Viime viikon toiset agilitytreenit torstaina menivät todella hyvin, kuten viikon ensimmäisetkin treenit tiistaina. Kyseessä oli sama rata kuin tiistain treeneissä, mikä oli oikeastaan aika hyvä, koska radan muistelun sijaan pystyin täysillä keskittymään Miloon ja sen ohjaamiseen. Treeneissä oli meidän lisäksemme vain yksi toinen koirakko, joten aikaa oli tällä kertaa enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi sain hyvän tilaisuuden harjoitella Milon kanssa rauhoittumista sisällä hallissa toisen koirakon treenatessa, kun vuoroaan ei ollut odottamassa muita koiria. Rauhoittumisharjoittelu sujuikin yllättävän hyvin, ja välillä Milo makoili ihan rauhassa paikallaan, vaikka kentältä kuului välillä kovaakin kolinaa ja haukkumista. Tällaiset tilanteet ovat oikeasti olleet Milolle todella hankalia ja stressaavia, joten olin kyllä tyytyväinen, kun se malttoi edes hetken olla hiljaa paikallaan. Itse treenit menivät myös hyvin, Milo ei juurikaan lähtenyt omille teilleen kesken radan tai muuta vastaavaa. Tämä tosin saattoi johtua myös siitä, että Milo oli ensimmäistä kertaa ikinä melkein laiskan oloinen. Se muun muassa pysähtyi keskelle puomia ihailemaan maisemia. :D Se ei ole tottunut kaksiin treeneihin viikossa, ja lisäksi olin ehkä tehnyt sen kanssa muutamana päivänä normaalia pidempiä lenkkejä. Tälläkin kertaa hankalimpia esteitä radalla olivat okseri ja pussi. Koska aikaa oli niin paljon, käytimme lopputreeneistä aikaa pelkästään keppien harjoitteluun. Siinä vaiheessa Milo oli jo niin poikki, ettei se olisi millään jaksanut keskittyä keppien pujotteluun, joten tyydyimme menemään kepit muutaman kerran läpi ja lopetimme treenit jokseenkin onnistuneeseen suoritukseen.
Vastoin kaikkia odotuksiani tämän viikon treenit menivät vielä edellisiäkin paremmin! Milo seurasi ohjaustani paremmin kuin ikinä ennen, minä itse en unohtanut rataa kertaakaan ja kaikki vain yksinkertaisesti sujui. A-esteelle Milo kielsi ensimmäisellä kierroksella, kun se tuli eteen vähän yllättäen. Kolmella muulla kierroksella se sitten mentiinkin todella varman oloisesti. Rengasesteelle se kielsi kahdella ensimmäisellä kierroksella, kuten sille on melkein tavaksi tullut, mutta yllätyksekseni kahdella viimeisellä kierroksella se hyppäsi renkaan läpi ensimmäisellä yrityksellä ilman epäröinnin häivääkään. Muurin kanssa ei ollut mitään ongelmia, vaikka sitä vähän etukäteen jännitin. Radalla oli yksi tosi tiukka käännös hypyltä putkelle, mutta sekin meni oikein joka ikinen kerta. Kouluttajan mukaan Milolla on nyt selvästi jokin lamppu syttynyt agilityn suhteen, niin erilailla se nyt tekee kuin aikaisemmin. Nyt vaan täytyy toivoa, että Milon into ja keskittyminen pysyvät yllä, eikä enää tarvitse palata niihin toukokuun epätoivoisiin fiiliksiin... Treenien sujumisesta ja vauhdin lisääntymisestä kertoo myös se, että ensimmäistä kertaa agilitytreeneissä mulle tuli tunne, että oma kunto ei enää meinaa riittää tähän hommaan. Varsinkin neljännellä kierroksella huomasin alkavani oikomaan esteiden välillä että ei tarvitsisi juosta niin paljoa, minkä seurauksena meinasi tulla ihan tyhmiä virheitä. Täytyy siis ruveta omaakin kuntoa parantamaan, jos tässä lajissa haluaa kisakentille joskus edetä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti