Ruokinta
Milo syö Royal Caninin pentunappuloita vielä neljä kertaa päivässä, mutta nyt aiomme pikkuhiljaa vähentää ateriat kolmeen kertaan päivässä. Syöminen sujuu vaihtelevasti: useimmiten se ahmii ruokakuppinsa kerralla tyhjäksi hyvällä ruokahalulla, mutta sitten on niitä kertoja, kun se käy vähän väliä vaeltelemassa muualla asunnossa ja palaa sitten taas ruokansa äärelle. Milo osaa jo hienosti odottaa lupaa ennen ruokakupille ryntäämistä. Välillä mietityttää antamamme ruoan kokonaismäärä, sillä se on aika paljon pienempi kuin mitä ruokasäkissä suositellaan. Milo on kuitenkin saanut painoa lisää melko tasaisesti 200-300 g viikossa ja näyttää mielestämme sopusuhtaiselta, joten olemme ainakin toistaiseksi päättäneet mennä näillä.
Ulkoilu
Koska Milo ei ihan vielä ole sisäsiisti eikä luonnollisesti pysty öitä lukuunottamatta pidättämään kovin montaa tuntia putkeen, tulee sen kanssa ulkoiltua keskimäärin kahdeksan (!) kertaa päivässä. Olemme alkaneet tehdä sen kanssa satunnaisesti jo vähän pidempiäkin lenkkejä, kun virtaa ja jaksamista tuntuu löytyvän. Olemme alusta asti pitänyt kiinni siitä, että hihnassa vetämällä ei pääse eteenpäin, ja yleisesti ottaen Milo kulkeekin ihan nätisti hihnassa. Mielellämme pitäisimme sitä lenkeillä vapaana, mutta valitettavasti kotonamme Tampereella se ei oikein ole mahdollista.
Milo on oikein ketterä pentu pienestä koostaan huolimatta, ja rappukäytävän rappuset se on jo vähän aikaa saanut itse loikkia ylös. Alas päin olemme sen vielä kantaneet, sillä rappukäytävän rappuset ovat usein melko liukkaat ja pudotus rappusia alas on pitkä. Kaikenlaiset muut portaat kyllä menevät alaskin päin itsenäisesti. Lenkeillä se tykkää kiivetä kivien ja puunrunkojen päälle ja hyppiä niiltä alas. Tällainen tukee varmasti luuston ja muiden rakenteiden kehittymistä ja lupaa hyvää myös mahdollisen agilityharrastuksen kannalta!
Yksinolo
Milo joutuu olemaan lyhyitä aikoja myös yksinään kotona meidän omistajien ollessa töissä. Onneksi olemme pystyneet järjestämään töissä olomme niin, ettei Milon ole vielä tarvinnut olla yksin kerrallaan muutamaa tuntia kauempaa. Tämä on ollut välttämätöntä myös tiheän ruokkimisen mahdollistamiseksi. Yksinoloharjoitukset eivät aluksi sujuneet yhtään, kun yritimme jättää sen kotiin väsyneenä siinä toivossa, että se nukkuisi kiltisti ollessamme poissa. Kun tämä ei sujunut, tajusimme vaihtaa taktiikkaa, ja nykyään Milo pärjää hyvin yksin kotona täytetyn konginsa tai jonkin luun ja lelujen parissa hääräillessään. Yleensä Milo odottaa meitä eteisessä kenkien seassa sen verran uneliaan näköisenä, että ilmeisesti se ainakin osan ajasta tajuaa jo nykyään nukkuakin. Vastoin kaikkia koirakirjojen ohjeistuksia Milo saa yksinollessaan kulkea vapaasti lähes koko asunnossa. Luulen, että Milo tulisi hulluksi, jos sillä olisi ainoastaan pentuaitauksen kokoinen tila liikkua. Sähköjohdot toki otamme aina irti seinästä kotoa pois lähtiessämme.
Leikkiminen
Milo rakastaa leikkimistä, varsinkin ravistelu- ja vetoleikkejä ja mieluiten yhdessä ihmisten kanssa. Osaa se onneksi leluillaan yksinkin leikkiä, jos tarve vaatii. Lelut saavat välillä sellaista kyytiä, että ihmettelen niiden olevan suurimmaksi osaksi vielä ehjiä. Milon lelukoppaan on kertynyt jo valtava läjä leluja, joita aina silloin tällöin vaihtelemme ettei niihin vain pääse kyllästymään. Milon mielestä myös esimerkiksi sanomalehdillä, kengillä, lattialistoilla, istuintyynyillä, pyyhkeillä, talouspaperilla, lahkeilla, sukilla, varpailla, sormilla ja hiuksilla on kiva leikkiä. Leikkiessään Milo saa usein hepuleita, jolloin se juoksee rallia ympäri asuntoa niin kovaa kuin jaloista lähtee.
Uusien asioiden opettaminen
Milo on hyvin halukas oppimaan uusia asioita. Palkkiona olemme käyttäneet sekä erilaisia nameja että leluja, kummatkin toimivat Milolla hyvin. "Tule"- ja "jätä" -käskyt olivat ensimmäiset Milon oppimat käskyt, ja niistä onkin ollut erittäin paljon hyötyä jo nyt. "Odota" -käskyn Milo oppi ihan vahingossa, kun halusimme sen rauhoittuvan ennen lelun tai ruoan saamista. "Oma paikka" tarkoittaa Milolle sen omaa koppaa, jossa se aluksi nukkui yönsä ja jossa se myös matkustaa autossa. Tarkoituksena oli ottaa kasvattajan vinkistä vaari ja opettaa Milolle seisominen ennen istumista, mikä osoittautui lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Milo on alusta asti istunut mielellään, eikä se ymmärtänyt ollenkaan miksi halusimme sen seisovan. Ei siis ollut mikään yllätys, että "istu" -käskyn Milo oppi hyvin nopeasti. "Seiso"-, "maahan"- ja "seuraa" -käskyt ovat sitten seuraavaksi vuorossa.
Tottakai erilaisten käskyjen lisäksi olemme opettaneet Milolle, kuinka haluamme sen käyttäytyvän meillä kotona ja muualla ympäristössä, ja tämä tapakasvatus jatkuu toki edelleen. Kaikkein tärkeintä ja toimivinta ainakin Milon kohdalla on ollut oikeanlaisesta käytöksestä kehuminen ja palkitseminen, jotta se varmasti tietää miten haluamme sen käyttäytyvän. Milo selvästi haluaa ainakin useimmiten toimia oikein ja olla meille mieliksi, ja siksi on tärkeää, että sille on selvää mikä on oikea tapa toimia. Kun se on tehnyt jotakin mielestämme kiellettyä, olemme teosta riippuen joko komentaneet sitä lopettamaan tai jättäneet ei-toivotun käytöksen kokonaan huomiotta. Kun se tietää, että sallitusta toiminnasta saa kehuja ja huomiota ja kielletystä toiminnasta menettää nämä, se oppii nopeasti kumpi vaihtoehto kannattaa valita. Varsinkin sormien ja varpaiden pureminen on ollut sellainen asia, jossa olemme joutuneet kokeilemaan vaikka mitä keinoja saadaksemme sen loppumaan. Nyt pureminen on ehkä hieman vähentynyt, joten eiköhän se siitä ajan myötä lopu kokonaan!
