keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Mennyttä ja tulevaa

Viime sunnuntain agilitytreenit menivät kyllä oikein mukavasti, varsinkin ensimmäinen puolisko. Toisella puoliskolla Milo selvästi väsähti, eikä keskittyminen ollut enää ihan niin priimaa. Mutta kertaakaan se ei merkannut halliin (yritti tosin kyllä), ja muutenkin se oli alusta asti jotenkin paremmin mukana kuin pitkään aikaan (olisiko juustolla ollut asian kanssa jotakin tekemistä). Rata oli aika simppeli, eikä mulla tällä kertaa ollut vaikeuksia muistaa sitä. Kepeillä sekoaa vielä rytmi helposti, mutta muuten niissä ollaan menty paljon eteenpäin. Alla yksi alkupuoliskon radoistamme. Enpä muuten rataa suorittaessamme edes huomannut, että odotustilassa on tuollainen meteli. Eipä huomannut onneksi Milokaan!


Eilen Milo pääsi hierontaan, ja se oli kyllä liukastellut itsensä aika jumiin tuolla ulkona, mikä voi osittain selittää Milon väsynyttä ja vähän halutontakin olemusta sunnuntain treenien loppupuolella. Heidi sai onneksi jumit auki, joten nyt on jännä nähdä, miten treenit tällä viikolla sujuvat. Tällä viikolla meillä onkin kahdet treenit, huomenna ja sunnuntaina. Meillä piti olla treenipaikka huhtikuun loppuun, mutta koska hallin vuokrasopimus loppuu jo maaliskuun lopussa, meidän täytyy yrittää mahduttaa kaikki huhtikuun treenit maaliskuulle. Mutta eipä se mitään haittaa, kahdet treenit viikossa voi olla hyväkin juttu edistymisen kannalta. :)


Ilmoitin meidät ensi syksyn OnniDog -tapahtumaan, joka järjestetään Jämsän Himoksella tänä vuonna neljättä kertaa. Lähdemme sinne ystäväni ja hänen shipperke-narttunsa kanssa kolmeksi päiväksi. Tapahtumassa on luvassa mielenkiintoisia luentoja koiran käyttäytymisestä sekä paljon lajikokeiluja. Ilmoitin meidät ennestään tutuista lajeista agilityyn, pallopaimennukseen, doboon ja nose workiin sekä meille uusista lajeista flyballiin, makkararuutuun ja frisbeeseen. Lisäksi ilmoitin meidät leikitystunnille, jossa nimensä mukaisesti opetellaan leikkimään koiran kanssa. Toivottavasti saan sieltä joitakin uusia vinkkejä siihen, miten voin hyödyntää leikkimistä motivoinnissa, Miloa kun on välillä vähän hankala saada motivoitumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti