Agilityn jatkokurssi

Perjantaina alkoi kuuden kerran agilityn jatkokurssi, joka pidetään wuf.fi -lemmikkiliikkeen yhteydessä olevassa lämmitetyssä hallissa Nekalassa. Halli oli todellakin lupausten mukaisesti lämmin, siellä olisi varmaankin pärjännyt shortseissa ja t-paidassa. Täytyy ensi viikolla varata itselle vähän kevyemmät vaatteet paksujen talvivaatteiden alle. Tykästyin muutenkin halliin heti, sillä siellä on vain yksi kenttä, jolloin vain yksi ryhmä mahtuu treenaamaan kerrallaan. Milokin oli Nekalan pienessä hallissa paljon rauhallisempi kuin Lempäälän isossa hallissa, kun ympärillä ei ollut niin paljon melua ja muuta härdelliä. Toki Milon täytyy pystyä isossakin hallissa keskittymään, varsinkin jos meinaamme jossakin kohtaa pyrkiä kisakentille, mutta tässä vaiheessa tuo pienempi halli on meille ehdottomasti parempi. Rauhallisessa hallissa pystymme oikeasti keskittymään itse asiaan eli agilityn opetteluun. Rauhallisen treeneistä teki myös se, että ryhmässämme on yhteensä vain kolme koiraa. Kurssille olisi mahtunut viisi koiraa, mutta jostakin syystä ilmoittautuneita oli vain kolme. Tämähän ei meitä tietenkään haittaa, sillä treeniaikaa jokaiselle koiralle on sitä enemmän, mitä vähemmän kurssilla on koiria.

Ensimmäisissä tunnin mittaisissa treeneissä harjoittelimme putkea ja hyppyä erikseen sekä hieman myös peräkkäin "ratana". Putkeen menemisessä ei sinänsä ollut ongelmia, mutta lähes aina Milo pysähtyi putken keskiosaan jotakin haistelemaan. En tiedä oliko joku heitellyt sinne nameja vai oliko jonkun koira sinne merkkaillut vai mitä, mutta jotakin kiinnostavaa siellä oli. Hypyt menivät myös ihan hyvin, rima tosin oli niin matalalla kuin sen sai eli lähes maassa. Putken ja hypyn yhdistelmä meni mielestäni niin hyvin kuin se nyt tässä vaiheessa voikin mennä. Pääsin itse ensimmäistä kertaa harjoittelemaan ohjaamista, mikä onkin yllättävän vaikeaa. Luulin, että ihmisen pitää vain pysyä koiran perässä, mutta täytyyhän siellä osata jotain oikeasti ohjatakin. Minun pitäisi oppia ohjaamaan Miloa johdonmukaisesti, ja Milon pitäisi oppia seuraamaan käsiäni eikä vain kädessäni olevaa lelua. Siinäkin on meille jo ihan tarpeeksi tavoitetta tälle kurssille!

Vaikka treenit itse agilityn osalta menivätkin ihan hyvin, muuten ne eivät sitten menneetkään ihan niin hyvin. Ensinnäkin Milo päätti alkaa merkkailemaan kentällä. Nekalan hallissa ei ole käytössä sakkoa vahinkojen varalle, kuten monessa muussa hallissa, mutta onhan se inhottavaa keskeyttää treeni sen vuoksi, että täytyy putsata toisen merkkailuja. Ensi viikolla varmaankin laitamme sille poikapöksyt jalkaan, siinähän merkkailee sitten. Toisekseen kurssillamme oleva iso uroskoira päätti vähän innostua treenaamisesta ja juoksi innoissaan, varmasti ihan hyväntahtoisesti, suoraa Miloa kohti ihan valtavalla vauhdilla. Milo pelästyi toisen ryntäämistä pahasti ja puolustautui rähisemällä. Siitä meinasi syntyä tappelu, mutta onneksi mitään pahempaa ei käynyt. Milo pelästyi kyllä ihan tosissaan, ja kesti kauan ennen kuin saimme sen rauhoittumaan. Kaikki kävi niin nopeasti, ettei siinä kyllä itse ehtinyt tehdä yhtään mitään. Ensi viikolla osaamme varmasti reagoida paremmin ja nopeammin, mikäli vastaavaa tapahtuu. Kentän päädyssä on onneksi sellainen väliseinä, jonka taakse pääsee piiloon siksi aikaa, kun joku toinen treenaa. Näin koiriemme viilenneet välit eivät häirinneet kummankaan koiran treenaamista kentällä. Kentän laidalla olisi itsenäisesti saanut harjoitella pöydällä olemista ja rengasestettä omaa vuoroa odotellessa, mutta ne nyt jäivät ainakin ensimmäisellä kerralla meidän osalta harjoittelematta koirien yhteenoton vuoksi. Sen sijaan harjoittelimme odottamista ja rauhoittumista kevythäkissä, mikä sujuikin paremmin kuin olin odottanut. Kevythäkillä on juuri se vaikutus Miloon kuin toivoinkin, sillä se on häkissä paljon rauhallisempi kuin häkin ulkopuolella. :) Nyt vain ahkerasti tekemään saamiamme kotiharjoitteita, jotta pääsisimme kurssilla mahdollisimman paljon eteenpäin. Loppuun vielä muutama kuva järvenjäältä, jossa kävimme nopeasti pyörähtämässä toissapäivänä.