Onnistumisen riemua

Viime perjantain agilitytreenit menivät ihan superhyvin! Olin ihan fiiliksissä vaikka kuinka kauan treenien jälkeen, harmi että ehdin kirjoittaa niistä vasta nyt. Harjoittelimme tällä kertaa keppejä, takaakiertoja sekä putkea. Lisäksi sai itsenäisesti harjoitella kontakteja puomin alastulossa ja keinua, jotka olivat edellisen viikon treeneistä tuttuja. Kontakteja olemme Milon kanssa treenanneet kotonakin saamiemme ohjeiden mukaan, ja edistystä oli selvästi jonkin verran tapahtunut. Milolle vain on kovin hankalaa pysyä paikallaan, joten uskoisin niiden kohdalla meidän tarvitsevan vielä paaaaaljon lisää treeniä. Kepit sujuivat oikein hyvin, vaikka harjoittelutekniikka oli eri kuin alkeiskurssilla. Alkeiskurssilla keppien ympärillä mutkitteli matala verkkoaita, joka muodosti selvän reitin, jota pitkin koiran piti kepit pujotella. Nekalan hallissa tällaista mahdollisuutta ei ole, joten keppitreeni tehdään käsillä koiraa ohjaten. Kyllä Milo ainakin namin perässä kepit pujotteli ihan mallikkaasti. :D Hihna tosin roikkui häiritsevästi perässä, koska en siinä vaiheessa viitsinyt päästää sitä kokonaan irti, kun näytti siltä että se paljon mieluummin menisi tapaamaan toisia koiria kuin pujottelisi keppejä.

Putkea ja hyppyjä harjoittelimme ihan kentän toisessa päädyssä, ja siellä päästin Milon hihnasta irti, ja yllätyin erittäin positiivisesti! Se ei yrittänyt kertaakaan lähteä toisten koirien luokse tai merkkailla tai muuta vastaavaa. Putki oli jo ennestään aika tuttu alkeiskurssilta ja jatkokurssin ensimmäiseltä treenikerralta, mutta aikaisemmat ongelmat vaihtuivat nyt erilaisiin ongelmiin. Pari viikkoa sitten putkea harjoitellessamme Milo jäi putken keskiosaan jotakin haistelemaan, mitä se ei enää onneksi tehnyt. Tällä kertaa se kyllä juoksi putkesta kerralla läpi, jos se sinne ylipäätään meni, mutta todella usein se juuri ennen putkeen juoksemista teki täyskäännöksen ja lähtikin seuraamaan minua putken vierellä. Ohjaajan mukaan se on todella yleinen ongelma, joten en olisi siitä kovin huolissani. Seuraavaksi harjoittelimme takaakiertoja. Milo oppi niiden idean todella nopeasti, ja se ihan oikeasti seurasi antamiani ohjeita eikä vain kärkkynyt selkäni takana olevaa lelua. Kotiharjoittelusta on selvästi ollut hyötyä. :) Kun putki ja takaakierrot onnistuivat yksinään, kokeilimme yhdistää ne menemällä ne peräkkäin. Kun sekin sujui, saimme vielä kokeilla valssia ja siitä suoraa putkeen, mikä meni kerrasta oikein! Kuunnellessani ohjaajan antamia ohjeita Milo vain istui kiltisti vieressäni valmiina jatkamaan, kun annan merkin. Olin todella ylpeä Milosta erityisesti viimeisen 10-15 minuutin osalta. Ensimmäistä kertaa se keskittyi tekemiseen täysillä, vaikkakin vain pienen hetken, ja ensimmäistä kertaa tunsin, millaista harrastaminen yhdessä koiran kanssa parhaimmillaan voi olla. Tällaisista pienistä onnistumisista se lähtee, ja tällä pienellä onnistumisella jaksaa taas pitkälle eteenpäin!