perjantai 9. lokakuuta 2015

Molskis!

Keskiviikkona oli jälleen uintikurssin vuoro, ja kaikki meni alusta lähtien vielä paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Ajomatka sujui melko rauhallisesti, ja vaikka Milo selvästi tunnisti paikan, se meni uimalan ovesta sisään ihan vapaaehtoisesti ja mielellään. Ilmeisesti Milo siis piti viime viikon uintireissua jokseenkin positiivisena kokemuksena, vaikka sitä selvästi jännittikin ja vaikka sitä jouduttiin vähän pakottamaankin veteen. Tassujen ja mahan suihkuttelu ennen altaalle menoa oli Milosta viimeksi erityisen inhottavaa, mutta nyt toisella kerralla se ei juurikaan pistänyt pahakseen. Pelastusliivien pukeminen sen sijaan oli vielä vähän niin ja näin, mutta toisaalta meillä on välillä kotonakin vaikeuksia valjaiden ja heijastinliivin pukemisen kanssa. Lopulta liivit kuitenkin saatiin asianmukaisesti puettua, ja altaaseen vievälle rampille Milo ryntäsi samantien ihan itsekseen. Veden rajalla iski ramppikuume, mutta pienellä avustuksella ja Milon oman uuden vesilelun rohkaisemana se lopulta lähti uimaan. Avustajan ei tällä kertaa tarvinnut mennä Milon mukaan altaaseen ollenkaan, vaan se sai polskia siellä ihan omin nokkinensa aina kierroksen tai pari kerrallaan. Alussa se yritti nousta altaasta pois reunojen yli, mutta lopetti sen sitten onneksi. Me omistajat kiersimme taas allasta ja kannustimme Miloa uimaan meitä kohti. Tällä kertaa Milo ui paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla, ja se kyllä näkyi vielä seuraavanakin päivänä. Jännä nähdä miten uiminen ensi viikolla sujuu, sillä nyt Milolla tuntui olevan aika ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta se oli aina altaasta noustessa pyrkimässä sinne heti takaisin eli uiminen kyllä selvästi kiinnosti sitä, mutta toisaalta se piti koko ajan hermostunutta piipitystä ja lähti kyllä loppusuihkuttelun ja kuivaamisen jälkeen erittäin mielellään kotiin.




Eilen lähdimme kaikki kolme metsälenkille, joka venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus kauniin syyskelin ja kameran mukana olon vuoksi. Kuljimme vähän eri polkua kuin yleensä, ja Milo nautti taas kun sai juosta vapaana.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti