Pomppuja ja paperisilppua

Milo hyppäsi toissapäivänä ekaa kertaa sohvalle, eilen nojatuoliin ja tänään sänkyyn! Se on iso poika jo, painoi viime lauantain punnituksessa 4,6 kg. Täytyykin tästä lähtien katsoa mitä jättää sohvalle lojuun... :)

 Yksi päivä kun tulin töistä kotiin, eteisessä näytti tältä:

Seuraavaksi otinkin sitten sanomalehdet eteisestä kokonaan pois. Enää on sanomalehtiä keittiössä vesikipon vieressä sekä makkarissa öitä varten. Niitä Milo on vielä toistaiseksi käyttänyt muuhunkin kuin repimiseen. Toivottavasti lopuistakin päästäisiin kohta eroon!

Kuulumisia

Viime torstaina Milolla oli toinen rokotus. Tällä kertaa rokotus annettiin kehutussa Eläinklinikka Hakametsässä, enkä joutunut pettymään! Milo tosin vierasti aika paljon klinikan sisäänkäyntiä ja odotustiloja, mutta itse rokotustilanne sujui yhtä hyvin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Eläinlääkäri oli oikein mukava ja ammattitaitoinen, ja hänen kanssaan oli helppoa keskustella mieltä askarruttavista asioista. Kerroin Milon rapsuttavan usein itseään, ja eläinlääkäri totesi Milon ihon olevan hieman kuiva. Sain häneltä mukaani ihon terveyttä parantavaa omega-3-valmistetta, jota olemme nyt antaneet Milolle aamuruoan seassa. Pyytäessäni eläinlääkäri tutki myös Milon silmiä, sillä ne rähmivät kovin paljon. Mitään selkeää syytä rähmimiseen ei kuitenkaan löytynyt. Myös Milon korvat kuulemma olivat erittäin puhtaat, vaikka Milo niitäkin rapsuttelee paljon. Milon kaikki hampaat olivat vielä maitohampaita, sydänäänet olivat ok, kivekset olivat hyvin laskeutuneet eikä tyriä löytynyt, hyvin terve koiranpentu siis! Eläinlääkäri sanoi Milon olevan ihan sopusuhtainen, mutta ehkä lievästi pyöreähkö, ja kuulemma neljäs ruokintakerta täytyisi nyt ehdottomasti jättää pois. Olimmekin jo alkaneet pienentää yhtä ruokintakertaa, ja eläinlääkärikäynnistä lähtien olemme antaneet Milolle enää kolme ruokaa päivässä. Milo ei ole tästä valittanut, ja ruokahalukin on nyt paljon parempi. Samalla Milo on mielestäni vähän rauhoittunut, kun emme ole koko ajan antamassa sille ruokaa.

Milo haluaa bussipysäkillä aina penkille.

Perjantaina oli kauan odotettu Bovenop-heelereiden tapaaminen Milon kasvattajan luona Urjalassa. Paikalle saapui toista kymmentä heeleriä, mukaan lukien Milon äiti Indi sekä molemmat sisarukset, sisko Sintti ja veli Jäbä. Milo oli ehkä hieman vaisumpi kuin normaalisti edellispäivän rokotuksen takia, mutta jaksoi silti leikkiä ja todisti jälleen olevansa kaikkien kaveri, sekä ihmisten että koirien. Milo selvästi muisti äitinsä, sillä se kohteli äitiään ihan eri tavalla kuin ketään muuta koiraa. Sisarukset olivat keskenään hyvin saman näköisiä, saman kokoisia ja saman oloisia. Niiden leikkiessä niitä olisi ilman kaulapantoja ollut aika vaikea erottaa toisistaan. :)

Milo ja Sintti

Milo

Duke ja Milo

Milo ja Ruffe

Milon kasvattajan luona pääsimme kokeilemaan rally-tokoa ja harjoittelemaan näyttelyssä toimimista. Kukaan meistä kolmesta ei tiennyt ennen perjantaita kummastakaan lajista juuri mitään, joten odotimme innolla pääsevämme niitä kokeilemaan. Etenkin rally-toko oli hurjan hauskaa, ja olin tosi yllättynyt siitä, miten hyvin Milo pystyi keskittymään tehtäviin ympärillä olleista muista koirista huolimatta. Se seurasi, istui ja meni maahan silloin kun halusin, vaikkei ihan täydellisesti eikä aina ihan merkkien kohdalla, mutta kuitenkin! Näillä lähtökohdilla siitä saa varmasti hyvän harrastuskoiran ainakin näihin vähän vauhdikkaampiin lajeihin. :)

Näyttelytreenit menivät nekin ihan hyvin siihen nähden, ettei koiralla eikä varsinkaan omistajalla ollut etukäteen mitään hajua siitä mitä näyttelyissä tapahtuu. Ensin harjoiteltiin pöydällä olemista niin, että kaksi eri ihmistä tuli Miloa vuorotellen katsomaan ja tutkimaan. Pöydällä Milo ei oikein meinannut malttaa pysyä paikallaan, mutta antoi kuitenkin kummankin "tuomarin" tutkia sitä. Seuraavaksi piti ravata ympyrällä, mikä sujui meiltä vaihtelevasti. Ympyrällä piti myös välillä pysähtyä ja koiran oli tarkoitus seistä kauniisti. Milo ei edelleenkään ymmärrä miksi pitää seistä, joten se luonnollisesti istahti joka kerta kun pysähdyttiin. :) Saimme kasvattajalta hyviä vinkkejä seisomisen opettamiseen, ja olemmekin tapaamisen jälkeen sitä ahkerasti harjoitelleet vähän toisella taktiikalla kuin ennen. Ehkä se siitä pikkuhiljaa!

Milo

© Iida Lähdekorpi

© Iida Lähdekorpi

Milolta on eläinlääkärikäynnin jälkeen alkanut tippumaan maitohampaita! Ylhäältä edestä on tippunut yksi etuhammas ja toinen heiluu, alhaalta on tippunut kaksi etuhammasta. Pysyvät hampaat ovat selvästi puhkeamassa tippuneiden tilalle. Koko ajan se haluaa jotakin pureskella eli varmaan ikeniä kutittaa. Kun nyt vain saisi sen puremisvimman kohdistettua vaikkapa luihin... Loppuun vielä kunnon riehumisvideo. :)

Metsälenkillä

Löysimme sittenkin sellaisen metsäpolun tästä ihan meidän läheltä, jossa Miloa voi pitää vapaana. Siellä olemmekin käyneet nyt monena päivänä. :) Miloa on ainakin toistaiseksi ollut todella helppo pitää vapaana, sillä se pysyttelee mielellään meidän lähettyvillämme. Jos menemme sen mielestä liian kauas, se juoksee meidät kyllä äkkiä kiinni. Vielä ei tosin ole tullut vastaan tilannetta, jossa Milolla olisi jokin hyvä syy lähteä metsässä omille teilleen. Sitten sen vasta näemme, kun se pupu tai muu vastaava tulee vastaan, että lähteekö Milo perään vai ei. Metsäpolkuja näytti onneksi menevän vähän joka suuntaan, joten eiköhän siellä riitä tallattavaa vielä sittenkin, kun Milo on aikuinen ja tarvitsee enemmän liikuntaa.

Törmäsimme eilen illalla Milon kanssa 11 kuukautta vanhaan, lähemmäs 70 kg painavaan pyreneittenmastiffiin. Pojista tuli heti kavereita, vaikka Milo oli suunnilleen toisen pään kokoinen. Oli niin hellyyttävä näky, kun Miloa yli kymmenen kertaa painavampi koiranpentu meni maate, jotta Milon ei tarvitsisi pelätä. Eikä Milo kyllä varsinaisesti pelännytkään, vähän ehkä alkuun jännitti toisen isoa kokoa. Pyreneittenmastiffin omistajakin kehui Milon rohkeaa luonnetta!

Vauvakuvia

Katselin pitkästä aikaa kuvia, jotka on otettu Milon ollessa 7 viikkoa vanha. Olipa se silloin pieni!

Pentuajan iloja

Moi! Mun nimi on Milo, ja olen nyt 15 viikkoa vanha.

Musta oli tosi kivaa, kun eilen illalla koko meidän perhe oli samaan aikaan kotona. Niin kivaa, että kun mun isi ja äiti teki ruokaa, päätin pistää vähän tuulemaan. Keittiössä hengaillessani keksin, että tiskikoneen alla olevan paneelin saa työnnettyä hassusti vinoon. Siitä sitten tulikin tosi hauska leikki, kun sain aina uudestaan käydä työntämässä sen vinoon äitin tai isin käytyä ensin suoristamassa se. Isi antoi mulle yhden mun lempileluista, kai se toivoi että leikkisin mieluummin sillä. Leikinkin hetken, mutta sitten muistin, että mullahan on lattialistojen tuhoaminen kesken. Menin siis jatkamaan siitä, mihin viimeksi jäin. Äiti komensi mua lopettamaan. Ainiin, sehän olikin kiellettyä puuhaa, hups! Huomasin sanomalehdet käytävän lattialla, ja ryntäsin niitä hakemaan. Revin yhdestä niistä ihan pienen palasen ja aloin pureskelemaan sitä. Äiti käski mua tiputtamaan sen, mutta en totellut vaan nielaisin sen. Äiti haki mulle lelukopasta toisen lelun, sellaisen  narulelun jota yleensä tykkään pureskella. Tällä kertaa mua ei kuitenkaan huvittanut, vaan kävin haukkaamassa lelukoristani palasen, jos äiti vaikka tajuais antaa mulle jonkun vielä paremman lelun. Ei tajunnut.

Äiti ja isi saivat ruoan valmiiksi ja istahtivat pöydän ääreen syömään. Ne antoi mulle luun, jota menin hetkeksi pureskelemaan omalle pedilleni. Sitten mulle tuli yhtäkkiä pissahätä, joten lirautin kettiön pöydän alle pienen lätäkön. Isi siivosi lätäkön vähin äänin, mutta näytti jotenkin tympääntyneeltä. Juuri kun isi ehti istua alas jatkaakseen syömistä, hain käytävältä sen saman sanomalehden, jota olin aikaisemmin käynyt pureskelemassa. Se vietiin multa pois, jonka jälkeen hain sen saman lehden uudelleen. Ja vielä kerran uudelleen. Jossain vaiheessa äiti vaikutti jo aika suuttuneelta, varsinkin silloin, kun kävin repimässä istuintyynyä sen pyllyn alta pois. Sanomalehtileikki oli musta niin hauska, että homma lähti lopulta ihan lapasesta. Juoksin täysiä ympäri asuntoa huoneesta toiseen niin kovaa, etten meinannut mutkissa pysyä pystyssä. Tämän hurjan rallin jälkeen kakkasin eteisen lattialle. Isi kävi senkin siivoamassa, eikä se onneksi ollut kovin vihainen, vähän vain mulkoili. Äiti ja isi sai ruokansa syötyä, ja tunnin riehuminen sai mutkin niin väsyksiin, että nukahdin lopulta niiden syliin sohvalle.

Tavallinen arki

Tähän asti olen kirjoitellut lähinnä erilaisista tapahtumista ja reissuista, mutten juurikaan siitä, kuinka Milon ihan tavallinen aski sujuu ja mitä se pitää sisällään. Joten tässä arjestamme kerralla kunnon pläjäys!

Ruokinta
Milo syö Royal Caninin pentunappuloita vielä neljä kertaa päivässä, mutta nyt aiomme pikkuhiljaa vähentää ateriat kolmeen kertaan päivässä. Syöminen sujuu vaihtelevasti: useimmiten se ahmii ruokakuppinsa kerralla tyhjäksi hyvällä ruokahalulla, mutta sitten on niitä kertoja, kun se käy vähän väliä vaeltelemassa muualla asunnossa ja palaa sitten taas ruokansa äärelle. Milo osaa jo hienosti odottaa lupaa ennen ruokakupille ryntäämistä. Välillä mietityttää antamamme ruoan kokonaismäärä, sillä se on aika paljon pienempi kuin mitä ruokasäkissä suositellaan. Milo on kuitenkin saanut painoa lisää melko tasaisesti 200-300 g viikossa ja näyttää mielestämme sopusuhtaiselta, joten olemme ainakin toistaiseksi päättäneet mennä näillä.

Ulkoilu
Koska Milo ei ihan vielä ole sisäsiisti eikä luonnollisesti pysty öitä lukuunottamatta pidättämään kovin montaa tuntia putkeen, tulee sen kanssa ulkoiltua keskimäärin kahdeksan (!) kertaa päivässä. Olemme alkaneet tehdä sen kanssa satunnaisesti jo vähän pidempiäkin lenkkejä, kun virtaa ja jaksamista tuntuu löytyvän. Olemme alusta asti pitänyt kiinni siitä, että hihnassa vetämällä ei pääse eteenpäin, ja yleisesti ottaen Milo kulkeekin ihan nätisti hihnassa. Mielellämme pitäisimme sitä lenkeillä vapaana, mutta valitettavasti kotonamme Tampereella se ei oikein ole mahdollista.

Milo on oikein ketterä pentu pienestä koostaan huolimatta, ja rappukäytävän rappuset se on jo vähän aikaa saanut itse loikkia ylös. Alas päin olemme sen vielä kantaneet, sillä rappukäytävän rappuset ovat usein melko liukkaat ja pudotus rappusia alas on pitkä. Kaikenlaiset muut portaat kyllä menevät alaskin päin itsenäisesti. Lenkeillä se tykkää kiivetä kivien ja puunrunkojen päälle ja hyppiä niiltä alas. Tällainen tukee varmasti luuston ja muiden rakenteiden  kehittymistä ja lupaa hyvää myös mahdollisen agilityharrastuksen kannalta!

Yksinolo
Milo joutuu olemaan lyhyitä aikoja myös yksinään kotona meidän omistajien ollessa töissä. Onneksi olemme pystyneet järjestämään töissä olomme niin, ettei Milon ole vielä tarvinnut olla yksin kerrallaan muutamaa tuntia kauempaa. Tämä on ollut välttämätöntä myös tiheän ruokkimisen mahdollistamiseksi. Yksinoloharjoitukset eivät aluksi sujuneet yhtään, kun yritimme jättää sen kotiin väsyneenä siinä toivossa, että se nukkuisi kiltisti ollessamme poissa. Kun tämä ei sujunut, tajusimme vaihtaa taktiikkaa, ja nykyään Milo pärjää hyvin yksin kotona täytetyn konginsa tai jonkin luun ja lelujen parissa hääräillessään. Yleensä Milo odottaa meitä eteisessä kenkien seassa sen verran uneliaan näköisenä, että ilmeisesti se ainakin osan ajasta tajuaa jo nykyään nukkuakin. Vastoin kaikkia koirakirjojen ohjeistuksia Milo saa yksinollessaan kulkea vapaasti lähes koko asunnossa. Luulen, että Milo tulisi hulluksi, jos sillä olisi ainoastaan pentuaitauksen kokoinen tila liikkua. Sähköjohdot toki otamme aina irti seinästä kotoa pois lähtiessämme.

Leikkiminen
Milo rakastaa leikkimistä, varsinkin ravistelu- ja vetoleikkejä ja mieluiten yhdessä ihmisten kanssa. Osaa se onneksi leluillaan yksinkin leikkiä, jos tarve vaatii. Lelut saavat välillä sellaista kyytiä, että ihmettelen niiden olevan suurimmaksi osaksi vielä ehjiä. Milon lelukoppaan on kertynyt jo valtava läjä leluja, joita aina silloin tällöin vaihtelemme ettei niihin vain pääse kyllästymään. Milon mielestä myös esimerkiksi sanomalehdillä, kengillä, lattialistoilla, istuintyynyillä, pyyhkeillä, talouspaperilla, lahkeilla, sukilla, varpailla, sormilla ja hiuksilla on kiva leikkiä. Leikkiessään Milo saa usein hepuleita, jolloin se juoksee rallia ympäri asuntoa niin kovaa kuin jaloista lähtee.

Uusien asioiden opettaminen
Milo on hyvin halukas oppimaan uusia asioita. Palkkiona olemme käyttäneet sekä erilaisia nameja että leluja, kummatkin toimivat Milolla hyvin. "Tule"- ja "jätä" -käskyt olivat ensimmäiset Milon oppimat käskyt, ja niistä onkin ollut erittäin paljon hyötyä jo nyt. "Odota" -käskyn Milo oppi ihan vahingossa, kun halusimme sen rauhoittuvan ennen lelun tai ruoan saamista. "Oma paikka" tarkoittaa Milolle sen omaa koppaa, jossa se aluksi nukkui yönsä ja jossa se myös matkustaa autossa. Tarkoituksena oli ottaa kasvattajan vinkistä vaari ja opettaa Milolle seisominen ennen istumista, mikä osoittautui lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Milo on alusta asti istunut mielellään, eikä se ymmärtänyt ollenkaan miksi halusimme sen seisovan. Ei siis ollut mikään yllätys, että "istu" -käskyn Milo oppi hyvin nopeasti. "Seiso"-, "maahan"- ja "seuraa" -käskyt ovat sitten seuraavaksi vuorossa.

Tottakai erilaisten käskyjen lisäksi olemme opettaneet Milolle, kuinka haluamme sen käyttäytyvän meillä kotona ja muualla ympäristössä, ja tämä tapakasvatus jatkuu toki edelleen. Kaikkein tärkeintä ja toimivinta ainakin Milon kohdalla on ollut oikeanlaisesta käytöksestä kehuminen ja palkitseminen, jotta se varmasti tietää miten haluamme sen käyttäytyvän. Milo selvästi haluaa ainakin useimmiten toimia oikein ja olla meille mieliksi, ja siksi on tärkeää, että sille on selvää mikä on oikea tapa toimia. Kun se on tehnyt jotakin mielestämme kiellettyä, olemme teosta riippuen joko komentaneet sitä lopettamaan tai jättäneet ei-toivotun käytöksen kokonaan huomiotta. Kun se tietää, että sallitusta toiminnasta saa kehuja ja huomiota ja kielletystä toiminnasta menettää nämä, se oppii nopeasti kumpi vaihtoehto kannattaa valita. Varsinkin sormien ja varpaiden pureminen on ollut sellainen asia, jossa olemme joutuneet kokeilemaan vaikka mitä keinoja saadaksemme sen loppumaan. Nyt pureminen on ehkä hieman vähentynyt, joten eiköhän se siitä ajan myötä lopu kokonaan!

Hoitotoimenpiteet
Leikkaamme Milon kynnet noin kerran viikossa. Koska heelereiden kynnet ovat mustat, niiden leikkaaminen on hieman haastavaa, mutta eiköhän senkin harjoittelemalla opi. Muutamalla ensimmäisellä kerralla Milo nukahti kesken kynsien leikkaamisen, ja ajattelimme jo selviävämme siitä jatkossakin ilman taistelua. Jostakin Milo sitten kuitenkin keksi alkaa riehua kesken toimenpiteen, mutta ottaessamme namit avuksi se on jälleen alkanut sujua. Eilen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kynsienleikkaus sujui lähes täysin ongelmitta ja vieläpä ilman herkkuja. Harjaa Milo luuli alkuun leluksi, mutta nyt harjaaminenkin on alkanut vähitellen sujua. Milon silmät rähmivät todella paljon, joten päivittäiseen silmänalusten putsaamiseen sen on ollut pakko tottua. Korvat olemme puhdistaneet siihen tarkoitetulla aineella kahdesti, ja sitä hommaa Milo ei kyllä siedä yhtään. Olemme harjoitelleet jonkin verran myös kapealla pöydällä olemista, jotta eläinlääkärikäynnit sujuisivat helpommin. Jonkinlaista hiplaamista, tutkimista, nostamista tai siirtämistä pyrimme harjoittelemaan päivittäin, jotta Milo tottuisi kaikenlaiseen käsittelyyn.

Omistajien pusuttelu
Milo osoittaa kiintymyksensä meihin antamalla kunnon naamapesuja. Välillä se on etutassujaan myöten jomman kumman naaman päällä, jotta se yltää nuolemaan koko pään korvat mukaan lukien. Vaikka Milo edelleen hakee kovasti ihmisten huomiota, se on onneksi lopettanut jatkuvan piipittämisen, jota se harrasti vielä luovutusikäisenä saadakseen huomiota. Enää se piipittää vain yksinään kalutessaan jotakin oikein hyvää luuta tai välillä leikkiessään. Silloin tällöin Milo myös sohvalla loikoillessamme saattaa yhtäkkiä kiivetä jomman kumman syliin, mikä on myös eräänlainen rakkaudenosoitus meitä kohtaan. Meidän lisäksemme muutkin ihmiset saavat kyllä hellyydenosoituksia, mutta niissä on useimmiten hampaat mukana...

Nukkuminen
Alkuun Milo nukkui yöt omassa kopassaan sänkymme vieressä, mutta nykyään olemme antaneet sen nukkua sängyssä. Ainoa huono puoli on se, ettei se pääse vielä itse hyppäämään sinne, joten jos se yöllä päättää hypätä alas, se ei pääse enää takaisin ylös. Varsinkin viime viikon helteiden aikaan se oli öisin kovin levoton ja halusi välillä lattialle nukkumaan. Sillä on myös taipumusta hivuttautua muka huomaamattomasti jomman kumman tyynylle nukkumaan... Joka tapauksessa yöt menevät nyt paremmin ja vähemmillä heräämisillä kuin alkuun sen nukkuessa kopassa. Päivisinkin Milo nukkuu vielä paljon. Tosin se taistelee nukahtamista vastaan ihan viimeiseen asti, ja usein se rauhoittuu ja nukahtaa vasta sylissä. Nukkuessaan Milo näkee paljon unia, joissa se haukahtelee, jahtaa hurjasti jotakin ja heiluttaa häntäänsä. Kun Milo on tarpeeksi väsynyt, siltä luonnistuu nukkuminen lähes missä tahansa ja melkein missä asennossa tahansa.

Arki Milon kanssa sujuu ongelmitta niin kauan kuin elää Milon aikataulujen ja vireystilan mukaan. Jos Milo on riehakkaalla tuulella ja itse pitäisi tehdä jotakin muuta kuin viettää aikaa sen kanssa, menee hankalaksi. Silloin Milo keksii kaikenlaista mukavaa (kiellettyä) puuhaa saadakseen huomion kiinnitettyä itseensä. Onneksi se hyvin usein tällaisissa tilanteissa tyytyy pureskelemaan jotakin herkullista luuta, jos sille sellaisen kaapista kaivaa.

Milo on aina kuin mahdollista siellä missä mekin olemme. Se on valtavan utelias persoona, jonka pitäisi koko ajan nähdä mitä tapahtuu ja saada olla mukana ihan kaikessa mitä teemme. Kun laitamme ruokaa keittiössä, se tulee sinne pureskelemaan luuta. Kun menemme parvekkeelle, se seuraa perässä lelujensa kera. Sellaista koiraa haimme ja sellaisen myös saimme. Aivan hurmaava tapaus! <3

Heinäpellolla

Milo pääsi tänään sänkipellolle juoksentelemaan kyläillessämme mieheni vanhempien luona. Lisäksi se pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan hevosiin, joista se ei kyllä ymmärtänyt juuri mitään, haukkui vain turvallisen välimatkan päästä. Ohi ajavista traktoreista ja mönkijöistä Milo ei sen sijaan välittänyt, vaikkei niitä meillä kaupungissa kauheasti näe. Milon korvat pysyvät nyt oikeastaan koko ajan pystyssä. :)

Vauvakoulu

Pääsimme tänään pitkästä aikaa Milon kanssa vauvaryhmän tunnille. Viimeksi kävimme tunnilla Milon ollessa vajaa 9 -viikkoinen, joten oli jännittävää nähdä, oliko Milolle jäänyt viime kerrasta mitään mieleen. Koirakoulu Pikkuhukan vauvaryhmä on tarkoitettu 2-4 kuukauden ikäisille koiranpennuille, ja tunneilla keskitytään lähinnä "tapakoulutukseen" eikä niinkään perinteisiin "istu"- ja "maahan" -käskyihin. Niitä ehditään hyvin harjoitella myöhemminkin! Valitettavasti nämä kaksi kertaa vauvakoulussa jäivät meidän ainoiksi kerroiksemme, sillä vauvaryhmä jää tauolle heinäkuun ajaksi ja elokuussa Milo on tunneille jo liian vanha. Nämä kaksikin kertaa olivat Milolle kuitenkin oikein hyödylliset.

Tänään Milo oli vauvaryhmän tunnilla hyvin erilainen kuin ensimmäisellä kerralla. Ensimmäisellä kerralla Milo oli kovin hermostunut ja peloissaankin ja hakeutui herkästi minun tai mieheni jalkojen taakse piiloon. Viisi viikkoa on tehnyt tehtävänsä, ja tänään Milo yritti kaikkensa, että olisi päässyt mahdollisimman kauaksi meistä ja mahdollisimman lähelle muita koiria ja niiden omistajia. Ensimmäisellä kerralla saimme houkutella sitä namien avulla tuolin alta pois, kun taas tänään oli työn ja tuskan takana, että saimme sen pysymään meidän lähettyvillämme ilman, että se yritti jatkuvasti kuristaa itsensä hengiltä hihnassa kiskoessaan.

Oli Milo kuitenkin selvästi jotain oppinutkin. Esimerkiksi luoksetuloharjoitus meni erinomaisesti! Tosin sitä olemme harjoitelleet niin paljon joka paikassa, että olisin ollut aika pettynyt jos se ei olisi siellä sujunut. Tunnilla harjoiteltiin myös muiden koirien ohittamista, mikä meni mielestäni ihan hyvin, kunhan namit olivat aivan naamassa kiinni. Lisäksi siellä harjoiteltiin erilaisten kummallisten esineiden ja äänien huomiotta jättämistä. Tällaiset harjoitukset ovat Milolle erityisen vaikeita, koska se on niin kamalan utelias erityisesti kaikkea liikkuvaa kohtaan. Välillä huomio karkasi ohitse kiitäviin esineisiin, mutta mielestäni nämäkin harjoitukset menivät paremmin kuin viime kerralla. Tunnin loppupuolella ohjaaja asetti lattialle ison kuplamuovialustan, ja tarkoituksena oli saada koira kävelemään sen päältä. Alustaa Milo ei jännittänyt ollenkaan, sillä se käveli iloisesti sen päälle ja alkoi repimään sitä. :)

Vauvaryhmän tunnit olivat siis tässä, mutta emmeköhän me jossakin uudessa ryhmässä syksyllä aloita. Jokin pentutoko- tai pentuagility -kurssi kiinnostaisi, miksei molemmatkin jos ryhmissä on tilaa. Rokotuksetkin saadaan kuntoon sopivasti syksyyn mennessä!