtä hyvin. Makkararuutua täytyy joskus kokeilla uudestaankin.

Sunnuntaina meillä oli vielä uudestaan agilityä ja doboa, ja päivän viimeisenä piti vielä olla frisbeetä. Frisbee kuitenkin jouduttiin perumaan, koska nurmikko oli tosi märkää ja liukasta sateisen sään vuoksi. Agility meni lähes yhtä hyvin sunnutaina kuin lauantainakin, vaikka sekä koirassa että omistajassa alkoi näkyä jo pientä väsymistä. Dobo ei mennyt ihan niin hyvin kuin lauantaina. Ehkä Milo oli vain väsynyt eikä siksi jaksanut keskittyä, tai sitten sillä oli jo lihakset niin jumissa kaikesta harjoittelusta, että doboilu tuntui siitä epämukavalta.

Kolmen päivän aikana meillä oli siis yhdeksät treenit seitsemästä eri lajista. Kaiken kaikkiaan tapahtuma meni Milon osalta paljon paremmin kuin olin ajatellut. Pelkäsin etukäteen kaikkia niitä rähinöitä, jotka ajattelin Milon saavan siellä aikaiseksi muiden koirien kanssa, mutta tässä suhteessa Milo kyllä yllätti minut. Ainoastaan lauantaina illalla se oli selvästikin väsymyksestä johtuen todella rähinäherkkä, mutta muuten se kulki siellä siinä missä muutkin koirat. Milo ja Nana tulivat myös keskenään todella hyvin juttuun koko tapahtuman ajan, ja ne olisivat vain riehuneet yhdessä koko ajan, jos emme olisi välillä erottaneet niitä eri huoneisiin.

Eilen illalla perheeni ensimmäinen koira, 13,5 -vuotias Nici, lopetettiin pitkän harkinnan jälkeen. Sillä oli jo pitkään ollut takajalat huonossa kunnossa, eikä se olisi enää selvinnyt talven liukkaista keleistä. Milo pääsi viime viikolla vielä kerran tapaamaan Niciä, eikä niistä kyllä viimeiselläkään tapaamisella tullut sydänystäviä. Vaikka tuskinpa ne tajusivat, että tapaaminen oli niiden viimeinen. Alla olevassa kuvassa on yksi niistä harvoista hetkistä, kun ne yrittivät tehdä tuttavuutta noin nätisti. :)

Milo ja Nana

Kävimme viime perjantaina ystäväni ja hänen koiransa Nanan kanssa yhdessä lenkillä. Nana on vähän alle vuoden ikäinen schipperke, ja Milo tulee sen kanssa onneksi hyvin juttuun. Yhdessä vaiheessa ne pistivät kunnon leikitkin pystyyn, vaikka Milo enää hyvin harvoin sellaisesta innostuu kenenkään kanssa. Oli vähän haastavaa saada tästä vauhtikaksikosta onnistuneita kuvia, kun paikallaan oli tuntui varsinkin Milolle olevan tällä kertaa kovin vaikeaa. Juostessaan vauhti taas oli varsinkin Nanalla niin hurja, ettei mun ikivanha kamera sellaiseen meinaa ehtiä mukaan. Heidän kanssaan lähdemmekin OnniDogiin muutaman viikon päästä, eli senkin kannalta hyvä että koirat viihtyvät yhdessä. Milo ei ole parhaimmillaan tuollaisissa isoissa tapahtumissa hälinän keskellä, mutta täytyy vain ottaa se harjoituksen kannalta eikä vaatia siltä sellaista mihin se ei pysty. :)

Juhannusviikon kuulumiset

Tällä viikolla oli viimeiset maksetut aksatreenit, jotka onneksi menivät tosi hyvin. En yhtään tiedä, missä ja milloin alamme harrastaa seuraavan kerran. OnniDogissa syyskuussa onkin sitten kahdet agilitytreenit ULKOKENTÄLLÄ, enkä kyllä todellakaan tiedä tuleeko siitä yhtään mitään, Milo kun on niin hajujen perään... Alla video meidän tämän viikon treeneistä. Pientä hapuilua siellä sun täällä, mutta kaiken kaikkiaan olin kyllä todella tyytyväinen noihin treeneihin. :)

Juhannusaattoa vietimme maalla Ossin vanhemmilla. Milo tapasi monta uutta ihmistä ja yhden koirankin kokolla käydessämme, ja se oli kyllä koko aaton tosi stressaantunut ja levoton. Juhannuspäivä onkin kulunut kotona selvästi rauhallisemmissa merkeissä. :)

Treeni kulkee

Agilitytreenit Lempäälässä ovat sujuneet pääasiassa hyvin. Enää taitaa olla neljät treenit jäljellä, sitten taas pitäisi pohtia mitä ja missä seuraavaksi! Alla on videonpätkää meidän viime viikon treeneistä. En saanut hyvää koko radan videota, joten yhdistin videolle ensimmäisestä radasta alkupätkän ja toisesta radasta loppupätkän. ;)

Kuulumiset

Agilitytreenit Kangasalla loppuivat maaliskuun lopussa, mutta löysin meille heti uuden treeniryhmän Lempäälän SportDogParkista. Meillä on ollut siellä nyt kolmet treenit, ja onhan se treenipaikkana tosi kiva. Kenttä on kisakentän kokoinen, joten siellä saa jo juosta ihan tosissaan jos meinaa koiran perässä pysyä. Suuressa kentässä on se huono puoli, että siellä on Milolle reilusti tilaa myös puuhailla ihan omiaan... Varsinkin ensimmäiset treenit menivät odotetustikin aika kehnosti, niinkuin melkein aina uudessa paikassa. Toiset ja kolmannet treenit menivät kuitenkin jo huomattavasti paremmin, ja pääsimme harjoittelemaan jo pientä radanpätkää. Kun vain keksisin sen taikatempun jolla saisin Milon motivoitumaan ja keskittymään treenaamiseen... Edes broilerin sydämet tai upouusi vinkuva lelu eivät meinaa tehota sitten millään.

Tänään oli tutulla heeler-porukalla näyttelytreenit Your Dog Oy:llä Lempäälässä, joihin ilmoittauduin vähän sellaisella "saas nähdä miten menee" -asenteella. Meidän ainoa näyttelytouhuun liittyvä kokemuksemme on viime kesän epävirallinen leirinäyttely, joka sisälsi lähinnä muille uroksille räyhäämistä ja muuta machoilua. Mutta treenit olivatkin tosi kivat ja menivät oikein hyvin! Vaikka paikalla oli muitakin uroksia, Milo jaksoi todella hyvin keskittyä treenaamiseen, eikä mitään suurempia rähinöitä syntynyt. Saimme hyviä vinkkejä näyttelyharjoitteluun, ja ehkä me joskus osallistumme johonkin viralliseen näyttelyynkin.

Huhtikuun säät ovat kyllä olleet omituisimmat ikinä. Välillä on niin keväisen näköistä, ja välillä taas on lunta maassa monta senttiä. Alla muutama keväinen kuva viime viikolta, kun ei ollut lumesta tietoakaan. Otin kuvan myös ensimmäisestä Milolle itse tekemästäni pannasta. Pannan tekeminen oli niin helppoa ja kivaa, että varmaankin seuraavaksi ompelen Milolle valjaat. :)

Milo 2v. ♥

Milo täytti kolme viikkoa sitten kaksi vuotta. Milon toinen ikävuosi sisälsi muun muassa paljon agilityä ja onneksi myös kehittymistä siinä, paljon arkitottelevaisuuskoulutusta ohjatusti ja itsekseen, ensimmäisen epävirallisen näyttelykokemuksen, viralliset silmä- ja polvitutkimukset, heelereiden uintikisan mestaruuden, erilaisia päiväretkiä tässä lähellä ja vähän kauempanakin sekä pidemmät reissut Yyteriin ja Iso-Syötteelle. Milo on Uros isolla U:lla eikä pelkää näyttää sitä, niin hyvässä kuin pahassakin. Parhaimmillaan niin tottelevainen ja kerta kaikkiaan ihana, pahimmillaan erittäin raivostuttava ja itsepäinen. Tänä vuonna toivottavasti keksin uusia keinoja Milon motivoimiseksi, jotta agilitystäkin tulisi entistä hauskempaa meille molemmille. Olisihan se hauskaa päästä jossain vaiheessa kisaamaankin. :) Ensi kesänä Milo jää myös ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa hoitoon Ossin vanhemmille, kun me omistajat lähdemme viikoksi reissuun ilman sitä. Alla ihanan keväisiä kuvia muutaman viikon takaa.

Mennyttä ja tulevaa

Viime sunnuntain agilitytreenit menivät kyllä oikein mukavasti, varsinkin ensimmäinen puolisko. Toisella puoliskolla Milo selvästi väsähti, eikä keskittyminen ollut enää ihan niin priimaa. Mutta kertaakaan se ei merkannut halliin (yritti tosin kyllä), ja muutenkin se oli alusta asti jotenkin paremmin mukana kuin pitkään aikaan (olisiko juustolla ollut asian kanssa jotakin tekemistä). Rata oli aika simppeli, eikä mulla tällä kertaa ollut vaikeuksia muistaa sitä. Kepeillä sekoaa vielä rytmi helposti, mutta muuten niissä ollaan menty paljon eteenpäin. Alla yksi alkupuoliskon radoistamme. Enpä muuten rataa suorittaessamme edes huomannut, että odotustilassa on tuollainen meteli. Eipä huomannut onneksi Milokaan!

Eilen Milo pääsi hierontaan, ja se oli kyllä liukastellut itsensä aika jumiin tuolla ulkona, mikä voi osittain selittää Milon väsynyttä ja vähän halutontakin olemusta sunnuntain treenien loppupuolella. Heidi sai onneksi jumit auki, joten nyt on jännä nähdä, miten treenit tällä viikolla sujuvat. Tällä viikolla meillä onkin kahdet treenit, huomenna ja sunnuntaina. Meillä piti olla treenipaikka huhtikuun loppuun, mutta koska hallin vuokrasopimus loppuu jo maaliskuun lopussa, meidän täytyy yrittää mahduttaa kaikki huhtikuun treenit maaliskuulle. Mutta eipä se mitään haittaa, kahdet treenit viikossa voi olla hyväkin juttu edistymisen kannalta. :)

Ilmoitin meidät ensi syksyn OnniDog -tapahtumaan, joka järjestetään Jämsän Himoksella tänä vuonna neljättä kertaa. Lähdemme sinne ystäväni ja hänen shipperke-narttunsa kanssa kolmeksi päiväksi. Tapahtumassa on luvassa mielenkiintoisia luentoja koiran käyttäytymisestä sekä paljon lajikokeiluja. Ilmoitin meidät ennestään tutuista lajeista agilityyn, pallopaimennukseen, doboon ja nose workiin sekä meille uusista lajeista flyballiin, makkararuutuun ja frisbeeseen. Lisäksi ilmoitin meidät leikitystunnille, jossa nimensä mukaisesti opetellaan leikkimään koiran kanssa. Toivottavasti saan sieltä joitakin uusia vinkkejä siihen, miten voin hyödyntää leikkimistä motivoinnissa, Miloa kun on välillä vähän hankala saada motivoitumaan.

Talvikelit kohdallaan

Eilen saimme nauttia Tampereella kauniista talvipäivästä, ja teimmekin Milon kanssa pitkän puolentoista tunnin lenkin metsässä ja järvenjäällä. Ehdin juuri kehua, kuinka Milo pysyy hienosti vapaana ollessaan lähettyvillämme, vaikka kauempana jäällä oli muitakin koiria, kunnes se sitten päättikin vielä metsästä karata toisten koirien luokse takaisin jäälle. Onneksi koirat olivat meille ennestään tuttuja eikä mitään sattunut, mutta harmitti se silti.

Tänään on jälleen agilityä luvassa, ja odotan treenejä kyllä innolla, kun viime viikolla meni pitkästä aikaa oikeasti hyvin. Agilitykouluttajamme Heidi on valitettavasti päättänyt myydä Koirapalvelu Taidoggaan, joten meillä on varma treenipaikka enää maaliskuun loppuun saakka. Saa nähdä, mitä sen jälkeen keksimme. Ensi viikolla itselläni on hiihtoloma, joten silloin Milo pääsee hierontaan ja ehkäpä jopa kaksiin agilitytreeneihin.

Reissukoira

Ehdin vihdoista viimein kirjoittamaan lisää meidän Iso-Syötteen reissusta. Lähdimme reissuun viiden ihmisen ja Milon voimin joulun pyhien jälkeen ja olimme siellä vuodenvaihteen yli yhteensä seitsemän päivää. Reissu meni tosi hyvin, ja Milo selvästi nautti olostaan siellä. Ensimmäistä yötä lukuun ottamatta se nukkui yötkin tosi sikeästi. Joulun aikoihin epäilimme Milolla kennelyskää, mutta reissun ajan se oli onneksi täysin oireeton. Pohjoisessa oli ihanan paljon lunta ja välillä vähän reilumminkin pakkasta, ja Milon villapaita, toppatakki ja uudet tossutkin olivat ahkerassa käytössä.

Ensimmäinen lomapäivä meni käytännössä kokonaan matkustamiseen. Kahdeksalta aamulla änkesimme loputkin tavarat kahteen autoon ja lähdimme ajamaan kohti Iso-Syötettä. Milo oli hieman hämillään niin aikaisesta lähdöstä, mutta nukahti kuitenkin saman tien autoon. Pidimme menomatkalla kolme taukoa, ja perillä mökillä olimme noin kuudelta illalla. Autolla matkustaminen Milon kanssa on kyllä super helppoa, nytkään se ei inahtanut kertaakaan, vaikka matka oli pitkä. Se vain nukkui ja välillä venytteli ja vaihtoi asentoa.

Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä en vielä raaskinut jättää Miloa yksin mökille, vaan jäin sen seuraksi muiden lähtiessä laskettelemaan. Kolmena seuraavana päivänä minäkin halusin päästä rinteeseen, joten Milo jäi siksi aikaa yksinään yhteen mökin makuuhuoneista. Jätimme sille aina kongin ja jotakin pureskeltavaa, jotta sillä olisi jotain tekemistä meidän poissa ollessamme. Joka kerta se jäi meidän peräämme vähän haukkumaan, mutta tuskin kovin pitkäksi aikaa. Ainakin joka kerta palatessamme kongi oli tyhjä ja luita oli pureskeltu, tuskin se siis kovin hädissään siellä oli ollut.

Uusi vuosi raketteineen meni Milon osalta yhtä hyvin kuin viimekin vuonna. Kävimme pissattamassa Milon pikaisesti vielä seitsemän aikoihin illalla, mutta ei se raketeista ollut kiinnostunut ulkonakaan. Nakeista ja lihapullista se sen sijaan oli hyvinkin kiinnostunut, eikä se meinannut millään uskoa, että ne oli tarkoitettu ihmisille eikä sille. Sai sekin pienen palan nakkia sitten myöhemmin. :)

Uuden vuoden päivänä otimme Milon mukaan ja lähdimme tutustumaan Syötteen kansallispuistoon. Syötteen luontokeskukselta lähti muutaman kilometrin pituinen luontopolku, jonka varrella pystyi paistamaan makkaraa pienessä kodassa. Milo oli reitin varrella suurimmaksi osaksi hihnassa, mutta aina välillä päästimme sen vapaaksi lumihankeen loikkimaan. Kodassa Milokin sai luonnollisesti maistaa pienen palan makkaraa. Paluumatkalla poikkesimme Iso-Syötteen tunturin laella, ja Milokin pääsi ihastelemaan maisemia korkealta.

Viimeisenä kokonaisena lomapäivänä emme tehneet mitään ihmeellistä. Milo pääsi viimeiselle pitkälle lenkille ennen kotiin lähtöä, ja muuten päivä kului lepäillessä ja pakkaillessa. Seuraavana aamuna pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme ajamaan kohti kotia. Milo nukkui jälleen koko matkan kolmea pysähdystä lukuun ottamatta. Vaikka Milo selvästi nautti reissussa olosta, oli se myös todella onnellinen päästessään takaisin kotiin tuttuihin ympyröihin. Sen lisäksi, että Milo oli reissusta aika väsynyt, se oli myös aika jumissa. Vein sen hierontaan jo samalla viikolla, ja siellä jumit onneksi aukesivat.