Leikkaamme Milon kynnet noin kerran viikossa. Koska heelereiden kynnet ovat mustat, niiden leikkaaminen on hieman haastavaa, mutta eiköhän senkin harjoittelemalla opi. Muutamalla ensimmäisellä kerralla Milo nukahti kesken kynsien leikkaamisen, ja ajattelimme jo selviävämme siitä jatkossakin ilman taistelua. Jostakin Milo sitten kuitenkin keksi alkaa riehua kesken toimenpiteen, mutta ottaessamme namit avuksi se on jälleen alkanut sujua. Eilen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kynsienleikkaus sujui lähes täysin ongelmitta ja vieläpä ilman herkkuja. Harjaa Milo luuli alkuun leluksi, mutta nyt harjaaminenkin on alkanut vähitellen sujua. Milon silmät rähmivät todella paljon, joten päivittäiseen silmänalusten putsaamiseen sen on ollut pakko tottua. Korvat olemme puhdistaneet siihen tarkoitetulla aineella kahdesti, ja sitä hommaa Milo ei kyllä siedä yhtään. Olemme harjoitelleet jonkin verran myös kapealla pöydällä olemista, jotta eläinlääkärikäynnit sujuisivat helpommin. Jonkinlaista hiplaamista, tutkimista, nostamista tai siirtämistä pyrimme harjoittelemaan päivittäin, jotta Milo tottuisi kaikenlaiseen käsittelyyn.
Omistajien pusuttelu
Milo osoittaa kiintymyksensä meihin antamalla kunnon naamapesuja. Välillä se on etutassujaan myöten jomman kumman naaman päällä, jotta se yltää nuolemaan koko pään korvat mukaan lukien. Vaikka Milo edelleen hakee kovasti ihmisten huomiota, se on onneksi lopettanut jatkuvan piipittämisen, jota se harrasti vielä luovutusikäisenä saadakseen huomiota. Enää se piipittää vain yksinään kalutessaan jotakin oikein hyvää luuta tai välillä leikkiessään. Silloin tällöin Milo myös sohvalla loikoillessamme saattaa yhtäkkiä kiivetä jomman kumman syliin, mikä on myös eräänlainen rakkaudenosoitus meitä kohtaan. Meidän lisäksemme muutkin ihmiset saavat kyllä hellyydenosoituksia, mutta niissä on useimmiten hampaat mukana...
Nukkuminen
Alkuun Milo nukkui yöt omassa kopassaan sänkymme vieressä, mutta nykyään olemme antaneet sen nukkua sängyssä. Ainoa huono puoli on se, ettei se pääse vielä itse hyppäämään sinne, joten jos se yöllä päättää hypätä alas, se ei pääse enää takaisin ylös. Varsinkin viime viikon helteiden aikaan se oli öisin kovin levoton ja halusi välillä lattialle nukkumaan. Sillä on myös taipumusta hivuttautua muka huomaamattomasti jomman kumman tyynylle nukkumaan... Joka tapauksessa yöt menevät nyt paremmin ja vähemmillä heräämisillä kuin alkuun sen nukkuessa kopassa. Päivisinkin Milo nukkuu vielä paljon. Tosin se taistelee nukahtamista vastaan ihan viimeiseen asti, ja usein se rauhoittuu ja nukahtaa vasta sylissä. Nukkuessaan Milo näkee paljon unia, joissa se haukahtelee, jahtaa hurjasti jotakin ja heiluttaa häntäänsä. Kun Milo on tarpeeksi väsynyt, siltä luonnistuu nukkuminen lähes missä tahansa ja melkein missä asennossa tahansa.
Arki Milon kanssa sujuu ongelmitta niin kauan kuin elää Milon aikataulujen ja vireystilan mukaan. Jos Milo on riehakkaalla tuulella ja itse pitäisi tehdä jotakin muuta kuin viettää aikaa sen kanssa, menee hankalaksi. Silloin Milo keksii kaikenlaista mukavaa (kiellettyä) puuhaa saadakseen huomion kiinnitettyä itseensä. Onneksi se hyvin usein tällaisissa tilanteissa tyytyy pureskelemaan jotakin herkullista luuta, jos sille sellaisen kaapista kaivaa.
Milo on aina kuin mahdollista siellä missä mekin olemme. Se on valtavan utelias persoona, jonka pitäisi koko ajan nähdä mitä tapahtuu ja saada olla mukana ihan kaikessa mitä teemme. Kun laitamme ruokaa keittiössä, se tulee sinne pureskelemaan luuta. Kun menemme parvekkeelle, se seuraa perässä lelujensa kera. Sellaista koiraa haimme ja sellaisen myös saimme. Aivan hurmaava tapaus! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti