Aksaa ja arkitottelevaisuutta

Ilmoitin Milon Koirapalvelu Taidoggaan kuuden kerran arkitottelevaisuuskurssille, josta oli ensimmäinen kerta viime perjantaina samassa hallissa kuin meidän agilitytreenimmekin. Kouluttajana kurssilla toimii Annaliina Tolppa, joka aloitti treenit kyselemällä meiltä koiriemme omistajilta, millaisia asioita haluaisimme kurssilla harjoitella. Vastaukset kaikilta neljältä osallistujalta minut mukaan lukien olivat hyvin samankaltaisia; kaikilla koirilla on ongelmia rauhoittumisen, keskittymisen ja toisten koirien tai ihmisten ohittamisen kanssa. Aloitimme treenit kontaktiharjoituksilla, jotka menivät Milon osalta välillä hyvin, välillä huonosti. Milon keskittymiskyky on niin kovin rajallinen vielä. Silloin kun se keskittyy, se keskittyy hyvin, mutta sitten kun sen keskittyminen katkeaa, sitä on enää hyvin vaikea saada takaisin. Seuraavaksi teimme rauhottumisharjoituksen, jossa koira oli tarkoitus saada rauhoittumaan sen kanssa lattialla istuen ja samalla silitellen. Tähän asti olemme rauhoittaneet Milon sylissä, joten tämä oli ihan uudenlainen harjoitus sille, eikä se vielä oikein tajunnut mitä halusin sen tekevän. Kotona olen saanut sen pari kertaa onnistumaan ihan hyvin, ja aion kyllä ehdottomasti jatkaa harjoittelua.

Rauhoittumisharjoituksen jälkeen kävimme hyvin nopeasti läpi erilaisia tapoja harjoitella toisten koirien ohittamista, ja tarkoituksena olisi löytää omalle koiralle se motivoivin tapa harjoitella. Päätin kokeilla ensin lelun avulla, ja Ossi löysikin Mustista ja Mirristä ihan superäänekkäästi vinkuvan pienen lelun, joka mahtuu näppärästi taskuun lenkille mukaan. Tarkoituksena on siis houkutella koira lelun avulla toisen koiran ohi. Muutaman kokemuksen perusteella harjoitus onnistuu, jos ohitettava koira on tarpeeksi kaukana, mutta lähietäisyydellä olevaa rähisevää koiraa ohitettaessa lelulla ei kyllä ole mitään virkaa, vaikka kuinka vinguttaisi ja houkuttelisi. Päätimme arkitottelevaisuustreenin aiemmin oppimaamme rauhoittumisharjoitukseen, mutta siinä vaiheessa Milo ei enää jaksanut keskittyä sitäkään vähää mitä aikaisemmin. Varmaan se oli myös vähän ihmeissään ja kävi kierroksilla siitä, ettei tultukaan treenaamaan agilityä.

Viime viikon agilitytreenit menivät vähän niin ja näin, kun ukkonen jylisi melkein päällä. Olen tottunut kävelyttämään Milon kunnolla ennen treenejä, mutta tällä kertaa jäi kävelyt vähän lyhyiksi kaatosateen takia. Olimme bussipysäkilläkin saarroksissa vaikka kuinka kauan, kun kunnon ukkoskuuro osui kohdalle. Siksi myöhästyimme vähän, enkä ehtinyt tutustumaan rataan ollenkaan. Onneksi rata oli tosi simppeli, ja opin sen muiden treenejä katsellessa. Milo oli aika hermona ukkosen tai oman hermostuneisuuteni takia, ja jouduin palkkaamaan sitä joka esteen jälkeen. Se myös teki hermostuksissaan ihan yllättäen kyykkypissat keskelle nurmea. Treenit kuitenkin paranivat loppua kohden, ja niiden loputtua aurinkokin jo vähän pilkisti pilvien raosta.

Tällä viikolla oli meidän tähänastisista treeneistä ehdottomasti parhaat treenit. Jännä miten Milo on agilitytreeneissä oppinut suuntaamaan sen kaiken valtavan määrän energiaa radan suorittamiseen, vaikka kaikkialla muualla se energia kuluu johonkin ihan muuhun. Nytkin se haukkui ja hyppi ja riehui aluksi, mutta kun lähdettiin tekemään rataa niin sitten kanssa tehtiin eikä meinattu! Ja vaikka se haukkuu samalla ja meno vaikuttaa ihan päättömältä, niin silti se useimmiten oikeasti seuraa antamiani ohjeita. Ei nyt joka treeneissä, mutta useimmissa kuitenkin. Niin tyytyväinen olen meidän kehitykseemme ja kouluttaja Heidiin, että varmistin paikkani hänen ryhmässään koko loppuvuodeksi. Alla vielä video yhdestä tämän viikon radoistamme. :)