Jihuu!

Tiistain treenien jälkeen sain huokaista syvään helpotuksesta, sillä treenit menivät pitkästä aikaa hyvin. Viime viikolla jo hetken aikaa epäilin, että tuleekohan tästä harrastuksesta sittenkään mitään, kun niin monta kertaa on mennyt niin sanotusti penkin alle. Viime viikon treenien jälkeen olen kuitenkin ottanut itseäni niskasta kiinni ja ottanut tavaksi tehdä joka päivä luopumisharjoituksia, ja lisäksi olen käynyt lähimetsässä harjoittelemassa takaakiertoja ja siinä samalla omaa ohjaustani. Luopumisharjoitukset nyt tuskin vielä viikossa tuottavat paljonkaan tulosta, mutta ehkä siitä puiden kiertelystä on sitten ollut jotakin hyötyä. :D Tiistainakin kävin ennen treeneihin lähtöä puita kiertelemässä, ja muutenkin yritin aktivoida Miloa pitkin päivää, ettei sillä keittäisi niin paljoa yli treeneissä.

Milo meni elämänsä ensimmäistä kertaa A -esteestä ilman minkäänlaisia ongelmia. Se ei näemmä korkeita paikkoja pelkää! Kepitkin sujuivat ihan semihyvin verkkojen avulla, ja tällä kertaa putketkin juostiin läpi ilman merkkailuja. Joitakin omille teille lähtemisiä toki tuli edelleen, mutta jospa ne olisivat vähenemään päin. Rengasesteeseen Milo keksi jonkun mörön, mutta sekin harhaluulo meni onneksi treenien aikana ohi. Heidin treeneissä olemme nyt olleet kuukauden, ja tällä viikolla pystyimme ensimmäistä kertaa menemään kahta ja kolmeakin estettä putkeen ennen palkkaamista. Eli nyt aletaan olemaan sillä tasolla, mihin jatkokurssilla jäätiin, vaikka onhan Milo toki yksittäisissä esteissä mennyt paljon eteenpäin. Nyt vaan toivotaan, että pahin uutuudenviehätys uudesta treenihallista olisi ohi ja voisimme keskittyä kehittymiseen ja uusien asioiden oppimiseen! Alla lyhyt video tämän viikon treeneistä.

P.S. Löysimme Milolta tällä viikolla ensimmäistä kertaa kiinnittyneen punkin leuan alta. Yrittäessämme poistaa sitä lassolla se pahus vielä katkesi ja kärsä jäi ihon alle. Eläinlääkärin mukaan tämän ei kuitenkaan pitäisi olla vaarallista, täytyy vain seurata ettei alue ala punoittaa tai tule muita oireita. Täytyypä seuraavalla eläinlääkärireissulla ottaa puheeksi punkkitabletit/liuokset, jotta kesälomareissuilla ei tarvitsisi niiden takia kantaa niin suurta huolta.

Treenikuulumisia

Tämän viikon treenit menivät osittain tosi hyvin ja osittain vähän kehnosti. Pidin Milon hihnassa treenien puoleen väliin asti, koska muuten se olisi taas syöksynyt omille teilleen ja luultavasti merkkailemaan. Tämä keino toimi, sillä myöhemmin Milo kulki mukana ilman hihnaa ihan kohtalaisen hyvin. Toivottavasti Milo kohta taas pääsisi siihen samaan fiilikseen mikä sillä oli alkuvuodesta agilityn jatkokurssilla Nekalassa. Ei meillä siellä enää viimeisillä kerroilla ollut sitä ongelmaa, että Milo olisi juossut missä sattuu merkkailemassa, ja silloin siitä oli oikeasti hauskaa harjoitella yhdessä mun kanssa. Nyt ei ole oikein siltä tuntunut, mutta ehkä se tästä, onhan tässä koko kesä aikaa! :D Positiivista treeneissä oli se, että Milo meni keinun ensimmäistä kertaa ilman varmistusta ja vieläpä aika taitavasti, ja myös kepit menivät tällä kertaa huomattavasti paremmin kuin viime kerralla. Puomi meni myös ihan kivasti, alastulokontaktia kylläkin pitää harjoitella vielä paljon.

Tänään iltapäivällä menin Milon kanssa metsään, jossa harjoittelimme takaakiertoja puiden avulla, ja se menikin aika kivasti. Tutussa ympäristössä Milo ei ole niin kamalan kiihtyneessä mielentilassa, jolloin se pystyy keskittymään paremmin antamiini ohjeisiin. Nyt vain paljon luopumis- ja itsehillintäharjoituksia, jotta se pystyisi paremmin keskittymään myös treeneissä. Äsken vielä iltalenkin päätteeksi kaksi naapuruston koirarakasta tyttöä tulivat rapsuttelemaan Miloa ja heittelemään sille keppejä. Milo oli niiin onnellinen, antoi tytöille paljon pusuja ja juoksi riemuissaan keppien perässä. :)

Löysimme pari viikkoa sitten Milolle vihdoinkin uudet valjaat. Eivät nekään ihan täydellisesti istu selän päältä, mutta eivätpä ainakaan hierrä kainaloita. Ne ovat myös erittäin laadukkaan ja tukevan tuntuiset, ja niissä on vielä tarpeeksi kasvuvaraakin. Loppuun vielä muutama kuva Milosta uudet valjaat päällä tuossa meidän lähimetsässä.

Vuoden takaisiin tunnelmiin

Eilen tuli tasan vuosi siitä, kun Milo muutti meille. 14.5.2015 lähtiessämme ajamaan kohti Urjalaa kasvattajan luokse meillä ei ollut vielä hajuakaan kumpi pentueen uroksista lähtisi vierailun päätteeksi meidän mukaamme. Autossa ompelin vielä viimeisiä pistoja Ossin vanhasta hupparista tuunaamaani koiranpetiin, joka oli 7-viikkoiselle Milolle vielä aivan liian iso. Kotona oli siivottu, otettu matot lattiasta, piilotettu sähköjohdot, asetettu sanomalehdet paikoilleen ja tehty tilaa uuden asukkaan tavaroille. Olimme valmiit ottamaan uuden perheenjäsenen avosylin vastaan.

Kasvattajan luokse saapuessamme meitä vastaan taapersi kolme pientä mutta pippurista heelerin alkua. Ihan ensimmäisenä meidän syliin yritti kiivetä Milo, jonka kutsumanimi oli silloin vielä Ulbert. Milon veli jäi mieleen ihan erityisen terävistä naskalihampaista, joita se tykkäsi ahkerasti käyttää meihin. Milon sisko oli tottakai myös ihastuttava tapaus, mutta enemmän huomiota tuli kiinnitettyä veljeksiin, joiden välillä meidän oli tarkoitus tehdä valintamme. Yhdessä kasvattajan kanssa päädyimme siihen, että Ulbert muuttaa meille. Olimme jo kotona päättäneet kutsua pentuamme Miloksi, ja uusi nimi tuntuikin välittömästi sopivan Ulbertille kuin nenä päähän.

Paperit allekirjoitettuamme lähdimme epätodellisilla fiiliksillä mutta onnellisina ajamaan pienen koiranpentumme kanssa kotia kohti. Lähes koko matkan Milo nukkui sikeästi sylissäni pyyhkeen päällä. Loppumatkasta alkoi surkea piipitys, joka kyllä onneksi helpotti ulos autosta päästessämme. Ensimmäisenä Milo pääsi nuuskimaan takapihan, jonka jälkeen veimme sen sisälle sen uuteen kotiin. Aluksi se ei uskaltanut lähteä jaloistamme minnekään, mutta pikkuhiljaa se uskaltautui kauemmaksi ja kauemmaksi tutkimaan paikkoja. Saimme kasvattajalta mukaan pienen punaisen viltin ja ankkavinkulelun, jotka toimivat Milon lohtuna ja turvana ensimmäisinä päivinä ja jotka ovat molemmat käytössä edelleen, joskin enemmän riepoteltavina ja revittävinä kuin tukena ja turvana.

© Iida Lähdekorpi

Kuumakalle

Eilen oli toiset agilitytreenimme uudessa ryhmässä, ja kyllä oli Milolla sellainen meininki päällä, että huhhuh! Milo oli ollut koko päivän todella levoton, joten en kyllä odottanutkaan mitään täydellisiä treenejä. Milo kävi treenien alusta lähtien todella kuumana, ja oli kyllä vaikeaa saada sitä keskittymään yhtään mihinkään. Tällä kertaa rata oli 17 esteen mittainen, ja se sisälsi hyppyjä (mukaan lukien rengaseste ja muuri), putkia ja puomin. Minun ja Milon oli tarkoitus harjoitella rataa pienissä osissa. Ensimmäisen treenipätkän aikana Milo muun muassa hyppi käsille, steppasi ja pyöri ympyrää, merkkasi putkeen ja juoksi tasan niille esteille mihin sitä itseänsä huvitti. Hetken aikaa Milon touhua katseltuaan kouluttaja pyysi laittamaan Milon hihnan päähän ja palkkaamaan sitä yksittäisistä esteistä. Tällä tavoin sainkin Milon hieman rauhoittumaan ja keskittymään tekemiseen, kun se ei yksinkertaisesti päässyt kovin kauaksi minusta. Tauolla teimme ihan perus istu-maahan-seuraa -harjoituksia, jotta saisin sitä vähän paremmin kuulolle. Toisella treenipätkällä menimme Milon kanssa radan läpi 1-2 estettä kerrallaan, joiden jälkeen aina palkkaus. Kauanhan siihen meni aikaa, mutta olisi se toisaalta voinut huonomminkin mennä. Rataa läpi kahlatessamme se ei sentään enää juuri lähtenyt omille teilleen, vaan teki kyllä mitä käskettiin. Lopputulos oli siis ihan siedettävä, ja Milon tuntien niitä superonnistumisiakin vielä tulee. Eikä kaikkea sitä paitsi aina tarvitse ottaa niin vakavasti. :)

Loppuun vielä muutama kuva äitienpäivältä, jolloin olimme vanhempieni luona grillailemassa. Milo löysi takapihalta Nicille aikoinaan ostetun jalkapallon, jota se pallon suuruudesta välittämättä kuskasi kunnianhimoisesti ympäri pihaa.

Linssilude

Viime viikolla koulukaverini kävi keväisen sään kunniaksi nappaamassa Milosta parisen sataa kuvaa tuossa meidän lähimetsässä. Milo ei meinannut millään käsittää miksi sen pitäisi olla paikallaan metsässä, jossa se yleensä saa juosta vapaana. Kuvista tuli joka tapauksessa erittäin onnistuneita. Kiitos ihanista kuvista, Marle! :)

© Marle Muuronen

© Marle Muuronen

© Marle Muuronen

© Marle Muuronen

© Marle Muuronen

© Marle Muuronen

© Marle Muuronen

Uimassa

Tänään kävimme testaamassa Koirapalvelu Taidoggaan tänä keväänä avatun koirauimalan yhdessä koulukaverini kanssa. Viime syksynä Milo kävi neljä kertaa uimassa Tampereen koirauimalassa, joten vähän jännitin etukäteen kuinka uinti sujuu näin pitkän tauon jälkeen ja vieläpä uudessa paikassa. Turhaa jännitin, sillä Milo lähti heti suuremmitta ongelmitta hakemaan lelua vedestä, eikä sitä oikeastaan olisi altaalta millään saanut lähtemään. Milon mielestä koulukaverini mittelspitz -narttu ei olisi saanut uida ollenkaan, vaan se olisi halunnut omia altaan kokonaan itselleen. Kaikki odotteluajat Milo piipitti/vinkui/ulvoi kärsimättömästi, mutta heti veteen päästyään se kummasti hiljeni. Kestoa Milon uimisessa ei vielä ollut jos se siitä itsestään oli kiinni, vaan se tyytyi vain hakemaan lelunsa altaan toisesta päästä ja tuomaan sen sitten pois altaasta. Rampilla se tosin yleensä kääntyi välittömästi ympäri ja oli taas valmiina loikkaamaan veteen kun lelu sinne heitetään. Välillä uittaja yritti lelulla houkuttelemalla saada Miloa uimaan vähän pidempään ennen rampille nousemista. Milolla oli niin hauskaa, että jospa se ensi kesänä uskaltautuisi järveenkin uimaan. :)

Takaisin agilityn pariin

Viimeisestä rally-tokon alkeiskurssin treenistä onkin ehtinyt kulua jo pari viikkoa. Olin silloin vielä itse puolikuntoinen, mutta menin mukaan katseluoppilaaksi Ossin treenatessa Milon kanssa. Koska kyseessä oli kurssin viimeinen kerta, tarkoituksena oli kokeilla mennä kokonainen alokasluokan liikkeistä koostuva rata. Valitettavasti Milolla oli juuri silloin yksi niistä onneksi harvoista täysin keskittymiskyvyttömistä päivistä, eikä Ossi päässyt Milon kanssa rataa sellaisenaan läpi kertaakaan. He harjoittelivat sitten ihan muita juttuja ja pieniä osia radasta, eli ei sekään treeni tietenkään ihan hukkaan mennyt, vaikka aikamoista tahtojen taistelua olikin! Pääasia kuitenkin on se, että kurssilla opittiin taas paljon uusia asioita, joita voimme myös kotoa käsin itseksemme harjoitella. :)

Rally-tokokurssin jälkeen Milo sai viikon lepotaukoa, ja eilen pääsimme pitkän odottelun jälkeen takaisin agilityn pariin. Ilmoitin meidät Koirapalvelu Taidoggaan agilityryhmään, joka harjoittelee kerran viikossa elokuun loppuun saakka. Treenejä vetää Heidi Ruoho, joka otti meidät aloittelijatkin tosi hyvin mukaan ryhmään. Muut kolme ryhmän koirakkoa ovat jo pidemmällä agilityssä, mutta ei se mitään, koska Heidi osaa selvästi opettaa kaikkia yksilöllisesti. Jostainhan se on aloitettava, ja mielestäni tarvitsemme juuri nyt nimenomaan pidempiaikaista säännöllistä treeniä. Milolla menee aina pari ekaa kertaa uudessa paikassa säheltämiseen ja stressaamiseen, ja esimerkiksi kuuden kerran jatkokurssi päättyi juuri kun aloimme kehittyä ja päästä vauhtiin.

Ekoissa treeneissä kertasimme Milon kanssa muutamia esteitä yksittäin. Pussia Milo ei ole ennen nähnytkään, mutta sinnehän se juoksi rohkeasti, kun pussin toista päätä vähän kohotti irti maasta. Renkaassa ei ollut tällä kertaa yhtään ongelmia, läpi meni joka kerta. Keinua harjoittelimme jatkokurssilla siten, että Milon piti läpsiä hieman ilmassa olevaa keinun toista päätä maahan toisen pään ollessa tukevasti paikoillaan. Eilenkin oli tarkoitus aloittaa niin, mutta Milo juoksikin suoraa keinun päästä päähän, onneksi kouluttaja oli keinun toisessa päässä hidastamassa vähän vauhtia. :D Eli ei ongelmia siinäkään. Tauon jälkeen harjoittelimme keppejä, jotka eivät todellakaan ole Milon vahvuus. Harjoittelimme vain kuudella kepillä, mutta silti Milon oli vaikeaa keskittyä pujotteluun. Keppien jälkeen kouluttaja halusi vielä nähdä, kuinka Milo seuraa mukana muutaman peräkkäisen hypyn aikana. Eihän se kauhean hyvin mennyt, kun emme ole sellaista oikeastaan vielä harjoitelleet, vaan hyppyjen välissä on aikaisemmin ollut esimerkiksi putki. Lisäksi jatkokurssista on jo pari kuukautta aikaa, eikä itsellänikään ole enää ihan kaikki tuoreessa muistissa...

Olen erittäin tyytyväinen Milon tekemiseen ensimmäisissä treeneissä. Odotteluajatkin menivät yllättävän hyvin, vaikka kaikki kurssin koirat ovat uroksia, ja pientä murinan tapaista kuului vuorollaan varmaan jokaisen koiran suusta. Hallista pääsee tosi näppärästi myös ulos rauhoittumaan kesken treenien, ja tätä hyödynsimme kyllä paljon. Kentällä Milo oli reipas ja innokas, aika tottelevainenkin, eikä edes merkkaillut vaikka selvästi meinasi. Se oli niin innoissaan, että välillä se syöksyi pussiin tai keinulle ennen lupaa, eikä se meinannut malttaa pysyä paikallaan silloin kuin olisi pitänyt. Mutta pääasia että sillä oli hauskaa, siksihän me tätä tehdään. :)