Kyläilemässä part 2

Milo täytti perjantaina jo 10 viikkoa ja on rohkaistunut sen verran, että ajattelimme sen vihdoin olevan valmis tapaamaan vanhempieni 11 -vuotiaan labradorirouvan. Nici on hieman arvaamaton toisia koiria kohtaan, emmekä halunneet räyhäävän koiran olevan Milolle niitä ihan ensimmäisiä koirakokemuksia. Milo on muutenkin tähän asti ollut melko peloissaan ystävällisiäkin koiria tavatessaan, mikä on meitä hieman ihmetyttänyt, sillä kaikista ihmisistä ja jopa kissoista se tuntuu olevan aivan innoissaan. Olemmekin tarkoituksella sitä kuskanneet paikallisen koirakoulun vauvakurssille sekä Mustin ja Mirrin pentutreffeille, jotta se pääsisi tapaamaan mahdollisimman paljon muita koiria. Rokotusten vielä puuttuessa on toki pitänyt olla vähän varuillaan muita koiria tavatessa, mutta tuttuja koiria tai muuten siistin ja järkevän oloisia aikuisia koiria sekä tietenkin muita pentuja olemme Milon päästäneet nuuskimaan.

Lauantaina Milo pääsi toista kertaa Mustin ja Mirrin pentutreffeille, josta lisäsin myös videomateriaalia tuohon alemmas. Harmittaa kun en itse päässyt mukaan, sillä Milolle löytyi vihdoin sopivan ikäinen ja kokoinen leikkikaveri! Toinen pentu oli puolivuotias ja osasi hienosti ottaa huomioon Milon pienen koon ja nuoren iän. Pennut olivat painineet keskenään noin 20 minuuttia, mikä kyllä riitti hyvin väsyttämään pienen pentumme. :)

Tästäkin onnistuneesta kokemuksesta rohkaistuneina lähdimme myöhemmin samana päivänä ajamaan kohti vanhempiani ja Niciä. Sovimme treffit vähän matkan päähän vanhempieni talosta, koska ajattelimme sen olevan Nicille vähän armeliaampaa kuin vain pölähtää uuden perheenjäsenen kanssa sisälle sen kotiin. Tapaaminen ulkona kummatkin koirat kytkettyinä meni PALJON paremmin kuin olin uskaltanut toivoakaan! Toisin sanoen Niciä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa ympärillä häärivä pieni pentu. Sisälle päästyämme Nici kyllä ilmoitti Milolle hyvin selvästi, että ihan iholle ei sitten ole asiaa. Ei niistä ihan sydänystäviä ainakaan vielä tullut, mutta pääasia että tulevat jotenkuten toimeen, jotta yhteiset reissut ja hoitopaikka vanhempieni luona ovat mahdollisia.

Kuten kuvista näkyy, Milosta ja Nicistä oli hyvin vaikeaa saada onnistunutta yhteiskuvaa, koska kun Milo yritti yhtään lähemmäs, Nici ajoi sen välittömästi kauemmas. Onneksi Nici on rodulleen tyypillisesti erittäin ahne, ja ruuan avulla saimmekin ne mahtumaan juuri ja juuri samaan kuvaan. Olin kyllä erittäin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka rohkeasti Milo yritti tehdä tuttavuutta paljon isomman, vanhemman ja vieläpä äreän labbisvanhuksen kanssa. En usko, että muiden koirien tapaamisesta tulee enää jatkossa ongelmaa. Olemme siis ehkä tehneet jotakin oikein ja antaneet Milon edetä ihan omassa tahdissaan tässäkin asiassa. Tuosta pikkuisesta saa kyllä olla ylpeä!